Laki maanpuolustukselle merkityksellisistä keksinnöistä 15.12.1967/551
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Keksintö, jolla pääasiallisesti on merkitystä maanpuolustukselle ja jonka salassapysyminen
maanpuolustuksen kannalta on tärkeää, voidaan tämän lain nojalla, sen jälkeen kun
keksintöön on haettu patenttia, valtioneuvoston päätöksellä pakkolunastaa valtiolle.
Keksinnöstä, joka 1 momentin mukaan pakkolunastetaan valtiolle, on keksinnön haltijalle
maksettava kohtuullinen korvaus valtion varoista. Jollei korvauksesta sovita, voi keksinnön
haltija ajaa siitä erikseen kannetta Helsingin raastuvanoikeudessa.
Mitä tässä laissa säädetään patentista tai patenttihakemuksesta, koskee soveltuvin osin myös
hyödyllisyysmallioikeutta ja hyödyllisyysmallioikeutta koskevaa hakemusta. Tällöin
patenttilain 21 ja 22 §:n säännösten sijasta sovelletaan hyödyllisyysmallioikeudesta annetun
lain 18 §:ää. (8.12.1995/1397)
2 §
Jos on ilmeistä, että keksinnöllä pääasiallisesti on merkitystä maanpuolustukselle, ei
Suomessa asuva keksijä tai hänen oikeudenomistajansa saa hakea tai oikeuttaa toista
hakemaan keksintöön patenttia ulkomailla, ennen kuin siihen on haettu patenttia Suomessa ja
ennen kuin kuusi kuukautta on kulunut siitä, kun patenttihakemus täällä tehtiin.
Jos on ilmeistä, että keksinnöllä pääasiallisesti on merkitystä maanpuolustukselle, tulee
Suomessa asuvan keksijän tai hänen oikeudenomistajansa tehdä Euroopan
patenttisopimuksessa (SopS 8/96) tarkoitettua eurooppapatenttia koskeva hakemus tai
patenttilain 3 luvun mukainen kansainvälinen hakemus Suomen patenttiviranomaiselle.
(22.12.1995/1697)
3 §
Puolustusministeriön määräämällä henkilöllä on oikeus patentti ja rekisterihallituksessa
tutustua tehtyihin patenttihakemuksiin.
Jos todetaan, että keksinnöllä pääasiallisesti on merkitystä maanpuolustukselle, ei patenttilain
21 ja 22 §:n säännöksiä puolustusministeriön vaatimuksesta ole sovellettava.
Jollei valtioneuvosto ole kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen tekemisestä päättänyt
keksinnön pakkolunastamisesta valtiolle, hakemuksen käsittelyä jatketaan tavallisessa
järjestyksessä.
Eurooppapatenttia koskevan hakemuksen ja kansainvälisen patenttihakemuksen osalta 3
momentissa säädetty määräaika on kuitenkin:
1) jos kyseessä on eurooppapatenttia koskeva hakemus, kolme kuukautta hakemuksen
antamisesta patenttiviranomaiselle tai, jos etuoikeutta on pyydetty, kolmetoista kuukautta
pyydetystä etuoikeuspäivästä; ja
2) jos kyseessä on kansainvälinen patenttihakemus, kolme kuukautta kansainvälisen
hakemuksen tekemispäivästä tai, jos etuoikeutta on pyydetty, kaksitoista kuukautta
kymmenen päivää pyydetystä etuoikeuspäivästä.
(22.12.1995/1697)
4 §
Kaikkien viranomaisten on käsiteltävä tässä laissa tarkoitettuja keksintöjä koskevia asioita
salaisina.
Puolustusministeriön vaatimuksesta ministeriön tai puolustuslaitoksen asianomaisen elimen
tekemät, 1 §:ssä tarkoitettuja keksintöjä koskevat patenttihakemukset on salassapitämisen
lisäksi jätettävä julkiseen päiväkirjaan merkitsemättä.
5 §
Keksintöön, jota tämän lain mukaan on käsiteltävä salaisena, myönnetään patentti
noudattamatta keksinnön julkiseksi tekemistä tarkoittavia patenttilain 20–22, 24 ja 25 §:n
säännöksiä, jos patentin myöntämisen edellytykset muuten ovat olemassa. (21.3.1997/245)
Puolustusministeriön vaatimuksesta 1 momentissa tarkoitettua patenttia ei merkitä julkiseen
patenttirekisteriin.
6 §
Puolustuslaitoksen oikeudesta työnantajana sen palveluksessa olevien henkilöiden tekemiin
keksintöihin on voimassa, mitä työnantajan oikeudesta erikseen on säädetty.
7 §
Joka on saanut tiedon tässä laissa tarkoitetusta keksinnöstä, ei saa käyttää sitä hyväkseen eikä
ilmaista, mitä hän näin on saanut tietää.
8 § (21.4.1995/599)
Rangaistus 2 ja 7 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain
38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan tai
siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.
9 §
Valtioneuvosto antaa tarvittaessa tarkempia määräyksiä tämän lain soveltamisesta ja
täytäntöönpanosta.
10 §
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1968.
Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:
8.9.1989/795:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1990.
HE 58/88, lvk.miet. 7/89, svk.miet. 84/89
21.4.1995/599:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1995.
HE 94/93, LaVM 22/94, SuVM 10/94
8.12.1995/1397:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996.
HE 47/95, TaVM 14/95, EV 46/95
22.12.1995/1697:
Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. (L 1697/1995 tuli A:n
103/1996 mukaisesti voimaan 1.3.1996.)
HE 161/95, TaVM 29/95, EV 170/95
21.3.1997/245:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1997.
Patenttihakemus, joka ennen tämän lain voimaantuloa on hyväksytty pantavaksi julkisesti
nähtäväksi, käsitellään ja ratkaistaan ennen tämän lain voimaantuloa voimassa olleiden
säännösten mukaan.
HE 254/1996, TaVM 1/1997, EV 6/1997