TRADEMARKS ACT, 10 January 1964, 1964/7
Chapter I General Provisions
Section 1
This act lays down provisions on an exclusive right to a trademark used in the course of trade for goods and services. This act also lays down provisions on the Community trademark and the international registration of trademarks. The provisions on goods laid down in this act also apply to services.
Section 2
A trademark can be any distinctive mark that is used in the course of trade and can be represented graphically.
Section 3
A mark is deemed to be distinctive if it can be used to distinguish goods from those of others in the course of trade. A mark denoting the kind, quality, quantity, purpose, price, or place or time of manufacture either exclusively or with only minor modifications or additions cannot as such be deemed to be distinctive. When evaluating the distinctiveness of a mark, attention must be paid to all circumstances, particularly to how long and how broadly the mark has been used.
Section 4
An exclusive right to a trademark can be obtained by registering it with the register of trademarks referred to in Chapter 2.
Section 4a
An exclusive right to a trademark can be obtained without registration, if the trademark has been established.
An exclusive right can through establishment also be obtained to a mark other than one referred to in section 2 that is used in the course of trade.
A trademark is deemed to have been established if it is commonly known as a distinct mark of the proprietor’s goods in the relevant Finnish business or consumer circles.
Section 5
An exclusive right cannot be obtained to a mark that is solely formed by the characteristic shape of the goods, the shape of the goods necessary for achieving a technical result, or a shape that has essential effect on the value of the goods.
Section 5a
The name or company name of another party may not be included in a trademark. Nor may the auxiliary company name or secondary symbol of another party be included in a trademark,
unless they are devoid of distinctive character or are from different lines of business or of a different type of goods.
Section 6
With the exceptions laid down later, the exclusive right to a trademark includes that no-one other than the proprietor of the trademark may use the following as a mark of their goods in the course of trade without the proprietor’s consent: 1) a mark that is identical with the protected trademark for identical goods; 2) a mark that, due to its identicalness with or similarity to the protected trademark for identical or similar goods causes a risk of confusion among the public, which also includes a risk of association between the mark and the trademark.
If the trademark has a reputation in Finland, and the use of the mark without due cause would take unfair advantage of the distinctive character or the repute of the trademark, or be detrimental to the distinctive character or the repute of the trademark, no-one other than the proprietor of the exclusive right to the trademark may in the course of trade use a mark that is identical with or similar to the trademark with a reputation without the consent of the proprietor, even if the goods for which the mark is used are not identical or similar to those for which the trademark with a reputation is protected.
The following are deemed to be usage in the course of trade: 1) affixing the mark to the goods or to the packaging thereof; 2) offering the goods or putting them on the market, or stocking them for those purposes, under the mark; 3) importing or exporting the goods under the mark, or importing the goods for transport to a third country; 4) using the mark on business papers in marketing; and 5) other corresponding use of the mark.
Verbal usage is also deemed to be the usage of the mark in the course of trade referred to in subsection 3 above.
Section 7
An exclusive right to a trademark does not prevent another party from using any of the following in the course of trade in accordance with good business practices: 1) one's own name, company name, auxiliary company name, secondary symbol or address; 2) markings indicating the kind, quality, quantity, purpose, value, geographical origin, manufacturing time or other characteristics of the goods; and 3) the trademark, if its use is necessary for indicating the purpose of the goods.
Section 8
The proprietor of a trademark may prohibit the use of the trademark on goods that the proprietor or some other party with the proprietor’s consent has placed on the market in the European Economic Area using the trademark only if changes have been made to the goods or if they have been made worse after being placed on the market, or if the proprietor of the trademark has some other justified reason to prohibit the use of the trademark.
Section 9
If several parties demand exclusive rights to trademarks that are identical or similar in the manner referred to in section 6, the party able to invoke the earliest legal grounds has precedence, unless otherwise provided in section 10 or 10a.
Section 10
The exclusive right to a registered trademark is retained parallel to a trademark registered or established previously, if the registration was applied for in good faith, and the proprietor of the previously registered or established trademark has not taken action to prevent the use of the trademark registered later although the proprietor has been aware of its use for a period of five years.
If the trademark registered later has only been used on some of the goods for which it was registered, the exclusive right will only apply to the use of the trademark on the goods in question.
Section 10a
The exclusive right to an established trademark is retained parallel to a trademark registered or established previously, if the proprietor of the previously registered or established trademark has not taken action within a reasonable time to prevent the use of the trademark established later, and the trademark established later was adopted in good faith.
If the trademark registered or established previously has a reputation in Finland, the reasonable time referred to in subsection 1 is considered to be five years from the proprietor of the previously registered or established trademark becoming aware of the use of the trademark established later.
Section 11
If found reasonable in cases referred to in paragraph 1 of section 7, or section 10 or 10a, the Market Court will order that one or both trademarks may be used only when formed in a specific way, by adding a place name or the proprietor’s name, or by limiting its use to specific goods or a certain area or in other such manner.
Section 11a
At the request of the proprietor of a registered trademark, the author, editor-in-charge and publisher of a dictionary, manual, textbook or other such print product is obligated to ensure that the trademark is not replicated in the publication without a notice of the trademark being registered. The provisions laid down above in this subsection also apply to the distribution of the publication via an information network or by other electronic means.
Whoever fails to comply with the provisions of subsection 1 is obligated to ensure that a correction is published in a reasonable manner and extent, and to finance the publication of such correction.
The notification obligation concerning the registration of a trademark referred to in subsection 1 can be considered to have been fulfilled when the ® symbol is inserted in connection with the trademark.
Chapter II Registration of Trademarks
Section 12
A Register of Trademarks shall be kept by the Finnish Patent and Registration Office.
Section 13
A mark that is not distinctive in accordance with section 3 or for which an exclusive right cannot be obtained under section 5 does not meet the conditions of registration.
A trademark may not however be refused registration on the grounds of lack of distinctive character, if the trademark has become distinctive through use prior to the date on which the application for registration was filed.
Section 14
A trademark is not registered, if: 1) it is contrary to law and order or morality;
2) it is liable to mislead the public;
3) without proper permission, it includes state armorial bearings, a state flag or other state emblem; an official sign or hallmark, indicating control and warranty, for goods for which the mark is to be registered or for goods similar to them; the armorial bearings of a Finnish municipality, or the flag, armorial bearings or other emblem, name or abbreviation of an international intergovernmental organisation; or some other device, name or abbreviation, if its inclusion in the trademark can cause a risk of the public confusing the trademark with said emblem, sign, hallmark, name or abbreviation;
4) it is formed of something, or includes something, that is likely to give the impression that it is another party's protected company name or another party's auxiliary company name or secondary symbol of the kind referred to in section 5a, or the name or likeness of another person, unless the name or likeness is evidently that of someone deceased a long time ago;
5) it is formed of something, or includes something, that is likely to give the impression that it is the name of another’s protected literary or artistic work, if the name is of a special nature, or if it infringes another's copyright in a work or another's rights in a photograph or a protected design;
6) it causes a risk that the public confuses it with the name, protected company name or auxiliary company name of another trader in such a manner that the confusion could be invoked under section 5 of the Trade Names Act (128/1979);
7) the proprietor of an earlier trademark possesses the exclusive right to using the mark as a sign of the goods in the course of trade;
8) the trademark applicant has made the application for registration in bad faith;
9) it causes a risk of confusion with the name of a plant variety protected in Finland or in the European Union;
10) there is an obstacle to the registration as referred to in Regulation (EU) No 1151/2012 of the European Parliament and of the Council on quality schemes for agricultural products and foodstuffs; Regulation (EU) No 1308/2013 of the European Parliament and of the Council establishing a common organisation of the markets in agricultural products and repealing Council Regulations (EEC) No 922/72, (EEC) No 234/79, (EC) No 1037/2001 and (EC) No 1234/2007; Regulation (EC) No 110/2008 of the European Parliament and of the Council on the definition, description, presentation, labelling and the protection of geographical indications of spirit drinks and repealing Council Regulation (EEC) No 1576/89; or Regulation (EU) No 251/2014 of the European Parliament and of the Council on the definition, description, presentation, labelling and the protection of geographical indications of aromatised wine products and repealing Council Regulation (EEC) No 1601/91.
An earlier trademark referred to above in paragraph 7 of subsection 1 means:
1) a national trademark that was registered based on an earlier application, or that otherwise has earlier priority than the trademark applicant;
2) a trademark that is protected by an international registration and is valid in Finland or in the European Union, and that based on this registration has an earlier right in Finland or the European Union than the trademark applicant;
3) a Community trademark referred to in section 57, registered based on an earlier application than the trademark application, or that has seniority from Finland under Article 34 or 35 of the Council Regulation mentioned in section 57;
4) a trademark that is established when the registration is applied for. In cases referred to in paragraphs 4—8 of subsection 1, the trademark can be registered with the consent of the party whose right is in question, and there is, according to subsection 1, otherwise no obstacle to registration.
Section 15
The exclusive rights in a trademark acquired by registration do not cover any part of the mark that cannot be registered as such.
If the trademark contains any such part and there are special reasons to believe that its registration may cause uncertainty regarding the extent of the exclusive rights granted, protection of the part may be specifically disclaimed when the registration is made.
If a part of a trademark excluded from protection later becomes registrable, a new registration may be made to cover that part or the entire trademark without the exclusion of the part from protection.
Section 16
A trademark shall be registered in one or more classes of goods. The classification of goods shall be established by the Finnish Patent and Registration Office.
Section 17
The application for registration of a trademark shall be filed in writing with the registering authority. The application shall indicate the name or trade name of the applicant and the goods
and classes of goods for which the mark is intended. The mark shall be clearly shown in the application.
A filing fee shall be paid on the filing of the application. The application shall not be considered filed until the fee has been paid.
Section 17a
If an application relates to several goods, part of these may at the applicant's request be divided into one or more applications in a manner to be laid down more specifically by decree. The filing date of the original application shall be considered to be the filing date of these applications. If some of the goods in the original application enjoy priority earlier than the filing date, the priority shall accompany the goods in the divisional application.
The provisions of the first paragraph in respect of an application shall mutatis mutandis also apply to registration.
Section 18
If a trademark that the applicant first used on goods shown at an international exhibition is filed for registration within six months of the date on which the goods were first exhibited, the application shall be regarded as having been made on the said date for the purpose of determining priority over other applications for trademarks or the use of other trade symbols.
Section 19
If the applicant fails to observe the regulations concerning the filing of an application, or if the registering authority finds that the application cannot be approved for some other reason, the applicant shall submit a statement or rectify his application within a specified time; if he does not his application may be dismissed.
If the registering authority considers the application unacceptable even after the applicant has submitted a statement, the application shall be rejected to the extent there is an obstacle to its acceptance unless there is cause to set a new time limit.
Section 20
If the application complies with the requirements to which it is subject, and if no obstacle to registration has emerged in connection with it, the registering authority shall enter the trademark in the register and give public notice thereof.
Any opposition to the registration of the trademark shall be filed in writing with the registering authority within two months of the date of the public notice.
Even if the person who filed the opposition withdraws it, the matter may nevertheless be examined if there are special reasons for doing so.
Section 21
After an opposition, the registering authority shall revoke the registration to the extent there is an obstacle to registration. Once a decision to revoke a registration has acquired legal effect, public notice shall be given thereof.
The registering authority shall reject the opposition if no obstacle to registration is found.
Section 22
Registration shall take effect on the date on which the application was filed and shall remain in force for ten years from the date of registration.
Registration may not be renewed earlier than one year before or later than six months after it expires.
Renewal shall be requested in writing from the registering authority if the proprietor wishes to alter any of the particulars entered in the Register, or if no entries have been made in the register concerning the classes to which the goods belong. In other cases registration shall be considered renewed once the renewal fee has been paid.
The provisions of section 19 above shall apply as appropriate to the prosecution of applications.
Section 23
If the proprietor of a registered trademark so requests, minor changes that do not alter the overall impression of the trademark may be entered in the Register.
Chapter III Expiry of Legal Protection and Invalidity of Registration
Section 24
If the proprietor of a registered trademark fails to request renewal of the registration under section 22, the trademark shall be removed from the Register.
A trademark shall also be removed from the register while the registration is still valid if the proprietor so requests. If, according to an entry in the Register, the trademark is pledged, it may not be removed from the register without the consent of the pledgee.
At the request of the proprietor of the trademark, the list of goods or of classes of goods for which the mark has been registered may be limited. The provision in the foregoing paragraph concerning the consent of the pledgee shall also apply.
Section 25
If a trademark has been registered in breach of this act, the registration is invalid, subject to the circumstances referred to in section 10 or 10a or another change of circumstances.
Section 26
The exclusive rights in a trademark shall be invalidated:
(1) if it is obvious that the mark has lost the power to distinguish its proprietor's goods from those of others that it had when it was registered or became established; (2) if the mark has become misleading or contrary to law and order or morality since it was registered or became established.
A trademark registration shall be invalidated if the trademark has not been used for the last five years and the proprietor is unable to give a proper reason for the non-use. Use of a trademark with the proprietor's consent shall be considered equivalent to use by the proprietor. Invalidation of a registration may not be sought, however, if the trademark has been used after the expiry of a five-year period of non-use but before the request for invalidation. In such case any use of the trademark that occurred during the three months preceding the request for invalidation shall not be considered if the preparations for use commenced only after the proprietor became aware that a request for invalidation might be filed.
If the ground for invalidation of a registration concerns only some of the goods for which the trademark has been registered, the registration will be invalidated only in respect of those goods.
Section 27
A court of law shall rule on whether to invalidate a registration and declare a trademark forfeit when a suit to that end is brought against the proprietor of the mark.
A suit of the kind referred to in the foregoing paragraph may be brought by any person who has suffered a prejudice due to the registration. If the case is based on section 13, on items (1) to (3) of the first paragraph of section 14 or on section 26, the suit may also be brought by the Public Prosecutor or by a body safeguarding the interests of the persons carrying on the trade or profession concerned.
If the plaintiff so requests, an entry to the effect that a suit has been brought shall be made in the Register.
Chapter IV Special Provisions for the Protection of Foreign Trademarks
Section 28
If a trademark applicant does not carry on his business in Finland, his application must be accompanied by a certificate to the effect that he has had the same trademark registered for the same goods in the foreign country in which he carries on his business or is domiciled, or of which he is a national.
No certificate of the kind referred to in the foregoing paragraph shall be required if the foreign country does not require a similar statement from a person who is a Finnish national, or is domiciled or carries on his business in Finland.
Section 29
A trademark registered in a foreign country may be registered in Finland in the form in which it is registered in the foreign country, provided that reciprocal rights exist, that the registration does not contravene section 13 or 14 and that the trademark has not lost its distinguishing power.
Notwithstanding the provisions of the foregoing paragraph, minor changes may be made on the basis of reciprocity when a foreign trademark is registered, provided that they do not alter the general impression of the trademark.
Section 30
The Government may decree that an application for registration of a trademark in Finland if the same trademark has previously been filed for registration abroad, shall at the applicant's request be considered, in relation to other applications or trade symbols in use, to have been made at the same time as the application filed abroad.
Conditions governing the grant of priority under the foregoing paragraph may also be laid down by decree.
Section 31
An applicant for registration of a trademark not domiciled in Finland must have a representative resident in the European Economic Area who is authorised to represent the applicant in matters concerning the application.
A proprietor of a registered trademark who is not domiciled in Finland must have a representative resident in the European Economic Area who is authorised to represent the proprietor in matters concerning the trademark, and is entitled to receive summons or other documents on behalf of the proprietor in matters concerning the trademark, except for summons in criminal matters or orders to a party to appear in person before a court. The name of the representative shall be entered in the Register.
If the applicant for registration of a trademark or the proprietor of a registered trademark does not have a duly authorised representative, the registering authority shall, using their last known address, invite them to remedy the situation within a prescribed time limit, on pain of the application being considered withdrawn or the mark being removed from the Register. If the registering authority has no address for the applicant or the proprietor, a public notice has to be published in the Trademark Gazette.
Any person not domiciled in Finland who has filed an opposition must have a representative resident in the European Economic Area to represent them in the opposition proceedings.
A corporate body domiciled in the European Economic Area may also act as a representative.
Chapter V Assignment and Licensing
Section 32
A trademark may be transferred to another party; the transfer may relate to either all or some of the goods for which the trademark has been registered or has become established.
When a firm holding a trademark passes into new ownership, the trademark shall accompany the property unless the condition has been made that it shall remain with the previous owner, or that both the previous and the new owner of the firm may use it for different kinds of goods.
Section 33
The transfer of a registered trademark shall be recorded in the register on request. If the registering authority finds that use of a trademark after such transfer is clearly liable to mislead the public, permission to record the transfer in the register shall be withheld unless the misleading element is removed by means of a change or addition to the trademark.
A transfer not recorded in the register shall not affect a third party who has obtained the trademark in good faith.
If any person wishes to pledge his trademark rights, a written agreement shall be made and entered in the register. No right of pledge shall be valid until such an entry has been made.
Section 34
The proprietor of a registered trademark may license another person to use it in his business without relinquishing property rights in the trademark. A license may concern the whole or part of the country, and it may cover either all or part of the goods protected by the registration. The number of licensees may be one or more. On request, such a license shall be entered in the register. The registering authority may refuse entry, however, if use of the licensed trademark is clearly liable to mislead the public. When a license is proved to have expired, the entry shall be deleted from the Register.
A license not entered in the register shall not affect a third party who has obtained the trademark in good faith.
Unless otherwise agreed, the licensee may not transfer his rights to a third party.
Section 35
Trademark rights shall not be attachable for a debt unless a right of pledge has been established on it.
If the assets of the proprietor of a trademark are surrendered in the event of bankruptcy, his trademark rights shall be included among those assets.
Chapter VI Prohibition on the Use of Misleading Trade Symbols
Section 36
If a trade symbol that has been transferred or licensed becomes misleading in the form in which it is used by the new proprietor or licensee, a court of law may, at its discretion, prohibit the new proprietor or licensee from using it.
The use of the symbol may also be prohibited in other cases, namely if the trade symbol is misleading or if its proprietor, or another person with his consent, uses it in a manner liable to mislead the public.
Action under this section may be brought by the Public Prosecutor, by any person who suffers a prejudice due to the use of the trade symbol, or by a body dedicated to safeguarding the interests of the persons carrying on the trade or profession concerned.
Section 37
If the use of a trade symbol is prohibited under section 36, the court may, where practicable, order that a trade symbol placed on goods, their packaging, brochures, leaflets, commercial documents or the like contrary to a prohibition under section 36 be erased or altered so as to be no longer misleading. If this cannot be done in any other way, the court shall order that the material so marked be destroyed or changed in a specified manner.
Material referred to in the above paragraph may be confiscated pending the implementation of the said order in which case the general regulations on confiscation in criminal cases shall apply.
Chapter VII Consequences of Infringement of Trademark Rights
Section 38
Anyone who infringes the right to a trade symbol may be prohibited by court order from proceeding with or repeating the act.
Any person who deliberately or due to negligence infringes the right to a trade symbol shall be obliged to pay the aggrieved party a reasonable compensation for the use of the symbol and a compensation for all the damage caused by the infringement. If the negligence has only been slight, the compensation for the damage may be adjusted.
Even if no negligence is found, the infringer is obliged to pay a reasonable compensation for the use of the symbol.
Section 39
Anyone who deliberately infringes the right to a trade symbol protected by this Act shall, unless the act is punishable as an industrial property rights offense under Chapter 49, section 2, of the Criminal Code of Finland, be sentenced to a fine for a violation of trademark rights.
Prosecution for infringement under the foregoing paragraph shall not be brought by the Public Prosecutor except at the instigation of the aggrieved party.
In the case of a registered trademark, no penalty may be imposed unless the infringement occurred after the date of registration.
Section 40
A compensation and damages suit under section 38 may only be brought for the period of the last five years preceding the bringing of the action. The right to compensation and damages is lost if the action for it is not brought within the period stated above.
Where a trademark protected by registration is concerned, compensation and damages may, despite the provisions of paragraph 1, be claimed on account of an infringement that has occurred before the date of registration, if the action is brought within a year from the registration date.
Section 41
At the request of a person whose right to a trade symbol has been infringed, the court may order that, if practicable, a symbol placed on goods, their packaging, leaflets, commercial documents or the like without authorization shall be erased or altered in such a way as to ensure that it will no longer be misused. If this cannot be done in any other way, the court shall order that the material so marked be destroyed or changed in a specified manner. The court may also, on request, order that the material be surrendered to the plaintiff against payment.
Regardless of whether or not the infringement is deliberate, the Public Prosecutor or the court may order that the material referred to in the foregoing paragraph be confiscated if the plaintiff so requests and, where considered necessary, gives acceptable security for any damage that the defendant may suffer as a result of the confiscation and for the costs occasioned by it; otherwise, in this case the general provisions on confiscation in criminal cases shall apply.
Section 41 a
In a dispute that concerns an infringement of a trademark the court may, at the plaintiff’s demand, order the defendant to compensate the plaintiff for the cost occurred to him/her for publishing, by suitable measures, information concerning the final decision in which the defendant is found to have infringed the trademark right. Such an order may not be given if the dissemination of the information is limited elsewhere in the law. In considering the issuance and contents of the order, the court must pay attention to the general significance of the publication of the issue, the kind and scope of the infringement, the costs involved in the publishing process and other corresponding facts.
The court lays down a maximum amount for the reasonable publishing cost to be paid by the defendant. The plaintiff is not entitled to the compensation if information about the decision has not been published within a period laid down by the court counted from the date when the final decision was issued.
Chapter VIII Litigation Concerning Trademarks
Section 42
Disputes and application cases under this Act are heard by the Market Court.
The Market Court shall serve as the Community trademark court according to the Council Regulation referred to in section 57(1) below.
The provisions of the Act on the Judicial Proceedings at the Market Court (100/2013) apply to the hearing of disputes and application cases by the Market Court.
Section 43
Charges of an intellectual property offence, as referred to in Chapter 49, section 2, of the Criminal Code of Finland, which infringes the right to a trade symbol; and charges of violation of a trademark, as referred to in section 39(1) of this Act, are heard by the Helsinki District Court.
Claims for compensation under section 38(2) and (3) or claims under section 41, arising from an offence referred to in the charge, may be heard in connection with a charge referred to in subsection 1 above, notwithstanding the provisions of section 42.
The court remains competent to examine a claim referred to in subsection 2 even if the circumstances on which its competence is based change after the claim is being made.
Section 43 a
The provisions of Chapter 4, section 22, of the Act on the Judicial Proceedings at the Market Court, on the right of the Market Court to request a statement, apply to the right of the court hearing a case referred to in section 43 above, to request a statement from the registering authority.
Section 43 b
When hearing a case referred to in section 43, the District Court may be assisted by a maximum of two expert members referred to in chapter 17, section 10(2) of the Court Act (673/2016).
The experts must give their statement in writing on the matters submitted to them by the District Court. The experts are entitled to question the parties and the witnesses. The District Court must reserve the parties an opportunity to state their views on the expert’s statement before decision in the case.
The provisions on the expert’s right to a fee are laid down in chapter 17, section 22 of the Courts Act.
Section 44
The provisions of Chapter 4, section 23, of the Act on the Judicial Proceedings at the Market Court, on the obligation of the Market Court to notify of its decisions, apply to the obligation of the court hearing a case referred to in section 43 above, to notify the registering authority of a decision.
Section 45
If a person has been granted the sole right to use a registered trademark in Finland and an entry regarding the license has been made in the Register, either the proprietor of the mark or the licensee, or both, may be recognized as plaintiffs in actions concerning the infringement of trademark rights.
Section 45(2) has been repealed by Act 31.1.2013/107.
This section shall apply equally if the proprietor has reserved the right of parallel use on granting an exclusive license to another.
Section 46
An action to determine whether or not a right to a trade symbol exists, or whether or not a particular act infringes that right, may be taken for consideration by the court where there is uncertainty that is detrimental to the plaintiff.
In such cases, section 45 shall apply as appropriate.
Section 47
An action for invalidation of a trademark registration may continue against the original defendant in the event of the trademark being assigned to another after legal proceedings have commenced, and, if the court finds for the plaintiff, its decision shall be equally binding upon the party to whom the trademark has been assigned. This shall apply equally in an action seeking to have a trademark declared forfeit.
Section 48
Section 48 has been repealed by Act 31.1.2013/107.
Section 48 a
When hearing an action referred to in section 38(1) the court may at the trademark holder’s request prohibit the keeper of a transmitter, server or other similar device or other service provider acting as an intermediary, under penalty of a fine, from continuing the use alleged to infringe the trademark (injunction order) unless it can be considered disproportionate in view of the rights of the alleged infringer of the trademark or in view of the rights of the intermediary or trademark holder.
Before the bringing of an action referred to in section 38(1), the court may, at the trademark holder’s request, issue an injunction if the preconditions for it set out in subsection 1 exist and if it is obvious that the trademark holder’s rights otherwise would be seriously endangered. The court must provide both for the party against whom the injunction is sought and for the party who is claimed to infringe the right to a trade symbol an opportunity to be heard. Communications to the party against whom the injunction has been sought may be delivered by mail, facsimile or email.
The court may, on request, issue the injunction referred to in paragraph 2 as an interlocutory injunction without hearing the alleged infringer, if the urgency of the case of necessity requires that. The injunction remains in force until ordered otherwise. After the injunction is issued, the alleged infringer must without delay be provided an opportunity to be heard. When the alleged infringer has been heard, the court must decide without delay whether to keep the injunction in force or withdraw it.
An injunction issued under this section must not endanger the right of a third party to send and receive messages. The injunction comes into force when the applicant lodges with the bailiff security referred to in Chapter 8, section 2, of the Enforcement Code (705/2007). The provisions of Chapter 7, section 7, of the Code of Judicial Procedure apply to the possibility to be released from lodging security. An injunction issued under subsection 2 or 3 above lapses if the action referred to in section 38(1) is not brought before a court within a month from the issuance of the injunction.
The party who has demanded the injunction must compensate the party against whom the injunction is issued as well as the alleged infringer for the damage caused by the implementation of the injunction and for any other cost resulting from the case, if the action referred to in section 38(1) is rejected or ruled inadmissible, or if the processing of the case is removed from the cause list because the plaintiff has abandoned his action or failed to arrive to the court. The same applies if the injunction is withdrawn under paragraph 3 or lapses under paragraph 4. When an
action is brought for compensation for damage and cost, the provisions of Chapter 7, section 12, of the Code of Judicial Procedure apply.
Section 49
Section 49 has been repealed by Act 31.1.2013/107.
Chapter IX Public Notices, Notifications, Appeals and Revocation of Decisions
Section 50
As well as in the cases referred to in section 20 and 21, public notice shall be given when a registered trademark is modified under section 23, when a register entry is removed under sections 24 to 26, 31 or 52, or when an assignment under section 33 or a license granted under section 34 is recorded in the register.
Section 50a
If it is not possible to notify the applicant at the address given by him, notification may take place by public notice in the Trademark Gazette.
Section 51
An appeal against the final decision of the registering authority in a trademark case may be made by the applicant if the decision was unfavourable to him or if the case was dismissed. An appeal against a final decision taken by the registering authority concerning an opposition filed against the registration may be lodged by the losing party.
Section 51a
Provisions on appeals against a decision of the Finnish Patent and Registration Office in a trademark matter are laid down in section 6 of the Act on the Finnish Patent and Registration Office (578/2013).
Section 52
If the registering authority receives notice of an international registration from the International Bureau referred to in section 53, and if in that registration the date on which the protection begins is earlier than the date on which the protection accorded by the Finnish registration of the same trademark begins and the goods covered by the international registration are wholly or partly the same as in the Finnish registration, the registering authority shall revoke its decision concerning the Finnish registration and take a new decision on the matter.
The provisions of paragraph 1 shall by analogy be applied if the registering authority receives from the Community Trade Mark Office referred to in section 57 notice of an application for a Community trade mark or of an application within the meaning of section 57a for the registration of a trademark in Finland.
If the registering authority finds, after its decision to grant a registration and before the period for filing oppositions has expired, that the decision to grant the registration is based on an obvious error in processing, the registering authority may revoke its incorrect decision and take a new decision on the matter.
Chapter X International Registration of Trademarks
Section 53
International trademark registration means the registration of a trademark effected by the International Bureau of the World Intellectual Property Organization in accordance with the Protocol of June 27, 1989, Relating to the Madrid Agreement Concerning the International Registration of Marks concluded on April 14, 1891.
The Finnish Patent and Registration Office shall be responsible in Finland for all action relating to international registrations, and shall keep a record of international registrations in force in Finland.
Section 54
If a Finnish national or any person domiciled or having a real and effective industrial or commercial establishment in Finland wishes to apply for an international registration based on a valid registration or pending application in Finland, he shall file an application for international registration with the Finnish Patent and Registration Office.
If the basis for an application for international registration is a Community trade mark referred to in section 57 or an application therefor, the application for an international registration shall be filed with the Community Trade Mark Office.
Section 55
An international application shall be filed in writing in accordance with separate provisions. The prescribed fee shall be paid on the filing of the application.
Section 56
The registering authority shall satisfy itself that the application for international registration corresponds to the registration that the applicant has been granted in Finland or to his pending application in Finland.
If the correspondence referred to in the foregoing paragraph does not exist, the registering authority shall call upon the applicant to rectify the international application within a specified time limit, on pain of the application being dismissed.
If the correspondence referred to in the foregoing paragraph does exist, the registering authority shall attach a certificate to that effect to the application and convey it with the application to the International Bureau before two months have elapsed from the filing date of the application.
Section 56a
When the registering authority receives a notification of an international registration having effect in Finland from the International Bureau, it shall examine whether there is any obstacle to the registration.
Section 56b
If the registering authority finds that a trademark filed for international registration does not comply with the conditions of registration laid down in this Act, it shall notify the International Bureau that the international registration has no effect in Finland. The registering authority shall notify its refusal, together with a statement of all grounds, to the International Bureau before the expiry of a period of 18 months from the date of the International Bureau notification referred to in section 56a.
If the statement issued by the proprietor of an international registration commenting on the notification by the registering authority referred to in the foregoing paragraph does not present any grounds on which the trademark could be deemed to comply with the conditions of registration laid down in this Act, the registering authority shall rule that the international registration has no or only a partial effect in Finland.
If the proprietor of an international registration has not within the given time limit submitted his statement commenting on the registering authority's notification referred to in paragraph 1, the international registration shall not take effect in Finland. If the said notification only concerned some of the goods in the international registration, the international registration shall take effect in Finland in respect of those of the goods that the notification did not concern.
Section 56c
If no obstacle to registration is found, the registering authority shall give public notice of the International Bureau notification referred to in section 56a as laid down in the first paragraph of section 20. The public notice shall specify the date accorded to the international registration by the International Bureau.
Any opposition to an international registration in Finland shall be filed in writing with the registering authority within two months of the date of the public notice.
Section 56d
The Finnish Patent and Registration Office sends a notification of an opposition referred to in section 56c, and grounds of it, to the International Bureau referred to in section 53. Regardless of whether the proprietor of the international registration has given a statement due to the notification, the Finnish Patent and Registration Office must examine the opposition.
Due to the opposition, the Finnish Patent and Registration Office must make a decision that the international registration has no effect in Finland, if the registration does not meet the conditions of registration under this act. If the registration meets the conditions of registration under this act only in part, the Finnish Patent and Registration Office must make a decision that the registration has effect only in part. The Finnish Patent and Registration Office must reject the opposition, if there is no obstacle to the international registration in Finland.
If the Finnish Patent and Registration Office decides that the international registration has no effect in Finland or has effect only in part, it makes an entry of this in the record referred to in section 53(2) and gives public notice of the decision once it has become final.
Section 56e
An international trademark registration having effect in Finland shall be in force as from the date accorded by the International Bureau under the first paragraph of section 56c. Provisions laid down in and under this Act shall apply mutatis mutandis to the international registration.
Section 56f
If the proprietor of an international registration who is not domiciled in Finland wishes to submit a statement to the Finnish Patent and Registration Office, the proprietor must appoint a representative resident in the European Economic Area. A corporate body domiciled in the European Economic Area may also act as a representative.
Section 56g
If the proprietor of a trademark registered in Finland has been granted an international registration in respect of the same mark that has effect in Finland, the international registration of the trademark replaces the Finnish registration if all the goods covered by the Finnish registration are included in the list of goods covered by the international registration.
The registering authority shall on request make an entry in the register to the effect that the international registration of the trademark is in force and give public notice of the fact.
Section 56h
If a trademark is wholly or partly removed from the International Register, the registering authority shall remove the corresponding parts thereof from the register that it keeps and give public notice of the fact.
Section 56i
If an international registration valid in Finland ceases to have effect within five years from the date referred to in the first paragraph of section 56c on account of the validity of the national registration or pendency of the national application on which the international registration is based having ceased, and the proprietor of the trademark seeks registration for the same trademark in Finland, that application shall be considered to have been filed on the date referred to in the first paragraph of section 56c provided that:
(1) the application is filed within three months of the expiry of the validity of the international registration; (2) the goods covered by the Finnish application were included in the international registration having effect i Finland; (3) the application complies in other respects with the requirements laid down for registration and the applicant pays the prescribed fees.
The registering authority shall make an entry in the register stating that the Finnish application is based on the international registration and give public notice of the fact.
Section 56j
If an international registration valid in Finland ceases to have effect because a party to the Protocol referred to in section 53 gives notice of termination in respect of the Protocol, and the proprietor of the trademark files the same trademark for registration in Finland, his application
shall be considered to have been made on the date referred to in the first paragraph of section 56c provided that:
(1) the application is filed within two years of the date on which the notice of termination came into force; (2) the goods covered by the Finnish application were included in the international registration valid in Finland; (3) the application complies in other respects with the requirements laid down for registration and the applicant pays the prescribed fees.
The registering authority shall make an entry in the register stating that the Finnish application is based on the international registration and give public notice of the fact.
Section 56k
Public notice shall be given of renewals, transfers, and removals from the register of international registrations and of licenses that concern international registrations and have been notified to the registering authority.
Section 56l
An appeal against a decision by the registering authority may be lodged by the applicant for or proprietor of an international registration who has sought such registration in Finland if the decision has been unfavorable to him or if the case has been dismissed.
An appeal against a decision declaring an international registration effective in Finland, despite an opposition filed, may be lodged by the person who filed the opposition.
Section 51a shall apply as appropriate to appeals under the foregoing two paragraphs.
Chapter Xa Community Trade Mark
Section 57
Community trade mark means a trademark registered by the Office for Harmonization in the Internal Market (trademarks and designs) operating in the internal market of the European Union, hereinafter referred to as Community Trade Mark Office, under Council Regulation (EC) No 207/2009 on the Community Trade Mark.
An application for a Community trade mark may be filed with the Finnish Patent and Registration Office, which shall forward it to the Community Trade Mark Office. The prescribed fee for the application shall be payable to the Finnish Patent and Registration Office.
Section 57 a
A request which concerns the conversion of a Community trade mark, an application therefor or an international registration designating the European Community into an application for a national trademark and which the Community Trade Mark Office has forwarded to the office, shall be treated as a national application provided that the applicant:
pays the prescribed fees; (2) submits the registering authority a translation in Finnish or Swedish of the conversion request and the accompanying annex filed in a foreign language; (3) gives the address at which the applicant can be reached in Finland; and (4) provides a representation of the trademark.
An application based on conversion of a Community trade mark or an application therefor is considered to have the same filing date, priority and seniority from Finland as the Community trade mark or the application therefor. An application based on conversion of an international registration designating the European Community has as its filing date the date of the international registration or that of a subsequent designation of the European Community, and it enjoys the priorities and seniorities of the international registration.
Chapter XI Enforcement and Implementation of the Act
Section 58
Further provisions on applications for registration, the Trademark Register and its maintenance, public notices, and the tasks of the registering authority shall be given by government decree.
Further technical regulations may be drawn up by the registering authority regarding applications for registration and their processing, registered trademarks, the Trademark Register, public notices, and other similar technical matters.
Fees to be collected under this Act shall be prescribed separately.
Section 59
This Act shall enter into force on June 1, 1964. The following shall be repealed at that time: The Decree on the Protection of Trademarks of February 11, 1889; Chapter XXXVI, section 13, of the Criminal Code of Finland; section 2 of the Decree of December 21, 1885, granting greater freedom to the iron industry.
Section 60
The validity of trademarks registered before the entry into force of this Act shall be determined in accordance with the earlier provisions.
The right to a trademark may be invalidated under section 26 even where it was granted or became established before the entry into force of this Act. Pending applications for registration shall be governed by this Act.
Section 61
In the case of trademarks registered earlier, the period of five years provided for in section 8 shall be calculated as from the date of entry into force of this Act.
Section 62
The provisions of section 40 regarding the period during which damages are to be claimed shall apply equally if the act for which compensation is payable was committed before the entry into force of this Act; if, however, the period of three years referred to in the said section began before the date of entry into force of this Act, it shall be counted as having begun on that date.
Section 63
When the registration of an earlier-registered trademark is first renewed after the entry into force of this Act, the registration period based on that renewal shall be regarded as ending on the date
corresponding to the original registration date, even if the registration period according to an earlier renewal is calculated differently.
On renewal of registration, the list of classes of goods shall be amended so that it conforms to any changes that have been made in the classification.
Section 64
A trademark registration that was renewable without an application under the earlier provisions shall henceforth be renewed in accordance with the renewal provisions contained in this Act. If no application for renewal is filed within one year of the date on which this Act enters into force, the trademark shall be removed from the Register.
Tavaramerkkilaki 10.1.1964/7
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 LUKU
Yleisiä määräyksiä
1 § (25.1.1993/39)
Rekisteröinnillä saadaan yksinoikeus tavaramerkkiin erityiseksi tunnusmerkiksi myytäviksi
tarjottavien tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskettavien tavaroiden erottamiseksi
toisten tavaroista. (21.1.2000/56)
Tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa merkki, joka voidaan esittää graafisesti ja jonka avulla
voidaan erottaa elinkeinotoiminnassa liikkeeseen lasketut tavarat toisten tavaroista. Tavaramerkkinä
voi olla erityisesti sana mukaan lukien henkilönnimi, kuvio, kirjain, numero taikka tavaran tai sen
päällyksen muoto.
Mitä tässä laissa säädetään tavaroista, on vastaavasti voimassa palveluista.
2 §
Yksinoikeus tavaramerkkiin voidaan saada ilman rekisteröintiäkin, kun merkki on tullut
vakiintuneeksi. (25.1.1993/39)
Vakiinnuttamisella voidaan saada yksinoikeus myös muuhun kuin 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuun
elinkeinotoiminnassa käytettävään erityiseen tavaran tunnusmerkkiin. (25.1.1993/39)
Tunnusmerkki katsotaan vakiintuneeksi, jos se tässä maassa on asianomaisissa elinkeino tai
kuluttajapiireissä yleisesti tunnettu haltijan tavaroiden erityisenä merkkinä.
3 § (16.12.1983/996)
Jokainen saa elinkeinotoiminnassa käyttää sukunimeään, osoitettaan tai toiminimeään tavaroittensa
tunnusmerkkinä, jollei sen käyttö ole omiaan aiheuttamaan sekaannusvaaraa toisen jo suojattuun
tavaramerkkiin tai sellaiseen nimeen, osoitteeseen tai toiminimeen, jota toinen jo oikeutetusti
käyttää elinkeinotoiminnassaan. (25.1.1993/39)
Mitä edellä on sanottu toiminimestä koskee myös toiminimilaissa (128/79) tarkoitettuja
aputoiminimeä ja toissijaista tunnusta.
Tavaramerkkiin ei saa ottaa toisen nimeä tai toiminimeä. Tavaramerkkiin ei myöskään saa ottaa
toisen aputoiminimeä tai toissijaista tunnusta, paitsi milloin näiltä puuttuu erottamiskyky tai
kysymys on eri toimialoista tai tavaralajeista.
4 §
Tämän lain 1–3 §:n mukainen oikeus tavaran tunnusmerkkiin sisältää sen, että elinkeinotoiminnassa
kukaan muu kuin merkin haltija ei saa tavaroittensa tunnuksena käyttää siihen sekoitettavissa olevaa
merkkiä tavarassa tai sen päällyksessä, mainonnassa tai liikeasiakirjassa tai muulla tavalla, siihen
luettuna myös suullinen käyttäminen. Mitä tässä on sanottu, on voimassa riippumatta siitä,
lasketaanko tavara tai aiotaanko se laskea liikkeeseen tässä maassa vai ulkomailla vai tuodaanko se
1
Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen
kolmanteen maahan kuljetettavaksi. (21.1.2000/56)
Edellä 1 momentissa tarkoitetuksi luvattomaksi käyttämiseksi katsotaan muun muassa se, että joku
laskiessaan liikkeeseen varaosia, lisätarvikkeita tai muuta sellaista, mikä soveltuu toisen tavaraan,
viittaa tämän tunnusmerkkiin tavalla, joka on omiaan aikaansaamaan vaikutelman, että liikkeeseen
laskettu tavara on lähtöisin tunnusmerkin haltijalta tai että tämä on suostunut tunnusmerkin
käyttämiseen.
Jos tavara on laskettu liikkeeseen käyttämällä tiettyä tunnusmerkkiä ja jos sen jälkeen muu kuin
merkin haltija on tehnyt tavaraan olennaisia muutoksia muokkaamalla, korjaamalla tai muulla
siihen verrattavalla tavalla, älköön myöskään, kun tavaraa uudelleen ryhdytään laskemaan
liikkeeseen tässä maassa, tunnusmerkkiä käytettäkö, ellei muutosta selvästi ilmoiteta tai ellei se
muuten selvästi ilmene.
5 §
Yksinoikeus tavaran tunnusmerkkiin ei käsitä sellaista merkin osaa, joka pääasiallisesti tarkoittaa
tavaran tai sen päällyksen käyttökelpoisuuden lisäämistä tai muutoin sellaisen tehtävän täyttämistä,
joka ei ole ominaista tunnusmerkille.
6 §
Tunnusmerkkien katsotaan tämän lain mukaan olevan toisiinsa sekoitettavissa vain, jos ne
tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja. (16.12.1983/996)
Tunnusmerkkien sekoitettavuuteen voidaan kuitenkin 1 momentin estämättä vedota sellaisen
tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu tässä maassa, jos toisen samankaltaisen
tunnusmerkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin
erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka olisi haitaksi aikaisemman
merkin erottamiskyvylle tai maineelle. (25.1.1993/39)
Tämän pykälän 2 momentin säännöstä on sovellettava vastaavasti 3 §:n 3 momentissa tarkoitettuun
aputoiminimeen ja toissijaiseen tunnukseen. (16.12.1983/996)
7 §
Jos useat 1 tai 2 §:n nojalla vaativat yksinoikeutta tavaran tunnusmerkkeihin, jotka ovat toisiinsa
sekoitettavissa, on etusija sillä, joka voi vedota aikaisimpaan oikeusperusteeseen, mikäli muuta ei
johdu siitä, mitä jäljempänä 8 tai 9 §:ssä säädetään.
8 § (25.1.1993/39)
Vaikka rekisteröity tavaramerkki, jota on käytetty tässä maassa yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan,
on sekoitettavissa aikaisempaan rekisteröityyn tai vakiintuneeseen merkkiin, myöhemmän merkin
käyttämistä ei saa kieltää, jos rekisteröintiä on haettu vilpittömässä mielessä ja aikaisemman merkin
haltija on ollut tietoinen merkin käytöstä sanotun ajan.
9 §
Jos vakiintunut tavaramerkki on sekoitettavissa toisen aikaisemmin rekisteröityyn tai
vakiintuneeseen tavaramerkkiin eikä aikaisemman merkin haltija ole kohtuullisessa ajassa ryhtynyt
toimiin myöhemmän merkin käytön estämiseksi, älköön hänellä enää olko valtaa kieltää sen
käyttämistä.
2
10 §
Niissä tapauksissa, joita 8 tai 9 §:ssä tarkoitetaan, voidaan sen mukaan kuin on kohtuullista,
määrätä, että jotakin tunnusmerkkiä tai kumpaakin niistä saadaan käyttää vain erityisellä tavalla,
kuten tietyin tavoin muodosteltuna, lisäämällä siihen paikannimi tai tekemällä merkkiin muu
selvennys.
Mitä 1 momentissa on säädetty, on sovellettava vastaavasti, jos sekaannusvaara syntyy 3 §:n 1 tai 2
momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. (16.12.1983/996)
10 a § (22.12.1995/1715)
Tavaramerkin haltija ei saa kieltää tavaramerkin käyttämistä niissä tavaroissa, jotka haltija tai hänen
suostumuksellaan joku muu on tätä tavaramerkkiä käyttäen laskenut liikkeeseen Euroopan
talousalueella.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos haltijalla on perusteltua aihetta vastustaa tavaroiden
laskemista uudelleen liikkeeseen, erityisesti milloin tavaroihin on tehty muutoksia tai niitä on
huononnettu sen jälkeen, kun ne on laskettu liikkeeseen.
11 §
Sanakirjan, käsikirjan taikka muun sellaisen painetun tai tietoverkossa olevan julkaisun tekijä,
julkaisija ja kustantaja ovat velvolliset rekisteröidyn tavaramerkin haltijan pyynnöstä huolehtimaan
siitä, ettei julkaisuun oteta tavaramerkin toisintoa ilmoittamatta, että tavaramerkki on rekisteröity.
(21.1.2000/56)
Jos joku laiminlyö noudattaa, mitä 1 momentissa on määrätty, on hän velvollinen
myötävaikuttamaan siihen, että oikaisu julkaistaan sillä tavoin ja siinä laajuudessa, kuin havaitaan
kohtuulliseksi, sekä kustantamaan sellaisen oikaisun.
2 LUKU
Tavaramerkkien rekisteröinti
12 §
Tavaramerkkirekisteriä pitää patentti ja rekisterihallitus.
13 § (21.1.2000/56)
Rekisteröitävän tavaramerkin tulee olla omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista.
Tavaran lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa taikka valmistuspaikkaa tai aikaa joko
yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole
katsottava erottamiskykyiseksi. Erottamiskykyiseksi ei ole katsottava myöskään merkkiä, joka
muodostuu yksinomaan tavaran luonteenomaisesta, teknisen tuloksen saavuttamiseksi
välttämättömästä tai tavaran arvoa olennaisesti korottavasta muodosta. Arvosteltaessa merkin
erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan
ja miten laajalti merkkiä on käytetty.
14 §
Tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä: (16.12.1983/996)
1) jos merkki on lain, yleisen järjestyksen tai hyvän tavan vastainen;
3
2) jos se on omiaan johtamaan yleisöä harhaan;
3) jos siihen ilman asianomaista lupaa on otettu valtion vaakuna, lippu tai muu tunnuskuva,
rekisteröitävän merkin käyttökohteena olevia tai niiden kaltaisia tavaroita koskeva virallinen
tarkastus tai takuumerkki taikka tarkastus tai takuuleima, suomalainen kunnallisvaakuna taikka
kansainvälisen, valtioiden keskeisen järjestön lippu, vaakuna tai muu tunnuskuva, nimitys tai nimen
lyhennys taikka myös kuvio, nimitys tai nimen lyhennys, jos se on sanotunlaiseen tunnuskuvaan,
merkkiin, leimaan, nimitykseen tai nimen lyhennykseen sekoitettavissa; (21.8.1970/552)
4) jos se muodostuu jostakin tai sisältää jotakin, mikä on omiaan aiheuttamaan käsityksen, että
kysymys on toisen suojatusta toiminimestä taikka sellaisesta toisen aputoiminimestä tai
toissijaisesta tunnuksesta, jota tarkoitetaan 3 §:n 3 momentissa, taikka toisen nimestä tai
muotokuvasta, jollei nimi tai muotokuva ilmeisesti tarkoita jotakuta kauan sitten kuollutta;
(16.12.1983/996)
5) jos se muodostuu jostakin tai sisältää jotakin, mikä on omiaan aiheuttamaan käsityksen, että
kysymys on toisen suojatun kirjallisen tai taiteellisen teoksen nimestä, milloin tämä on
erikoislaatuinen, tai joka loukkaa toisen tekijänoikeutta sellaiseen teokseen tai toisen oikeutta
valokuvaan tai suojattuun malliin; (21.1.2000/56)
6) jos se on sekoitettavissa toisen elinkeinonharjoittajan nimeen tai suojattuun toiminimeen taikka
sellaiseen aputoiminimeen tai toissijaiseen tunnukseen, jota tarkoitetaan 3 §:n 3 momentissa, tai
toisen tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella, tai toisen
tunnusmerkkiin, joka on vakiinnutettu silloin, kun rekisteröintiä haetaan; tai (16.12.1983/996)
7) jos se on sekoitettavissa tavaran tunnusmerkkiin, jota toinen käyttää hakemusta tehtäessä, ja
hakija tehdessään hakemuksen tiesi käytöstä eikä ole käyttänyt merkkiään ennen kuin toista
tunnusmerkkiä ryhdyttiin käyttämään; tai (22.12.1995/1715)
8) jos se on sekoitettavissa Suomessa tai Euroopan yhteisössä voimassa olevaan kansainvälisen
rekisteröinnin suojaamaan tavaramerkkiin, jolla tämän rekisteröinnin perusteella on aikaisempi
oikeus Suomessa tai Euroopan yhteisössä; (21.12.2004/1220)
9) jos se on sekoitettavissa 57 §:ssä tarkoitettuun yhteisön tavaramerkkiin, joka on rekisteröity
aikaisemman hakemuksen perusteella, tai jolla on 57 §:ssä mainitun neuvoston asetuksen 34 tai 35
artiklan mukainen aiemmuus Suomesta; (21.1.2000/56)
10) jos se on sekoitettavissa rekisteröityyn kasvilajikkeen lajikenimeen; taikka (21.1.2000/56)
11) jos rekisteröinnille on maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja
alkuperänimitysten suojasta annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2081/92 tarkoitettu este.
(21.1.2000/56)
Niissä tapauksissa, joita tarkoitetaan 4–9 kohdissa, voidaan rekisteröinti toimittaa, jos se, jonka
oikeudesta on kysymys, suostuu siihen eikä 1 momentista muutoin johdu estettä rekisteröinnille.
(22.12.1995/1715)
15 §
Rekisteröinnillä saatu yksinoikeus tavaramerkkiin ei käsitä sellaista merkin osaa, jota ei sinänsä
voida rekisteröidä.
4
Jos merkkiin sisältyy sellainen osa ja erityistä syytä on otaksua, että merkin rekisteröinti voi
aiheuttaa epätietoisuutta yksinoikeuden laajuudesta, voidaan rekisteröitäessä tämä osa nimenomaan
erottaa suojan piiristä.
Jos myöhemmin osoittautuu, että suojan piiristä erotettu merkin osa on tullut
rekisteröimiskelpoiseksi, voidaan toimittaa uusi rekisteröinti, joka kohdistuu tähän merkin osaan tai
merkkiin kokonaisuudessaan ilman edellä sanottua rajoitusta.
16 §
Tavaramerkki rekisteröidään yhteen tai useampaan tavaraluokkaan. Tavaramerkkiluokituksen
vahvistaa patentti ja rekisterihallitus.
17 § (16.12.1983/996)
Tavaramerkin rekisteröintiä on haettava kirjallisesti rekisteriviranomaiselta. Hakemuksessa tulee
ilmoittaa hakijan nimi tai toiminimi sekä tavarat ja luokat, jotka merkki käsittää. Merkki on
hakemuksessa selvästi osoitettava. (22.12.1995/1715)
Hakemusta tehtäessä on suoritettava hakemusmaksu. Hakemus katsotaan tehdyksi vasta, kun maksu
on suoritettu. (25.1.1993/39)
17 a § (21.1.2000/56)
Jos hakemus koskee useita tavaroita, osa niistä voidaan hakijan pyynnöstä erottaa yhdeksi tai
useammaksi hakemukseksi siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Näiden hakemusten
hakemispäivänä pidetään alkuperäisen hakemuksen hakemispäivää. Jos joillakin alkuperäisen
hakemuksen tavaroilla on hakemispäivää aikaisempi etuoikeus, etuoikeus seuraa jaossa näitä
tavaroita.
Mitä 1 momentissa on sanottu hakemuksesta, koskee soveltuvin osin myös rekisteröintiä.
18 §
Jos tavaramerkkiä, jota hakija on ensimmäisen kerran käyttänyt kansainvälisessä näyttelyssä
esiteltyä tavaraa varten, haetaan rekisteröitäväksi kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona
tavara ensiksi pantiin näytteille, on hakemus muihin hakemuksiin tai muiden tunnusmerkkien
käyttöön verraten katsottava tehdyksi mainittuna päivänä.
19 §
Jollei hakija noudata, mitä hakemuksen tekemisestä on määrätty, tai jos rekisteriviranomainen
havaitsee, ettei hakemusta muusta syystä voida hyväksyä, velvoitettakoon hakija määräajassa
antamaan lausumansa tai tekemään oikaisu, uhalla että hakemus jätetään sillensä.
Milloin rekisteriviranomainen katsoo, ettei hakemus ole hyväksyttävissä lausuman antamisen
jälkeenkään, hakemus on hylättävä siltä osin kuin on olemassa este sen hyväksymiselle, jollei ole
aihetta uuden määräajan antamiseen. (21.1.2000/56)
20 § (22.12.1995/1715)
Jos hakemus täyttää sille asetetut vaatimukset eikä asiassa ole ilmennyt estettä rekisteröinnille,
rekisteriviranomaisen on rekisteröitävä tavaramerkki ja rekisteröinnistä on kuulutettava.
Väite rekisteröintiä vastaan on tehtävä kirjallisesti rekisteriviranomaiselle kahden kuukauden
kuluessa kuuluttamispäivästä.
5
Vaikka väitteentekijä peruuttaa väitteen, asia voidaan tutkia, jos siihen on erityisiä syitä.
21 § (22.12.1995/1715)
Väitteen jälkeen rekisteriviranomainen kumoaa rekisteröinnin siltä osin kuin on olemassa este
rekisteröinnille. Kun päätös rekisteröinnin kumoamisesta on saanut lainvoiman, päätöksestä on
kuulutettava. (21.1.2000/56)
Rekisteriviranomainen hylkää väitteen, jos rekisteröinnille ei ole estettä.
22 §
Rekisteröinti on voimassa siitä päivästä, jona hakemus on tehty, siihen saakka kunnes kymmenen
vuotta on kulunut rekisteröintipäivästä.
Rekisteröinti uudistetaan merkin haltijan hakemuksesta, kulloinkin kymmeneksi vuodeksi edellisen
rekisteröintikauden päättymisestä.
Rekisteröinti voidaan uudistaa aikaisintaan vuotta ennen rekisteröintikauden päättymistä ja
viimeistään kuuden kuukauden kuluessa sen päättymisestä. (22.12.1995/1715)
Uudistamista on haettava kirjallisesti rekisteriviranomaiselta, jos uudistamisen yhteydessä halutaan
tehdä rekisterimerkintöihin muutos tai jos rekisteriin ei ole merkitty, mihin luokkiin tavarat
kuuluvat. Muutoin rekisteröinti katsotaan uudistetuksi, kun uudistamismaksu on suoritettu.
(22.12.1995/1715)
Hakemuksen käsittelyyn sovelletaan vastaavasti 19 §:n säännöksiä. (22.12.1995/1715)
23 §
Rekisteröidyn tavaramerkin haltijan hakemuksesta voidaan rekisterissä tehdä merkkiin sellaisia
vähäisiä muutoksia, joista huolimatta merkin kokonaisvaikutelma pysyy entisellään.
3 LUKU
Oikeussuojan lakkaaminen ja rekisteröinnin mitättömyys
24 §
Jollei rekisteröidyn tavaramerkin haltija ole hakenut rekisteröinnin uudistamista niin kuin 22 §:ssä
on sanottu, on merkki poistettava rekisteristä.
Tavaramerkki on niin ikään poistettava rekisteristä, milloin merkin haltija rekisteröinnin voimassa
ollessa sitä pyytää. Jos rekisterimerkinnän mukaan merkkiin on perustettu panttioikeus, älköön
rekisteristä poistamista toimitettako ilman pantinhaltijan suostumusta.
Merkin haltijan hakemuksesta voidaan supistaa niiden tavaroiden tai tavaraluokkien luetteloa, joita
rekisteröinti tarkoittaa. Pantinhaltijan suostumuksesta olkoon noudatettavana, mitä 2 momentissa on
sanottu.
25 §
Jos tavaramerkki on rekisteröity vastoin tätä lakia, julistettakoon rekisteröinti mitättömäksi, mikäli
muuta ei johdu 8 tai 9 §:ssä mainitusta seikasta tai muusta olosuhteiden muuttumisesta.
26 § (25.1.1993/39)
6
Yksinoikeus tavaramerkkiin menetetään:
1) jos merkki rekisteröinnin tai vakiintumisen tapahduttua ilmeisesti on menettänyt kykynsä erottaa
merkin haltijan tavarat muiden tavaroista; tai
2) jos merkki rekisteröinnin tai vakiintumisen tapahduttua on tullut harhaanjohtavaksi taikka lain,
yleisen järjestyksen tai hyvän tavan vastaiseksi.
Tavaramerkin rekisteröinti menetetään, jos merkkiä ei ole käytetty viimeisten viiden vuoden aikana
eikä haltija osoita siihen hyväksyttävää syytä. Tavaramerkin käyttö haltijan suostumuksella
rinnastetaan haltijan toimesta tapahtuvaan tavaramerkin käyttöön. Rekisteröinnin menettämistä ei
voida kuitenkaan vaatia, jos merkkiä on käytetty viiden vuoden käyttämättömyysjakson
päättymisen jälkeen, mutta ennen menettämistä koskevan vaatimuksen tekemistä. Tällöin ei
kuitenkaan oteta huomioon sellaista merkin käyttöä, joka on tapahtunut menettämistä koskevan
vaatimuksen tekemistä edeltäneiden kolmen kuukauden kuluessa, jos käytön valmistelut aloitetaan
vasta, kun haltija on tullut tietoiseksi siitä, että menettämistä koskeva vaatimus voidaan tehdä.
(22.12.1995/1715)
Jos rekisteröinnin menettämisperuste koskee vain joitakin niistä tavaroista, joita varten
tavaramerkki on rekisteröity, rekisteröinti menetetään vain näiden tavaroiden osalta.
27 §
Rekisteröinnin mitättömäksi julistamisesta ja tavaramerkin menettämisestä päättää tuomioistuin,
kun siitä tehdään kanne merkin haltijaa vastaan.
Kannetta, jota 1 momentissa tarkoitetaan, saa ajaa jokainen, joka kärsii haittaa rekisteröinnistä. Jos
kanne perustuu 13 §:ssä, 14 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa tai 26 §:ssä olevaan säännökseen, saa
kannetta ajaa myös virallinen syyttäjä tai asianomaisten elinkeinon tai ammatinharjoittajien etuja
valvova yhteisö.
Kantajan pyynnöstä tehtäköön kanteen vireillepanosta merkintä tavaramerkkirekisteriin.
4 LUKU
Erityisiä säännöksiä ulkomaalaisten ja ulkomaisten tavaramerkkien suojasta
28 §
Jos joku, joka ei harjoita elinkeinoa Suomessa, hakee tavaramerkin rekisteröintiä, on hakemukseen
liitettävä todistus siitä, että hakija on saanut saman merkin samanlaisia tavaralajeja varten
rekisteröidyksi siinä vieraassa valtiossa, jossa hakija harjoittaa elinkeinoa tai hänellä on kotipaikka
tai jonka kansalainen hän on.
Sellaista todistusta kuin 1 momentissa tarkoitetaan älköön kuitenkaan vaadittako, jos vastaavaa
selvitystä ei vieraassa valtiossa vaadita siltä, joka on Suomen kansalainen tai jolla on täällä
kotipaikka tai joka harjoittaa täällä elinkeinoa.
29 §
Tavaramerkki, joka on rekisteröity vieraassa valtiossa, voidaan vastavuoroisuuden edellytyksellä
rekisteröidä Suomessa sellaisena kuin se on rekisteröitynä vieraassa valtiossa, mikäli
rekisteröiminen ei ole ristiriidassa 13 tai 14 §:ssä olevien säännösten kanssa tai tavaramerkki ole
menettänyt erottamiskykyään. (25.1.1993/39)
7
Sen estämättä, mitä 1 momentissa on sanottu, saadaan ulkomaista tavaramerkkiä rekisteröitäessä
vastavuoroisuuden ehdolla tehdä merkkiin vähäisiä muutoksia, joiden johdosta merkin
kokonaisvaikutelma ei muutu.
30 § (16.12.1983/996)
Asetuksella voidaan säätää, että tässä maassa tehty rekisteröintihakemus on, milloin tavaramerkin
rekisteröintiä on aikaisemmin haettu valtakunnan ulkopuolella, hakijan pyynnöstä katsottava
tehdyksi muihin hakemuksiin tai muihin käyttöön otettujen tavaran tunnusmerkkeihin nähden
samanaikaisesti kuin valtakunnan ulkopuolella tehty hakemus.
Asetuksella voidaan myös säätää niistä ehdoista, joilla 1 momentissa tarkoitettu etuoikeus saadaan.
31 §
Tavaramerkin hakijalla ja rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa,
tulee olla Suomessa asuva asiamies, jonka velvollisuutena on edustaa häntä kaikessa, mikä koskee
merkkiä. Asiamiehenä voi olla myös suomalainen yhteisö. Tavaramerkin haltijan asiamiehestä on
tehtävä merkintä tavaramerkkirekisteriin. Väitteentekijällä, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa, tulee
olla Suomessa asuva asiamies, joka edustaa väitteentekijää väiteasiassa. (22.12.1995/1715)
Jollei tavaramerkin hakijalla tai rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla ole asianmukaisesti
valtuutettua asiamiestä, on rekisteriviranomaisen hakijan tai merkin haltijan viimeksi ilmoitettua
osoitetta käyttäen kehotettava tätä tekemään oikaisu määräajassa uhalla, että hakemus katsotaan
peruutetuksi tai merkki poistetaan rekisteristä. Jollei rekisteriviranomaisen tiedossa ole hakijan tai
merkin haltijan osoitetta, kuulutetaan asiasta tavaramerkkilehdessä. (25.1.1993/39)
5 LUKU
Luovutus ja käyttölupa
32 §
Tavaramerkki voidaan luovuttaa toiselle. Luovutus saattaa käsittää joko kaikki ne tavaralajit, joita
varten merkki on rekisteröity tai vakiinnutettu, taikka osan niistä.
Milloin luovutetaan liike, johon kuuluu tavaramerkki, seuraa merkki liikettä, jollei ole tehty ehtoa
siitä, että merkki pysyy luovuttajalla tai että niin luovuttaja kuin liikkeen uusi omistaja saavat
käyttää merkkiä tavarain eri lajeja varten.
33 §
Rekisteröidyn tavaramerkin luovutuksesta on pyynnöstä tehtävä merkintä tavaramerkkirekisteriin.
Jos rekisteriviranomainen havaitsee, että luovutuksen nojalla tapahtuva tavaramerkin käyttäminen
ilmeisesti on omiaan johtamaan harhaan yleisöä, on merkintä kuitenkin evättävä, mikäli sanottua
haittaa ei poisteta siten, että tavaramerkkiin tehdään jokin muutos tai lisäys.
Luovutus, jota ei ole merkitty rekisteriin, ei ole voimassa kolmatta kohtaan, joka vilpittömässä
mielessä on saanut oikeuden tavaramerkkiin.
Jos joku tahtoo panna tavaramerkkioikeutensa pantiksi, on siitä sovittava kirjallisesti ja
sopimuksesta tehtävä merkintä rekisteriin. Panttioikeutta ei synny, ennenkuin merkintä on tehty.
34 §
8
Rekisteröidyn tavaramerkin haltija voi, luovuttamatta itse merkkioikeutta, oikeuttaa toisen
elinkeinotoiminnassa käyttämään tavaramerkkiä. Käyttölupa voi koskea koko maata tai jotakin sen
osaa ja se voi tarkoittaa joko kaikkia rekisteröinnillä suojattuja tavaroita tai osaa niistä.
Käyttöluvanhaltijoita voi olla yksi tai useampia. Käyttöluvasta on pyynnöstä tehtävä merkintä
tavaramerkkirekisteriin. Rekisteriviranomainen voi kuitenkin evätä merkinnän, jos käyttölupaan
perustuva merkin käyttäminen ilmeisesti on omiaan johtamaan yleisöä harhaan. Kun käyttöluvan
näytetään lakanneen, on merkintä poistettava rekisteristä. (25.1.1993/39)
Käyttölupa, jota ei ole merkitty rekisteriin, ei ole voimassa kolmatta kohtaan, joka vilpittömässä
mielessä on saanut oikeuden merkkiin.
Ellei toisin ole sovittu, älköön käyttöluvan saaja luovuttako edelleen oikeuttaan.
35 §
Oikeutta tavaramerkkiin ei saa ulosmitata, ellei siihen ole perustettu panttioikeutta.
Jos merkin haltijan omaisuus luovutetaan konkurssiin, kuuluu tavaramerkkioikeus konkurssipesään.
6 LUKU
Harhaanjohtavien tavaran tunnusmerkkien käytön kieltäminen
36 §
Jos tavaran tunnusmerkki luovutuksen tai käyttöluvan antamisen jälkeen tulee harhaanjohtavaksi
merkin uuden haltijan tai käyttöluvan saajan käyttämänä, voi tuomioistuin siinä laajuudessa kuin
tarpeelliseksi havaitaan kieltää häntä käyttämästä merkkiä.
Käyttö voidaan kieltää muulloinkin, jos merkki on harhaanjohtava taikka jos sen haltija tai toinen
hänen suostumuksellaan käyttää merkkiä sillä tavoin, että yleisöä johdetaan harhaan.
Kannetta tämän pykälän perusteella voi ajaa virallinen syyttäjä, jokainen, joka kärsii haittaa
tunnusmerkin käyttämisestä, sekä asianomaisten elinkeinon tai ammatinharjoittajien etuja valvova
yhteisö.
37 §
Kieltäessään 36 §:n nojalla tavaran tunnusmerkin käyttämisen oikeus voi sen mukaan kuin
havaitaan kohtuulliseksi määrätä, että tunnusmerkki, joka sanotussa säännöksessä olevan kiellon
vastaisesti on pantu tavaraan, päällykseen, mainoslehtiseen, liikeasiakirjaan tai muuhun sellaiseen,
on poistettava tai niin muutettava, ettei se enää ole harhaanjohtava. Jollei tällainen toimenpide ole
muutoin toteutettavissa, määrättäköön merkitty omaisuus hävitettäväksi tai tietyin tavoin
muutettavaksi.
Omaisuus, jota 1 momentissa tarkoitetaan, voidaan siinä mainittua määräystä odotettaessa ottaa
takavarikkoon; tällöin on vastaavasti sovellettava, mitä takavarikosta rikosasioissa yleensä on
säädetty.
6 a LUKU (22.12.1995/1699)
(22.12.1995/1699)
6 a luku on kumottu L:lla 22.12.1995/1699.
9
7 LUKU
Seuraamukset tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta
38 § (21.7.2006/680)
Jos joku loukkaa oikeutta tavaran tunnusmerkkiin, tuomioistuin voi kieltää häntä jatkamasta tai
toistamasta tekoa.
Joka tahallaan tai huolimattomuudesta loukkaa oikeutta tavaran tunnusmerkkiin, on velvollinen
suorittamaan loukatulle kohtuullisen hyvityksen merkin käyttämisestä sekä korvauksen kaikesta
vahingosta, jonka loukkaus aiheuttaa. Jos huolimattomuus on vain lievää, korvausta vahingosta
voidaan sovitella.
Jos huolimattomuuttakaan ei ole, loukkaaja on velvollinen suorittamaan kohtuullisen hyvityksen
merkin käyttämisestä.
39 §
Joka tahallaan loukkaa tavaran tunnusmerkin haltijalle tämän lain mukaan kuuluvaa oikeutta, on
tuomittava, jollei teko ole rangaistava rikoslain 49 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna
teollisoikeusrikoksena, tavaramerkkirikkomuksesta sakkoon. (21.4.1995/716)
Syytettä 1 momentissa mainitusta rikoksesta älköön virallinen syyttäjä tehkö, ellei asianomistaja ole
ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi.
Milloin kysymys on rekisteröidystä tavaramerkistä, älköön rangaistusta tuomittako, ellei loukkaus
ole tapahtunut rekisteröintipäivän jälkeen.
40 § (21.7.2006/680)
Hyvitystä ja korvausta vahingosta voidaan 38 §:n nojalla vaatia ainoastaan viiden viimeisen vuoden
ajalta ennen kanteen vireillepanoa. Oikeus hyvitykseen ja korvaukseen vahingosta on menetetty, jos
sitä koskevaa kannetta ei ole pantu vireille mainitun ajan kuluessa.
Jos kysymys on rekisteröinnillä suojatusta tavaramerkistä, hyvitystä ja korvausta vahingosta
voidaan 1 momentin estämättä vaatia ennen rekisteröintipäivää tapahtuneen loukkauksen johdosta,
jos kanne pannaan vireille vuoden kuluessa rekisteröintipäivästä.
41 §
Sen vaatimuksesta, jonka oikeutta tavaran tunnusmerkkiin on loukattu, tuomioistuin voi, mikäli
kohtuulliseksi havaitaan, määrätä, että tunnusmerkki, joka oikeudettomasti on pantu tavaraan,
päällykseen, mainoslehtiseen, liikeasiakirjaan tai muuhun sellaiseen, on poistettava tai niin
muutettava, ettei sitä enää voida käyttää väärin. Jollei tällainen toimenpide ole muutoin
toteutettavissa, määrättäköön merkitty omaisuus hävitettäväksi tai tietyin tavoin muutettavaksi.
Tällöin tuomioistuin myös voi, vaatimuksesta, määrätä omaisuuden korvauksesta luovutettavaksi
loukatulle.
Tässä tarkoitettu omaisuus voidaan, olkoonpa loukkaus tahallinen tai ei, virallisen syyttäjän tai
oikeuden niin päättäessä, ottaa takavarikkoon, jos loukattu sitä vaatii ja asettaa, milloin se katsotaan
tarpeelliseksi, hyväksyttävän vakuuden siitä vahingosta, mikä takavarikosta saattaa koitua
vastapuolelle, sekä takavarikosta johtuvista kustannuksista; tällöin on muutoin vastaavasti
sovellettava mitä takavarikosta rikosasioissa yleensä on säädetty.
10
41 a § (21.7.2006/680)
Tuomioistuin voi tavaramerkin loukkausta koskevassa riitaasiassa kantajan vaatimuksesta määrätä,
että vastaajan on korvattava kustannukset, jotka kantajalle aiheutuvat siitä, että hän soveltuvin
toimin julkistaa tietoja lainvoimaisesta tuomiosta, jossa vastaajan on todettu loukanneen
tavaramerkkioikeutta. Määräystä ei saa antaa, jos tietojen levittämistä on muussa laissa rajoitettu.
Harkitessaan määräyksen antamista ja määräyksen sisältöä tuomioistuimen tulee ottaa huomioon
julkistamisen yleinen merkitys, loukkauksen laatu ja laajuus, julkistamisesta aiheutuvat
kustannukset ja muut vastaavat seikat.
Tuomioistuin määrää vastaajan korvattavien kohtuullisten julkistamiskustannusten
enimmäismäärän. Kantajalla ei ole oikeutta korvaukseen, jos tietoja tuomiosta ei ole julkistettu
tuomioistuimen määräämässä ajassa lainvoimaiseksi tulleen tuomion antamisesta.
8 LUKU
Oikeudenkäynti tavaramerkkiasioissa
42 §
Laillisena tuomioistuimena asioissa, jotka koskevat oikeutta tavaramerkkiin, tavaramerkin
rekisteröinnin mitättömäksi julistamista, merkin menettämistä, tavaramerkin käytön kieltämistä, 46
§:ssä tarkoitettua kannetta tai tavaramerkkioikeuden loukkausta, on Helsingin raastuvanoikeus.
(16.12.1983/996)
Sellaista merkin haltijaa vastaan ajettavan kanteen, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa, käsittelee
Helsingin raastuvanoikeus.
Jäljempänä 57 §:n 1 momentissa mainitun neuvoston asetuksen mukainen yhteisön
tavaramerkkituomioistuin on Helsingin käräjäoikeus. (22.12.1995/1715)
43 § (21.4.1995/716)
Syytejutun yhteydessä, jota ajetaan rikoslain 49 luvun 2 §:n tai tämän lain 39 §:n nojalla, voidaan
käsitellä myös 38 §:ssä tarkoitettu kieltovaatimus.
44 §
Jos jutussa joka koskee rekisteröintiin perustuvan tavaramerkkioikeuden loukkaamista, vastaaja
väittää, että rekisteröinti on mitätön, eikä asia ole heti ilmeinen, määrätköön oikeus hänelle ajan
rekisteröinnin mitättömäksi julistamista koskevan kanteen ajamiseksi eri oikeudenkäynnissä; älköön
päätöstä jutussa annettako, ennen kuin kysymys rekisteröinnin pätevyydestä on lopullisesti
ratkaistu. Jos kannetta ai ole määrätyssä ajassa pantu vireille, ratkaiskoon oikeus jutun väitteestä
huolimatta.
Mitä 1 momentissa on säädetty, sovellettakoon vastaavasti, jos väitetään, että tavaramerkki on
menetetty.
45 §
Jos jollekulle on annettu yksinomainen oikeus rekisteröidyn tavaramerkin käyttämiseen tässä
maassa ja sellaisesta käyttöluvasta on tehty merkintä tavaramerkkirekisteriin, on
tavaramerkkioikeuden loukkaamista koskevissa asioissa sekä merkin haltijaa että käyttöluvan saajaa
pidettävä asianomistajina.
11
Milloin käyttöluvan saaja, jota 1 momentissa tarkoitetaan, haluaa nostaa loukkauskanteen,
ilmoittakoon siitä merkin haltijalle uhalla, että hänen kannettaan ei muuten oteta tutkittavaksi.
Mitä tässä pykälässä on sanottu, sovellettakoon siinäkin tapauksessa, että merkin haltija antaessaan
toiselle yksinomaisen käyttöluvan on pidättänyt itselleen rinnakkaiskäyttöoikeuden.
46 §
Kanne, jolla tarkoitetaan saada todetuksi, onko oikeus tavaran tunnusmerkkiin olemassa tai onko
tietty menettely sellaista oikeutta loukkaava, voidaan ottaa tuomioistuimessa käsiteltäväksi, jos
asianlaidasta on epätietoisuutta ja tästä on haittaa kantajalle.
Tällaiseen asiaan on vastaavasti sovellettava, mitä 45 §:ssä on säädetty.
47 §
Kannetta, jossa on vaadittu tavaramerkin rekisteröinnin julistamista mitättömäksi, saa ajaa
alkuperäiseen vastaajaan kohdistettuna siinäkin tapauksessa, että tavaramerkki on oikeudenkäynnin
vireille panemisen jälkeen luovutettu toiselle, ja olkoon tuomio, jolla kanne on hyväksytty,
voimassa myös viimeksi mainittua kohtaan. Mitä tässä on sanottu, sovellettakoon vastaavasti, kun
kysymys on tavaramerkin menetetyksi julistamista tarkoittavasta kanteesta.
48 §
Kun ajetaan tässä laissa tarkoitettua kieltokannetta, saattaa tuomioistuin kantajan vaatimuksesta
oikeudenkäynnin kestäessä tai tuomiossaan antaa vastaajalle kiellon siksi, kunnes pääasia on
lainvoimaisesti ratkaistu tai sitä ennen on toisin määrätty. Ennenkuin tällainen kielto annetaan,
voidaan kantaja määrätä asettamaan hyväksyttävä vakuus siitä vahingosta, mikä kiellosta saattaa
koitua vastaajalle.
Oikeudenkäynnin aikana annetusta päätöksestä, joka koskee kiellon antamista tai peruuttamista,
voidaan erikseen valittaa.
48 a § (21.7.2006/680)
Tuomioistuin voi 38 §:n 1 momentissa tarkoitettua kannetta käsitellessään tavaramerkkioikeuden
haltijan vaatimuksesta määrätä lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän taikka
muun välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan sakon uhalla keskeyttämään tavaramerkkiä
loukkaavaksi väitetyn käytön (keskeyttämismääräys), jollei sitä voida pitää kohtuuttomana ottaen
huomioon tavaramerkin väitetyn loukkaajan, välittäjän ja tavaramerkkioikeuden haltijan oikeudet.
Ennen 38 §:n 1 momentissa tarkoitetun kanteen nostamista momentissa tarkoitettu tuomioistuin voi
tavaramerkkioikeuden haltijan vaatimuksesta antaa keskeyttämismääräyksen, jos sen antamiselle on
1 momentissa mainitut edellytykset ja jos on ilmeistä, että tavaramerkkioikeuden haltijan
oikeuksien toteutuminen muutoin vakavasti vaarantuisi. Tuomioistuimen on varattava sekä sille,
jolle määräystä on haettu annettavaksi, että sille, jonka väitetään loukkaavan oikeutta tavaran
tunnusmerkkiin, tilaisuus tulla kuulluksi. Tiedoksianto sille, jolle määräystä on haettu annettavaksi,
voidaan toimittaa postitse taikka telekopiota tai sähköpostia käyttäen. Asian käsittelyyn sovelletaan
muutoin, mitä oikeudenkäymiskaaren 8 luvussa säädetään.
Tuomioistuin voi pyynnöstä antaa 2 momentissa tarkoitetun keskeyttämismääräyksen väliaikaisena
väitettyä loukkaajaa kuulematta, jos asian kiireellisyys sitä välttämättä vaatii. Määräys on voimassa,
kunnes toisin määrätään. Väitetylle loukkaajalle on määräyksen antamisen jälkeen viipymättä
12
varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Kun väitettyä loukkaajaa on kuultu, tuomioistuimen on
viipymättä päätettävä, pidetäänkö määräys voimassa vai peruutetaanko se.
Tämän pykälän nojalla annettu keskeyttämismääräys ei saa vaarantaa kolmannen oikeutta lähettää
ja vastaanottaa viestejä. Keskeyttämismääräys tulee voimaan, kun hakija asettaa ulosottomiehelle
ulosottolain (37/1895) 7 luvun 16 §:ssä tarkoitetun vakuuden, jollei oikeudenkäymiskaaren 7 luvun
7 §:stä muuta johdu. Tämän pykälän 2 tai 3 momentin nojalla annettu keskeyttämismääräys
raukeaa, jollei 38 §:n 1 momentissa tarkoitettua kannetta nosteta kuukauden kuluessa määräyksen
antamisesta.
Keskeyttämismääräystä vaatineen on korvattava sille, jolle määräys on annettu, samoin kuin
väitetylle loukkaajalle määräyksen täytäntöönpanosta aiheutunut vahinko sekä asiassa aiheutuneet
kulut, jos 38 §:n 1 momentissa tarkoitettu kanne hylätään tai jätetään tutkimatta taikka jos asian
käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että kantaja on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta
tuomioistuimeen. Sama on voimassa, jos keskeyttämismääräys 3 momentin nojalla peruutetaan tai 4
momentin nojalla raukeaa. Vahingon ja kulujen korvaamista koskevan kanteen nostamisessa
noudatetaan, mitä oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 12 §:ssä säädetään.
Ks. UlosottoL 37/1895 on kumottu Ulosottokaarella 705/2007, ks. Ulosottokaari 705/2007 8 luku 2
§.
49 § (22.12.1995/1715)
Tuomioistuimen on lähetettävä patentti ja rekisterihallitukselle jäljennös tuomiosta tavaran
tunnusmerkin lakkaamista koskevissa asioissa tai asioissa, joita tarkoitetaan 10, 25, 26, 36 ja 46
§:ssä. Lisäksi tuomioistuimen on ilmoitettava 57 §:n 1 momentissa tarkoitetulle yhteisön
tavaramerkkivirastolle yhteisö tavaramerkin menettämistä ja rekisteröinnin mitättömäksi
julistamista koskevasta kanteesta ja lähetettävä virastolle jäljennös lainvoimaisesta tuomiosta.
Tuomioistuimen velvollisuudesta ilmoittaa ratkaisustaan tekemällä sitä koskeva merkintä
oikeushallinnon valtakunnallisen tietojärjestelmän ratkaisu ja päätösilmoitusjärjestelmään tai
toimittamalla tiedot Oikeusrekisterikeskukselle niiden välittämiseksi 1 momentissa tarkoitetuille
viranomaisille säädetään tarvittaessa oikeusministeriön asetuksella. Merkinnän tekemiseen ja
tietojen toimittamiseen sovelletaan, mitä oikeushallinnon valtakunnallisesta tietojärjestelmästä
annetussa laissa (372/2010) ja sen nojalla säädetään. (14.5.2010/393)
L:lla 393/2010 lisätty 2 momentti tulee voimaan 1.12.2010.
9 LUKU
Kuuluttamisesta, tiedoksiannosta, valituksesta ja päätöksen poistamisesta (22.12.1995/1715)
50 § (22.12.1995/1715)
Paitsi 20 ja 21 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa kuuluttaminen on toimitettava, kun rekisteröityä
merkkiä muutetaan 23 §:n nojalla, rekisteröinti poistetaan 24–26, 31 tai 52 §:n nojalla taikka
rekisteriin tehdään merkintä luovutuksesta 33 §:n nojalla tai käyttöluvasta 34 §:n nojalla.
50 a § (25.1.1993/39)
Jos päätöstä ei ole saatu annettua tiedoksi hakijalle tämän ilmoittamaan osoitteeseen, tiedoksianto
voi tapahtua kuuluttamalla asiasta tavaramerkkilehdessä.
51 § (22.12.1995/1715)
13
Muutosta rekisteriviranomaisen lopulliseenpäätökseen tavaramerkkiasiassa voi hakea hakija, jos
päätös on hänelle vastainen tai asia on jätetty sillensä. Rekisteröintiä vastaan tehdyn väitteen
johdosta rekisteriviranomaisen tekemään lopulliseen päätökseen saa hakea muutosta se, jolle päätös
on vastainen. Vaikka väitteentekijä peruuttaa muutoshakemuksensa, asia voidaan tutkia, jos siihen
on erityisiä syitä.
51 a § (26.6.1992/581)
Muutosta rekisteriviranomaisen tämän lain nojalla antamaan päätökseen haetaan valittamalla
patentti ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan. Valitusmenettelystä ja asian käsittelystä
valituslautakunnassa säädetään erikseen.
52 § (22.12.1995/1715)
Jos rekisteriviranomainen saa 53 §:ssä tarkoitetulta kansainväliseltä toimistolta ilmoituksen
kansainvälisestä rekisteröinnistä, jonka suojan alkamispäivä on aikaisempi kuin samaa merkkiä
koskevan suomalaisen rekisteröinnin suojan alkamispäivä ja kansainvälisen rekisteröinnin
käsittämät tavarat ovat samat tai osittain samat kuin suomalaisen rekisteröinnin,
rekisteriviranomaisen tulee poistaa päätöksensä suomalaisesta rekisteröinnistä ja ratkaista asia
uudelleen.
Mitä 1 momentissa on sanottu, on sovellettava vastaavasti, jos rekisteriviranomainen saa 57 §:ssä
mainitulta yhteisön tavaramerkkivirastolta ilmoituksen hakemuksesta yhteisön tavaramerkiksi tai 57
a §:ssä tarkoitetusta hakemuksesta tavaramerkin rekisteröimiseksi Suomessa. (21.1.2000/56)
Jos rekisteriviranomainen toteaa rekisteröintipäätöksen jälkeen ennen väiteajan päättymistä, että
rekisteröintipäätös perustuu ilmeiseen käsittelyvirheeseen, rekisteriviranomainen voi poistaa
virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen.
10 luku (22.12.1995/1715)
Tavaramerkkien kansainvälinen rekisteröinti
53 § (22.12.1995/1715)
Tavaramerkin kansainvälisellä rekisteröinnillä tarkoitetaan Maailman henkisen omaisuuden
järjestön kansainvälisen toimiston suorittamaa tavaramerkin rekisteröintiä, joka on toimitettu 14
päivänä huhtikuuta 1891 tehtyyn tavaramerkkien kansainvälistä rekisteröintiä koskevaan
sopimukseen liittyvän 27 päivänä kesäkuuta 1989 tehdyn Madridin pöytäkirjan mukaisesti.
Patentti ja rekisterihallitus huolehtii Suomessa kansainvälistä rekisteröintiä koskevista tehtävistä ja
pitää luetteloa Suomessa voimassa olevista kansainvälisistä rekisteröinneistä.
54 § (21.12.2004/1220)
Jos Suomen kansalainen tai se, jolla on Suomessa kotipaikka tai todellinen ja toimiva
teollisuuslaitos tai kauppaliike, haluaa hakea Suomessa voimassa olevaan rekisteröintiin tai vireillä
olevaan hakemukseen perustuvaa kansainvälistä rekisteröintiä, hänen tulee tehdä hakemus
kansainvälisestä rekisteröinnistä Patentti ja rekisterihallitukselle.
Jos kansainvälistä rekisteröintiä koskevan hakemuksen perusteena on 57 §:ssä tarkoitettu yhteisön
tavaramerkki tai sitä koskeva hakemus, kansainvälistä rekisteröintiä haetaan yhteisön
tavaramerkkivirastolta.
14
55 § (22.12.1995/1715)
Kansainvälinen hakemus on tehtävä kirjallisesti siten kuin erikseen määrätään. Hakemusta tehtäessä
on suoritettava säädetty maksu.
56 § (22.12.1995/1715)
Rekisteriviranomainen tarkistaa, että kansainvälinen tavaramerkkihakemus vastaa hakijan
suomalaista rekisteröintiä tai Suomessa vireillä olevaa hakemusta.
Jos 1 momentissa tarkoitettua vastaavuutta ei ole, rekisteriviranomainen velvoittaa hakijan
määräajassa oikaisemaan kansainvälisen hakemuksen uhalla, että hakemus jätetään sillensä.
Jos 1 momentin mukainen vastaavuus on olemassa, rekisteriviranomainen liittää kansainväliseen
hakemukseen todistuksen tästä ja toimittaa sen hakemuksen mukana kansainväliseen toimistoon
ennen kuin kaksi kuukautta on kulunut hakemuksen tekemispäivästä.
56 a § (22.12.1995/1715)
Kun rekisteriviranomainen saa kansainväliseltä toimistolta ilmoituksen kansainvälisestä
rekisteröinnistä, joka koskee Suomea, rekisteriviranomainen tutkii, onko rekisteröinnille estettä.
56 b § (22.12.1995/1715)
Jos rekisteriviranomainen toteaa, ettei kansainvälisen rekisteröinnin kohteena oleva tavaramerkki
täytä tämän lain mukaisia rekisteröintiedellytyksiä, se ilmoittaa kansainväliselle toimistolle, ettei
kansainvälinen rekisteröinti ole voimassa Suomessa. Rekisteriviranomainen lähettää ilmoituksen
perusteluineen kansainväliseen toimistoon 18 kuukauden kuluessa 56 a §:ssä tarkoitetusta
kansainvälisen toimiston ilmoituksesta.
Jos kansainvälisen rekisteröinnin haltijan rekisteriviranomaisen 1 momentissa tarkoitetun
ilmoituksen johdosta antamassa lausumassa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella
tavaramerkin voitaisiin katsoa täyttävän tämän lain mukaiset rekisteröintiedellytykset,
rekisteriviranomainen tekee päätöksen, jonka mukaan kansainvälinen rekisteröinti ei ole voimassa
Suomessa tai se on voimassa ainoastaan osittain. (21.1.2000/56)
Jos kansainvälisen rekisteröinnin haltija ei ole määräajassa antanut lausumaansa
rekisteriviranomaisen 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen johdosta, kansainvälinen rekisteröinti
ei tule voimaan Suomessa. Jos sanottu ilmoitus koski vain joitakin kansainvälisen rekisteröinnin
tavaroita, kansainvälinen rekisteröinti tulee voimaan Suomessa niille tavaroille, joita ilmoitus ei
koskenut. (21.1.2000/56)
56 c § (22.12.1995/1715)
Jollei rekisteröinnille ole estettä, rekisteriviranomainen kuuluttaa 56 a §:ssä tarkoitetusta
kansainvälisen toimiston ilmoituksesta siten kuin 20 §:n 1 momentissa säädetään. Kuulutuksessa
tulee olla kansainvälisen toimiston kansainväliselle rekisteröinnille antama päivä.
Väite kansainvälistä rekisteröintiä vastaan Suomessa on tehtävä kirjallisesti rekisteriviranomaiselle
kahden kuukauden kuluessa kuuluttamispäivästä.
56 d § (22.12.1995/1715)
Jos rekisteriviranomainen tehdyn väitteen jälkeen toteaa, ettei kansainvälisen rekisteröinnin
kohteena oleva tavaramerkki täytä tämän lain mukaisia rekisteröintiedellytyksiä, se ilmoittaa
15
kansainväliselle toimistolle, ettei kansainvälinen rekisteröinti ole voimassa Suomessa, siten kuin 56
b §:n 1 momentissa säädetään.
Jos 56 c §:n 2 momentissa mainittu aika päättyy myöhemmin kuin 18 kuukauden kuluessa 56 a
§:ssä tarkoitetusta kansainvälisen toimiston ilmoituksesta, rekisteriviranomainen ilmoittaa
kansainväliselle toimistolle 18 kuukauden kuluessa edellä mainitusta ilmoituksesta, että
rekisteröinnin voimassaolo voi myöhemmin lakata. Tällöin ilmoitus siitä, ettei rekisteröinti ole
voimassa Suomessa, on toimitettava kuukauden kuluessa 56 c §:n 2 momentissa mainitun ajan
päättymisestä.
Kun väitteen jälkeen tehty päätös, jonka mukaan kansainvälinen rekisteröinti ei koske Suomea, on
tullut lainvoimaiseksi, rekisteriviranomainen kuuluttaa siitä.
56 e § (22.12.1995/1715)
Tavaramerkin kansainvälinen rekisteröinti, joka koskee Suomea, on voimassa 56 c §:n 1
momentissa tarkoitetusta kansainvälisen toimiston antamasta päivästä alkaen. Kansainväliseen
rekisteröintiin sovelletaan soveltuvin osin tämän lain säännöksiä ja sen nojalla annettuja
määräyksiä.
56 f § (22.12.1995/1715)
Jos kansainvälisen rekisteröinnin haltija, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa, haluaa antaa lausuman
patentti ja rekisterihallitukselle, hänen tulee käyttää Suomessa asuvaa asiamiestä.
56 g § (22.12.1995/1715)
Jos Suomessa rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on samaa merkkiä koskeva Suomessa voimassa
oleva kansainvälinen rekisteröinti, tavaramerkin kansainvälinen rekisteröinti korvaa suomalaisen
rekisteröinnin, jos kaikki suomalaisen rekisteröinnin käsittämät tavarat sisältyvät kansainvälisen
rekisteröinnin tavaraluetteloon.
Rekisteriviranomainen merkitsee pyynnöstä rekisteriin, että tavaramerkin kansainvälinen
rekisteröinti on voimassa, ja kuuluttaa siitä.
56 h § (22.12.1995/1715)
Jos tavaramerkki poistetaan osittain tai kokonaan kansainvälisestä rekisteristä,
rekisteriviranomainen poistaa sen pitämästään luettelosta vastaavilta osin ja kuuluttaa poistamisesta.
56 i § (22.12.1995/1715)
Jos Suomessa voimassa olevan kansainvälisen rekisteröinnin voimassaolo lakkaa viiden vuoden
kuluessa 56 c §:n 1 momentissa tarkoitetusta päivästä sen vuoksi, että kansainvälisen rekisteröinnin
perusteena olevan kansallisen rekisteröinnin voimassaolo tai kansallisen hakemuksen vireilläolo on
lakannut, ja tavaramerkin haltija hakee saman tavaramerkin rekisteröintiä Suomessa, katsotaan
tällainen hakemus tehdyksi 56 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna päivänä sillä edellytyksellä, että:
1) hakemus tehdään kolmen kuukauden kuluessa kansainvälisen rekisteröinnin voimassaolon
lakkaamisesta;
2) suomalaisen hakemuksen käsittämät tavarat sisältyivät Suomessa voimassa olleeseen
kansainväliseen rekisteröintiin; ja
3) hakemus muutoin täyttää rekisteröinnille asetetut vaatimukset ja hakija suorittaa säädetyt maksut.
16
Rekisteriviranomainen merkitsee rekisteriin, että suomalainen hakemus on perustunut
kansainväliseen rekisteröintiin, ja kuuluttaa siitä.
56 j § (22.12.1995/1715)
Jos Suomessa voimassa olevan kansainvälisen rekisteröinnin voimassaolo lakkaa sen vuoksi, että
joku 53 §:ssä mainittuun pöytäkirjaan liittynyt osapuoli irtisanoo liittymisensä pöytäkirjaan ja
tavaramerkin haltija hakee saman tavaramerkin rekisteröintiä Suomessa, katsotaan tällainen
hakemus tehdyksi 56 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna päivänä sillä edellytyksellä, että:
1) hakemus tehdään kahden vuoden kuluessa siitä, kun irtisanominen tuli voimaan;
2) suomalaisen hakemuksen käsittämät tavarat sisältyivät Suomessa voimassa olleeseen
kansainväliseen rekisteröintiin; ja
3) hakemus muutoin täyttää rekisteröinnille asetetut vaatimukset ja hakija suorittaa säädetyt maksut.
Rekisteriviranomainen merkitsee rekisteriin, että suomalainen hakemus on perustunut
kansainväliseen rekisteröintiin, ja kuuluttaa siitä.
56 k § (21.1.2000/56)
Kansainvälisen rekisteröinnin uudistamisesta, siirrosta ja poistamisesta sekä siihen kohdistuvasta
rekisteriviranomaiselle ilmoitetusta käyttöluvasta on kuulutettava.
56 l § (22.12.1995/1715)
Muutosta rekisteriviranomaisen päätökseen voi hakea kansainvälisen rekisteröinnin hakija ja
kansainvälisen rekisteröinnin haltija, joka on vaatinut tällaista rekisteröintiä Suomessa, jos päätös
on hänelle vastainen tai asia on jätetty sillensä. (21.1.2000/56)
Päätökseen, jonka mukaan kansainvälinen rekisteröinti on voimassa Suomessa tehdystä väitteestä
huolimatta, voi väitteentekijä hakea muutosta. Vaikka väitteentekijä peruuttaa
muutoshakemuksensa, asia voidaan tutkia, jos siihen on erityisiä syitä.
Valitettaessa 1 ja 2 momentin mukaisesti sovelletaan vastaavasti, mitä säädetään 51 a §:ssä.
10 a luku (22.12.1995/1715)
Yhteisön tavaramerkki
57 § (22.12.1995/1715)
Yhteisön tavaramerkillä tarkoitetaan Euroopan yhteisön sisämarkkinoilla toimivan
yhdenmukaistamisviraston (yhteisön tavaramerkkivirasto) yhteisön tavaramerkistä annetun
neuvoston asetuksen ((EY) 40/94) nojalla rekisteröimää tavaramerkkiä.
Yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus voidaan jättää patentti ja rekisterihallitukselle, joka
toimittaa sen edelleen yhteisön tavaramerkkivirastolle. Hakemuksesta on suoritettava patentti ja
rekisterihallitukselle säädetty maksu.
57 a § (21.12.2004/1220)
Pyyntö, joka koskee yhteisön tavaramerkin, yhteisön tavaramerkkiä koskevan hakemuksen tai
Euroopan yhteisön nimeävän kansainvälisen rekisteröinnin muuntamista kansallista tavaramerkkiä
17
koskevaksi hakemukseksi ja jonka yhteisön tavaramerkkivirasto on toimittanut virastolle,
käsitellään kansallisena hakemuksena, jos hakija:
1) suorittaa säädetyt maksut;
2) antaa vieraskielisestä muuntamispyynnöstä ja siihen kuuluvasta liitteestä rekisteriviranomaiselle
suomennoksen tai ruotsinnoksen;
3) ilmoittaa osoitteen, josta hakijan tavoittaa Suomessa; ja
4) toimittaa tavaramerkin kuvauksen.
Hakemuksella, joka perustuu yhteisön tavaramerkin tai sitä koskevan hakemuksen muuntamiseen,
katsotaan olevan sama hakemispäivä, etuoikeus ja aiemmuus Suomessa kuin yhteisön
tavaramerkillä ja sitä koskevalla hakemuksella. Hakemuksella, joka perustuu Euroopan yhteisön
nimeävän kansainvälisen rekisteröinnin muuntamiseen, on hakemispäivänä kansainvälisen
rekisteröinnin tai sen Euroopan yhteisöön kohdistuvan myöhemmän nimeämisen päivä sekä
kansainvälisen rekisteröinnin etuoikeudet ja aiemmuudet.
11 LUKU
Lain soveltaminen ja voimaantulo
58 §
Asetuksella annetaan tarkemmat määräykset siitä, mitä hakijan on noudatettava
rekisteröintiasioissa, kuuluttamisesta ja muusta menettelystä näissä asioissa sekä
tavaramerkkirekisterin pitämisestä, siihen lukien rekisteriin tehtävät muutokset, niin myös ne muut
määräykset, jotka tämän lain soveltamista varten ovat tarpeen.
Tämän lain mukaan perittävistä maksuista säädetään erikseen. (13.11.1992/1038)
59 §
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1964. Sillä kumotaan:
tavaraleimain suojelemisesta 11 päivänä helmikuuta 1889 annettu asetus;
rikoslain 36 luvun 13 §; sekä
laajennetusta vapaudesta ruukkiliikkeen harjoittamiseen 21 päivänä joulukuuta 1885 annetun
asetuksen 2 §.
60 §
Ennen tämän lain voimaantuloa tapahtuneen tavaramerkin rekisteröinnin pätevyys määräytyy
aikaisemman lain mukaan.
Tavaramerkki voidaan 26 §:ssä mainitulla perusteella julistaa menetetyksi siinäkin tapauksessa, että
oikeus merkkiin on syntynyt ennen tämän lain voimaantuloa.
Vireillä oleviin rekisteröintihakemuksiin on uutta lakia sovellettava.
61 §
18
Viiden vuoden määräaika, josta säädetään 8 §:ssä, on aikaisemmin rekisteröityjen tavaramerkkien
kohdalta luettava tämän lain voimaantulopäivästä.
62 §
Mitä 40 §:ssä on säädetty korvauksensaantioikeuden vanhentumisesta, on sovellettava myös, jos
korvausvelvollisuuden aiheuttanut teko on tapahtunut ennen tämän lain voimaantuloa, kuitenkin
niin, että mainitussa lainkohdassa säädetty kolmen vuoden määräaika, milloin se alkaisi ennen lain
voimaantulopäivää, on luettava viimeksi mainitusta päivästä.
63 §
Kun aikaisemmin rekisteröidyn tavaramerkin rekisteröinti tämän lain voimaantultua ensi kerran
uudistetaan, katsottakoon tähän uudistamiseen perustuvan rekisteröintikauden päättyvän
alkuperäistä rekisteröintipäivää vastaavana päivänä siinäkin tapauksessa, että rekisteröintikausi
aikaisemman uudistuksen nojalla olisi laskettu toisin.
Rekisteröintiä uudistettaessa on tavaraluokkien osalta tehtävä ne muutokset, jotka saattavat aiheutua
sovelletun tavaraluokituksen muuttumisesta.
64 §
Tavaramerkin rekisteröinti, joka aikaisemman lain mukaan on ollut uudistettava hakemuksetta,
uudistettakoon vastedes noudattaen tämän lain säännöksiä rekisteröinnin uudistamisesta. Jollei
uudistamista ole ensi kerran haettu vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta, poistettakoon
merkki rekisteristä.
Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:
30.12.1965/751:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maalikuuta 1966.
21.8.1970/552:
20.2.1976/176:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1976.
Lain 30 §:ssä tarkoitettua säännöstä ajasta, jonka kuluessa etuoikeusvaatimus on täällä esitettävä,
sovelletaan lain voimaan tultua tehtyihin hakemuksiin. Lain 51 §:n säännöksiä sovelletaan
rekisteriviranomaisen tavaramerkkiasiassa lain voimaan tultua antamiin lopullisiin päätöksiin.
5.12.1980/795:
16.12.1983/996:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1984.
HE 37/83, lvk.miet. 2/83, svk.miet. 53/83
26.6.1992/581:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1992.
HE 25/92, TaVM 21/92
13.11.1992/1038:
19
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1993.
HE 152/92, TaVM 35/92
25.1.1993/39:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 1993.
Tätä lakia sovelletaan myös jo ennen tämän lain voimaantuloa rekisteröityihin tavaramerkkeihin.
Tämän lain voimaan tullessa vireillä oleviin tavaramerkkien rekisteröintihakemuksiin sovelletaan
tämän lain säännöksiä lukuun ottamatta sellaisia rekisteröintihakemuksia, joista
rekisteriviranomainen on tavaramerkkilain 20 §:n mukaisesti jo kuuluttanut. Tällaiset
rekisteröintihakemukset käsitellään ja ratkaistaan aikaisemman lain mukaan.
Oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta 22 päivänä heinäkuuta 1991 annetun lain (1065/91) ja
samana päivänä ulosottolain muuttamisesta annetun lain (1066/91) säännöksiä sovelletaan 6 a
luvussa tarkoitettujen asioiden osalta jo tämän lain voimaantuloajankohdasta alkaen.
HE 302/92, TaVM 57/92
21.4.1995/716:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1995.
HE 94/93, LaVM 22/94, SuVM 10/94
22.12.1995/1699:
HE 181/95, TaVM 25/95, EV 157/95
22.12.1995/1715:
Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. (L 1715/1995 tuli A:n 88/1996
mukaisesti voimaan 1.4.1996.)
Tätä lakia sovelletaan myös jo ennen tämän lain voimaantuloa rekisteröityihin tavaramerkkeihin.
Tämän lain voimaan tullessa vireillä oleviin tavaramerkkien rekisteröintihakemuksiin sovelletaan
tämän lain säännöksiä lukuun ottamatta 17 §:n 1 momenttia. Kuitenkin sellaiset
rekisteröintihakemukset, joista rekisteriviranomainen on 20 §:n mukaisesti jo kuuluttanut,
käsitellään ja ratkaistaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.
HE 135/95, TaVM 28/95, EV 169/95
21.1.2000/56:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2000.
Tätä lakia sovelletaan myös jo ennen tämän lain voimaantuloa rekisteröityihin tavaramerkkeihin
lukuun ottamatta 21 §:n 1 momenttia.
Tämän lain voimaan tullessa vireillä oleviin tavaramerkkien rekisteröintihakemuksiin sovelletaan
tämän lain säännöksiä lukuun ottamatta 13 §:ää, 14 §:n 1 momentin 5 kohtaa ja 19 §:n 2 momenttia.
HE 133/1999, TaVM 11/1999, EV 82/1999
21.12.2004/1220:
20
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005.
HE 219/2004, TaVM 24/2004, EV 181/2004
21.7.2006/680:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2006.
Loukkaukseen, joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain 38 ja 40 §:n
sijasta tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Riitaasiaan, joka on tullut vireille ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain 41 a §:n
sijasta tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Tämän lain 48 a §:ää sovelletaan myös riitaasiaan, joka on tullut vireille ennen tämän lain
voimaantuloa.
HE 26/2006, LaVM 6/2006, EV 67/2006
14.5.2010/393:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 2010.
HE 102/2009, LaVM 2/2010, EV 21/2010
21
Varumärkeslag 10.1.1964/7
I enlighet med Riksdagens beslut stadgas:
1 kap
Allmänna bestämmelser
1 § (25.1.1993/39)
Genom registrering förvärvas ensamrätt till varumärke såsom särskilt kännetecken för att från andras varor skilja sådana varor som utbjuds till salu eller annars tillhandahålls i näringsverksamhet. (21.1.2000/56)
Ett varumärke kan bestå av vilket tecken som helst som kan återges grafiskt och som kan särskilja varor som tillhandahålls i näringsverksamhet från varandra. Ett varumärke kan i synnerhet bestå av ord, inbegripet personnamn, figurer, bokstäver, siffror eller formen på en vara eller dess förpackning.
Vad som i denna lag stadgas om varor gäller på motsvarande sätt tjänster.
2 §
Ensamrätt till varumärke kan förvärvas även utan registrering när märket har blivit inarbetat. (25.1.1993/39)
Genom inarbetning kan ensamrätt förvärvas även till andra än i 1 § 2 mom. angivna särskilda varukännetecken som används i näringsverksamhet. (25.1.1993/39)
Ett kännetecken anses inarbetat, om det här i riket inom vederbörande närings eller konsumentkretsar är allmänt känt som särskild beteckning för innehavarens varor.
3 § (16.12.1983/996)
Var och en får i sin näringsverksamhet använda sitt släktnamn, sin adress eller sin firma som kännetecken för sina varor, om det inte är ägnat att framkalla förväxling med någon annans skyddade varumärke eller med namn, adress eller firma som någon annan redan rättmätigt använder i sin näringsverksamhet. (25.1.1993/39)
Vad som ovan är sagt om firma gäller även om bifirma och sekundärt kännetecken som avses i firmalagen (128/79).
Annans namn eller firma får inte intas i varumärke. Ej heller får i varumärke intas annans bifirma eller sekundära kännetecken, utom då dessa saknar särskiljningsförmåga eller då det är fråga om olika branscher eller olika varuslag.
4 §
Rätt till varukännetecken enligt 1–3 § innebär att någon annan än innehavaren inte i näringsverksamhet får använda ett därmed förväxlingsbart kännetecken för sina varor, vare sig på varan eller dess förpackning, i reklam eller affärshandlingar eller på något annat sätt, inbegripet muntlig användning. Det som sägs här skall gälla oavsett om varan tillhandahålls eller är avsedd att tillhandahållas här i landet eller utomlands eller om den införs till finskt territorium för att användas, förvaras eller lagras i näringsverksamhet eller för att transporteras vidare till tredje land i detta syfte. (21.1.2000/56)
Som otillåten användning enligt 1 mom. anses bland annat, att någon vid tillhandahållande av reservdel, tillbehör eller liknande, som lämpar sig för annans vara, åberopar dennes kännetecken på sådant sätt, att det kan giva sken av att vad som tillhandahålles härrör från kännetecknets innehavare eller av att denne medgivit kännetecknets användning.
Har vara tillhandahållits under visst kännetecken och har därefter annan än kännetecknets innehavare väsentligt förändrat den genom bearbetning, reparation eller liknande, må ej, då varan ånyo tillhandahålles i näringsverksamhet här i riket, kännetecknet användas utan att förändringen tydligt angives eller eljest tydligt framgår.
5 §
Ensamrätt till varukännetecken innefattar icke sådan del av kännetecknet, som huvudsakligen tjänar att göra varan eller dess förpackning mera ändamålsenlig eller eljest att fylla annan uppgift än att vara kännetecken.
6 §
Kännetecken anses förväxlingsbara enligt denna lag endast om de avser varor av samma eller liknande slag. (16.12.1983/996)
Förväxlingsbarhet kan dock utan hinder av 1 mom. åberopas till förmån för ett kännetecken som är väl känt här i landet, om användningen av ett annat liknande kännetecken utan godtagbara skäl innebär ett otillbörligt utnyttjande av det äldre kännetecknets särskiljningsförmåga och goodwill eller är till förfång för det äldre kännetecknets särskiljningsförmåga eller goodwill. (25.1.1993/39)
Stadgandet i 2 mom. skall på motsvarande sätt tillämpas på sådan bifirma och sådant sekundärt kännetecken som avses i 3 § 3 mom. (16.12.1983/996)
7 §
Göra flera enligt 1 eller 2 § anspråk på ensamrätt till varukännetecken, vilka äro förväxlingsbara, skall företräde givas den som kan åberopa tidigaste rättsgrund, där ej annat följer av vad nedan i 8 eller 9 § sägs.
8 § (25.1.1993/39)
Även om ett registrerat varumärke som har använts här i landet utan avbrott i fem års tid är förväxlingsbart med ett äldre registrerat eller inarbetat märke får användningen av det yngre märket inte förbjudas, om registreringen har sökts i god tro och innehavaren av det äldre märket har varit medveten om att märket har använts under nämnda tid.
9 §
Är inarbetat varumärke förväxlingsbart med annans tidigare registrerade eller inarbetade varumärke och har innehavaren av det äldre märket icke inom rimlig tid inskridit mot användningen av det yngre märket, äge han ej längre förbjuda användningen av detsamma.
10 §
I fall som avses i 8 eller 9 § må efter vad som finnes skäligt föreskrivas, att något av kännetecknen eller båda må användas endast på särskilt sätt, såsom i visst utförande, med tillfogande av ortsangivelse eller med annat förtydligande.
Vad som är stadgat i 1 mom. skall ha motsvarande tillämpning då risk för förväxling uppstår i fall som avses i 3 § 1 eller 2 mom. (16.12.1983/996)
10 a § (22.12.1995/1715)
Innehavaren av ett varumärke har inte rätt att förbjuda användningen av varumärket för varor som av innehavaren eller med hans samtycke under detta varumärke har förts ut på marknaden inom Europeiska ekonomiska samarbetsområdet.
Vad 1 mom. stadgar tillämpas inte om innehavaren har skälig anledning att motsätta sig att varorna på nytt förs ut på marknaden, särskilt när varornas beskaffenhet har förändrats eller försämrats efter det att de har förts ut på marknaden.
11 §
Författare, utgivare och förläggare av lexikon, handböcker eller andra sådana publikationer som är tryckta eller finns i ett datanät är skyldiga att på begäran av den som innehar ett registrerat varumärke se till att varumärket inte återges i publikationen utan att det framgår att varumärket är registrerat. (21.1.2000/56)
Försummar någon vad honom enligt 1 mom. åligger, är han skyldig medverka till att beriktigande offentliggöres på det sätt och i den omfattning som finnes skäligt samt bekosta dylikt beriktigande.
2 kap
Registrering av varumärken
12 §
Varumärkesregistret föres av patent och registerstyrelsen.
13 § (21.1.2000/56)
Ett varumärke som registreras skall vara ägnat att särskilja innehavarens varor från andras. Ett märke som uteslutande eller med endast mindre ändring eller tillägg anger varans art, beskaffenhet, mängd, användning, pris eller ursprungsort eller tiden för dess framställande skall inte i och för sig anses ha särskiljningsförmåga. Inte heller ett sådant märke som utgörs enbart av en form som följer av varans art, en form som krävs för att uppnå ett tekniskt resultat eller en form som ger varan ett betydande värde skall anses ha särskiljningsförmåga. Vid bedömning av om ett märke har särskiljningsförmåga skall hänsyn tas till alla faktiska omständigheter och särskilt till den tid och omfattning som märket har varit i bruk.
14 §
Varumärke får inte registreras, (16.12.1983/996)
1) om märket strider mot lag, allmän ordning eller god sed;
2) om märket är ägnat att vilseleda allmänheten;
3) om i märket utan vederbörligt tillstånd intagits statsvapen, statsflagga eller annat statsemblem, officiell kontroll eller garantibeteckning eller kontroll eller garantistämpel för varor av samma eller liknande slag som de, vilka rätten till varumärke skulle komma att omfatta, finskt kommunalt vapen eller internationell, mellanstatlig organisations flagga, vapen eller annat emblem, benämning eller namnförkortning eller ock figur, benämning eller namnförkortning, om det kan förväxlas med emblem, märke, benämning eller namnförkortning av nämnda slag; (21.8.1970/552)
4) om märket består av eller innehåller något som är ägnat att uppfattas såsom annans skyddade firma, såsom annans i 3 § 3 mom. avsedda bifirma eller sekundära kännetecken eller såsom annans namn eller porträtt, såvida namnet eller porträttet uppenbarligen inte åsyftar någon för länge sedan avliden; (16.12.1983/996)
5) om märket består av eller innehåller något som är ägnat att uppfattas som en titel på någon annans skyddade litterära eller konstnärliga verk, såvida titeln är egenartad, eller som kränker någon annans upphovsrätt till sådant verk eller någon annans rätt till fotografisk bild eller skyddat mönster; (21.1.2000/56)
6) om märket kan förväxlas med annan näringsidkares namn eller skyddade firma, med bifirma eller sekundärt kännetecken som avses i 3 § 3 mom., med annans varumärke som är registrerat efter tidigare ansökan eller med annans kännetecken som är inarbetat då ansökan om registrering görs; eller (16.12.1983/996)
7) om märket kan förväxlas med ett varukännetecken som vid tiden för ansökningen användes av någon annan, och ansökningen gjorts med vetskap om detta och sökanden inte använt sitt märke innan det andra kännetecknet togs i bruk, eller (22.12.1995/1715)
8) om märket kan förväxlas med ett varumärke som skyddas av en internationell registrering som gäller i Finland eller Europeiska gemenskapen och som utgående från denna registrering har äldre rätt i Finland eller Europeiska gemenskapen, (21.12.2004/1220)
9) om märket kan förväxlas med ett gemenskapsvarumärke enligt 57 § som har registrerats på basis av en tidigare ansökan eller som har företräde i Finland enligt artikel 34 eller 35 i den rådsförordning som nämns i 57 §, (21.1.2000/56)
10) om märket kan förväxlas med ett registrerat sortnamn på en växtsort, eller (21.1.2000/56)
11) om det för registreringen föreligger ett sådant hinder som avses i rådets förordning (EEG) nr 2081/92 om skydd för geografiska och ursprungsbeteckningar för jordbruksprodukter och livsmedel. (21.1.2000/56)
I fall som avses i 49 punkten får registrering ske, om den vars rätt är i fråga samtycker till det och det inte i övrigt möter hinder enligt 1 mom. (22.12.1995/1715)
15 §
Ensamrätt, som vinnes genom registrering av varumärke, innefattar icke sådan beståndsdel av märket, som ej ensam, för sig kan registreras.
Innehåller märke dylik beståndsdel och finnes särskild anledning att antaga, att märkets registrering kan föranleda ovisshet om ensamrättens omfattning, må vid registreringen denna beståndsdel uttryckligen undantagas från skyddet.
Visas senare att märkesdel, som undantagits från skydd, blivit registrerbar, må ny registrering ske av märkesdelen eller ock av hela märket utan dylikt undantag.
16 §
Varumärke registreras i en eller flera klasser av varor. Indelningen i klasser fastställes av patent och registerstyrelsen.
17 § (16.12.1983/996)
Registrering av ett varumärke skall sökas skriftligen hos registermyndigheten. I ansökan skall anges sökandens namn eller firma samt de varor och klasser som märket omfattar. Märket skall tydligt anges i ansökan. (22.12.1995/1715)
När ansökan görs skall en ansökningsavgift betalas. Ansökan anses ha blivit gjord först när avgiften har betalts. (25.1.1993/39)
17 a § (21.1.2000/56)
Gäller en ansökan flera varor, kan en del av dessa på sökandens begäran avskiljas till en eller flera ansökningar i enlighet med vad som bestäms närmare genom förordning. Som ansökningsdag för dessa ansökningar anses ansökningsdagen för den ursprungliga ansökan. Om en del varor i den ursprungliga ansökan har prioritet som har erhållits före ansökningsdagen, följer prioriteten dessa varor vid delningen.
Det som bestäms om ansökan i 1 mom. gäller i tillämpliga delar också registrering.
18 §
Söker någon registrering av varumärke, som han första gången använt för vara förevisad på internationell utställning, inom sex månader efter den dag då varan först utställdes, skall ansökningen i förhållande till andra ansökningar eller med hänsyn till skedd användning av andra kännetecken anses gjord nämnda dag.
19 §
Har sökanden icke iakttagit vad om ansökan är föreskrivet eller finner registermyndigheten eljest hinder föreligga för bifall till ansökningen, skall sökanden föreläggas att inom viss tid avgiva yttrande eller vidtaga rättelse, vid äventyr att ansökningen avskrives.
Anser registermyndigheten att det finns hinder för att bifalla ansökan även efter det yttrande har avgetts, skall ansökan avslås till den del det finns hinder för att bifalla den, om det inte finns anledning att sätta ut en ny tid. (21.1.2000/56)
20 § (22.12.1995/1715)
Om ansökan uppfyller kraven och det inte finns något hinder för registrering, skall registermyndigheten registrera varumärket och en kungörelse om registreringen utfärdas.
En invändning mot registreringen skall framställas skriftligen till registermyndigheten inom två månader från kungörelsedagen.
Även om den som gjort invändningen återtar denna, kan saken prövas om det finns särskilda skäl till det.
21 § (22.12.1995/1715)
Sedan en invändning har gjorts skall registermyndigheten upphäva registreringen till den del det finns ett hinder för den. När ett beslut om upphävning av en registrering har vunnit laga kraft skall beslutet kungöras. (21.1.2000/56)
Registermyndigheten skall avslå invändningen, om det inte finns något hinder för registreringen.
22 §
Registrering gäller från dagen för ansökningens ingivande till dess tio år förflutit från registreringsdagen.
Registrering förnyas på innehavarens ansökan, varje gång för tio år från utgången av föregående registreringsperiod.
En registrering kan förnyas tidigast ett år före och senast sex månader efter registreringsperiodens utgång. (22.12.1995/1715)
En ansökan om förnyelse skall göras skriftligen hos registermyndigheten, om innehavaren i samband med förnyelsen vill göra någon ändring i anteckningarna i registret eller om det i registret inte har antecknats till vilka klasser varorna hör. I annat fall anses registreringen förnyad då avgiften för förnyelsen har betalts. (22.12.1995/1715)
I fråga om behandlingen av en ansökan skall stadgandena i 19 § tillämpas på motsvarande sätt. (22.12.1995/1715)
23 §
På ansökan av innehavare av registrerat varumärke må i registret göras sådana oväsentliga ändringar i märket, som ej påverka helhetsintrycket därav.
3 kap
Rättsskyddets upphörande och registreringens ogiltighet
24 §
Har innehavare av registrerat märke icke anhållit om förnyelse av registreringen såsom i 22 § sägs, skall märket avföras ur registret.
Varumärke skall jämväl avföras ur registret, då märkeshavaren under registreringens giltighetstid därom anhåller. Har märket enligt anteckning i registret pantförskrivits, må avförandet dock icke äga rum utan panthavarens samtycke.
På ansökan av märkeshavaren må inskränkning göras i förteckningen över de varor eller varuklasser, vilka registreringen avser. Om samtycke av panthavare gälle vad i 2 mom. är sagt.
25 §
Om varumärke registrerats i strid mot denna lag, må registreringen förklaras ogiltig där ej annat föranledes av omständighet som nämnes i 8 eller 9 § eller eljest av ändrade förhållanden.
26 § (25.1.1993/39)
Ensamrätten till ett varumärke förverkas,
1) om det är uppenbart att märket efter registreringen eller inarbetningen har förlorat sin förmåga att särskilja innehavarens varor från andras, eller
2) om märket efter registreringen eller inarbetningen har blivit vilseledande eller stridande mot lag, allmän ordning eller god sed.
Registreringen av ett varumärke förverkas, om märket inte har varit i bruk under de fem senaste åren och innehavaren inte visar godtagbara skäl därtill. Att ett varumärke används med innehavarens samtycke jämställs med att varumärket används av innehavaren. Förverkande av registrering kan dock inte krävas, om märket har varit i bruk efter utgången av femårsperioden, men innan krav på förverkande har framställts. Härvid beaktas dock inte sådan användning av ett märke som har skett inom de tre månader som föregår kravet på förverkande, om förberedelserna för bruket av varumärket inleds först efter det att innehavaren har fått kännedom om att en ansökan om förverkande kan göras. (22.12.1995/1715)
Om grund för förverkande av registrering föreligger endast för en del av de varor för vilka varumärket har registrerats, förverkas registreringen endast till den del den gäller dessa varor.
27 §
Om ogiltigförklaring av registrering och om förverkande av varumärke besluter domstol, då talan därom väckes mot märkeshavare.
Talan, som avses i 1 mom., må föras av envar som lider förfång av registreringen. Grundas talan på stadgande i 13 §, 14 § 1 mom. 1–3 punkterna eller 26 §, må den ock föras av allmän åklagare eller av sammanslutning för bevakande av berörda närings eller yrkesidkares intressen.
Om talans anhängiggörande skall på begäran av käranden anteckning göras i varumärkesregistret.
4 kap
Särskilda bestämmelser om skydd för utlänning och för utländska varumärken
28 §
Söker någon, som icke driver näring i Finland, registrering av varumärke, skall ansökningen åtföljas av bevis, att sökanden fått samma märke för enahanda varuslag registrerat i den främmande stat, där sökanden driver näring eller har sitt hemvist eller vars medborgare han är.
Bevis som avses i 1 mom. må dock ej krävas, om motsvarande utredning i den främmande staten icke fordras av den, som är finsk medborgare eller som här har sitt hemvist eller här driver näring.
29 §
Ett varumärke som är registrerat i en främmande stat kan under förutsättning av ömsesidighet registreras i Finland så som det är registrerat i den främmande staten, om registreringen inte strider mot 13 eller 14 § eller varumärket inte har förlorat sin särskiljningsförmåga. (25.1.1993/39)
Utan hinder av vad i 1 mom. är sagt må under förutsättning av ömsesidighet vid registrering av utländskt varumärke däri vidtagas oväsentliga ändringar, som ej påverka helhetsintrycket därav.
30 § (16.12.1983/996)
Genom förordning kan stadgas att här i landet gjord registreringsansökan, då registrering av varumärke tidigare sökts utom riket, i förhållande till andra ansökningar och andra ibruktagna varukännetecken på sökandens begäran skall anses ha gjorts samtidigt som ansökan utom riket.
Genom förordning kan även stadgas om villkoren för förvärv av företrädesrätt som avses i 1 mom.
31 §
Den som ansöker om ett varumärke och den som innehar ett registrerat varumärke och som inte har hemvist i Finland skall ha ett i Finland bosatt ombud, som är skyldigt att företräda honom i allt som rör märket. En finsk sammanslutning kan också vara ombud. En anteckning om ombudet för innehavaren av ett varumärke skall göras i varumärkesregistret. Den som gör en invändning och som inte har hemvist i Finland skall ha ett i Finland bosatt ombud, som skall företräda honom i invändningsärendet. (22.12.1995/1715)
Har inte den som ansöker om varumärke eller innehavaren av ett registrerat varumärkeett behörigen befullmäktigat ombud, skall registermyndigheten under sökandens eller innehavarens senast uppgivna adress förelägga honom att inom viss tid göra rättelse, vid äventyr av att ansökan anses ha blivit återkallad eller att märket avförs ur registret. Har inte registermyndigheten kännedom om sökandens eller innehavarens adress, skall ärendet kungöras i varumärkestidningen. (25.1.1993/39)
5 kap
Överlåtelse och licens
32 §
Varumärke kan överlåtas till annan. Överlåtelsen må avse antingen alla de varuslag, för vilka märket registrerats eller inarbetats, eller ock en del av dem.
Överlåtes rörelse, till vilken hör varumärke, åtföljer märket rörelsen, såframt ej förbehåll träffats därom att märket skall behållas av överlåtaren eller att detsamma må såväl av överlåtaren som av rörelsens nya ägare användas för olika slag av varor.
33 §
Har registrerat varumärke överlåtits, skall på begäran anteckning därom göras i varumärkesregistret. Finner registermyndigheiten att märkets användning på grund av överlåtelse uppenbarligen är ägnad att vilseleda allmänheten, skall anteckning dock vägras, såframt icke nämnda olägenhet blir avlägsnad därigenom att märket i visst avseende ändras eller att till detsamma göres visst tillägg.
Överlåtelse, som icke är antecknad i registret, gäller ej mot tredje man, som i god tro förvärvat rätt till varumärket.
Vill någon pantförskriva sin varumärkesrätt, skall skriftligt avtal upprättas och anteckning därom göras i registret. Innan anteckning gjorts, kommer panträtt icke till stånd.
34 §
Innehavaren av ett registrerat varumärke kan utan att överlåta själva märkesrätten berättiga någon annan att använda märket i näringsverksamhet (licens). Licensen kan gälla för hela eller en del av landet och avse antingen alla eller en del av de varor som har skyddats genom registreringen. Det kan finnas en eller flera licenstagare. Om licens skall på begäran anteckning göras i varumärkesregistret. Registermyndigheten kan dock vägra sådan anteckning, om licenstagarens användning av märket uppenbarligen är ägnad att vilseleda allmänheten. Visas det att licensen har upphört att gälla, skall anteckningen avföras ur registret. (25.1.1993/39)
Licens, som icke är antecknad i registret, gäller ej mot tredje man, som i god tro förvärvat rätt till märket.
Där ej annat avtalats, äger licenstagare ej överlåta sin rätt vidare.
35 §
Rätt till varumärke får ej utmätas, såvitt den icke blivit pantförskriven.
Avträdes märkeshavarens egendom till konkurs, ingår varumärkesrätten i konkursboet.
6 kap
Förbud mot användning av vilseledande varukännetecken
36 §
Om varukännetecken efter överlåtelse eller sedan licens därtill upplåtits blir vilseledande i den nye innehavarens eller licenstagarens hand, äger domstol i den omfattning som finnes påkallat förbjuda honom att använda kännetecknet.
Sådant förbud må ock eljest meddelas, där varukännetecken är vilseledande eller innehavare av varukännetecken eller annan med hans medgivande använder kännetecknet på sådant sätt, att allmänheten vilseledes.
Talan enligt denna paragraf må föras av allmän åklagare, så ock av envar som lider förfång av kännetecknets användning ävensom av sammanslutning för bevakande av berörda närings eller yrkesidkares intressen.
37 §
Då användning av varukännetecken enligt 36 § förbjudes, äger rätten efter vad som finnes skäligt förordna, att kännetecken som i strid mot förbud enligt nämnda stadgande anbragts på vara, förpackning, reklamtryck, affärshandling eller dylikt skall utplånas eller så ändras, att det icke längre är vilseledande. Kan sådan åtgärd ej ske annorledes, må förordnas, att den märkta egendomen skall förstöras eller på visst sätt ändras.
Egendom som avses i 1 mom. må i avbidan på förordnande som där sägs tagas i beslag; därvid skall vad om beslag i brottmål i allmänhet är stadgat äga motsvarande tillämpning.
6 a kap (22.12.1995/1699)
(22.12.1995/1699)
6 a kap. har upphävts genom L 22.12.1995/1699.
7 kap
Påföljd av intrång i varumärkesrätt
38 § (21.7.2006/680)
Gör någon intrång i rätten till ett varukännetecken, kan domstolen förbjuda denne att fortsätta eller upprepa handlingen.
Den som gör intrång i rätten till ett varukännetecken uppsåtligen eller av oaktsamhet är skyldig att betala den som blivit kränkt skälig gottgörelse för användningen av tecknet och ersättning för all skada som intrånget orsakar. Om oaktsamheten endast är ringa kan ersättningen för skadan jämkas.
Är det inte heller fråga om oaktsamhet, är den som gör intrång skyldig att betala skälig gottgörelse för användningen av tecknet.
39 §
Den som uppsåtligen gör intrång i den rätt som enligt denna lag tillkommer innehavaren av ett varukännetecken skall, om inte gärningen skall bestraffas som ett brott mot industriell rättighet enligt 49 kap. 2 § strafflagen, för varumärkesförseelse dömas till böter. (21.4.1995/716)
I 1 mom. nämnt brott må icke av allmän åklagare åtalas, där ej målsäganden anmält brottet till åtal.
Då fråga är om registrerat varumärke, skall straff icke ådömas, såframt ej intrånget skett efter registreringsdagen.
40 § (21.7.2006/680)
Gottgörelse och ersättning för skada kan med stöd av 38 § yrkas endast för de fem senaste åren innan talan väcktes. Rätten till gottgörelse och ersättning för en skada går förlorad, om talan om gottgörelse och ersättning inte har väckts inom nämnda tid.
När det är fråga om ett varumärke som skyddats genom registrering, kan gottgörelse och ersättning för skada utan hinder av 1 mom. yrkas med anledning av ett intrång som gjorts före registreringsdagen, om talan väcks inom ett år från registreringsdagen.
41 §
På yrkande av den som lidit intrång i sin rätt till varukännetecken äger domstol efter vad som finnes skäligt förordna, att kännetecken som obehörigen anbragts på vara, förpackning, reklam, affärshandling eller dylikt skall utplånas eller så ändras, att missbruk därav ej kan ske. Kan sådan åtgärd ej genomföras annorlunda, må förordnas, att den märkta egendomen skall förstöras eller på visst sätt ändras. I sådant fall äger domstolen ock, på yrkande, förordna, att egendomen skall mot lösen utlämnas till den som lidit intrånget.
Här avsedd egendom må, vare sig intrånget varit uppsåtligt eller ej, efter beslut av åklagaren eller rätten tagas i beslag, såframt den som lidit intrång framställer yrkande därom och ställer, där så finnes nödigt, godtagbar säkerhet för den skada beslaget kan tillskynda motparten samt för de av beslaget föranledda kostnaderna; därvid skall eljest vad om beslag i brottmål i allmänhet är stadgat äga motsvarande tillämpning.
41 a § (21.7.2006/680)
Domstolen kan i ett tvistemål som gäller intrång i ett varumärke på yrkande av käranden ålägga svaranden att ersätta käranden för de kostnader denne har för att vidta lämpliga åtgärder för att sprida information om en lagakraftvunnen dom i vilken svaranden har konstaterats ha gjort intrång i varumärkesrätten. Ett åläggande får inte ges om spridningen av informationen har begränsats i någon annan lag. Vid prövningen av om ett åläggande skall ges och av dess innehåll skall domstolen beakta den allmänna betydelsen av offentliggörandet, intrångets art och omfattning, de kostnader som offentliggörandet medför och andra motsvarande omständigheter.
Domstolen fastställer ett maximibelopp för de skäliga kostnader för offentliggörande som svaranden skall ersätta. Käranden har inte rätt till ersättning om uppgifter om domen inte har offentliggjorts inom en av domstolen utsatt tid räknat från den tidpunkt då den lagakraftvunna domen gavs.
8 kap
Rättegång i mål om varumärke
42 §
Laga domstol i mål som gäller rätt till varumärke, ogiltigförklaring av varumärkes registrering, förverkande av märke, förbud mot användning av varumärke, i 46 § åsyftad talan eller intrång i varumärkesrätt är Helsingfors rådstuvurätt. (16.12.1983/996)
Talan mot märkeshavare, vilken icke har hemvist i Finland, handlägges av rådstuvurätten i Helsingfors.
Gemenskapsvarumärkesdomstol enligt rådets förordning om gemenskapsvarumärke som nämns i 57 § 1 mom. är Helsingfors tingsrätt. (22.12.1995/1715)
43 § (21.4.1995/716)
I samband med ett åtal enligt 49 kap. 2 § strafflagen eller 39 § i denna lag kan även handläggas yrkande på förbud som avses i 38 §.
44 §
Gör svaranden i mål angående intrång i varumärkesrätt, som grundar sig på registrering, invändning därom att registreringen är ogiltig, och är ej saken genast uppenbar, förelägge rätten honom tid att föra talan om registreringens förklarande för ogiltig i skild rättegång; utslag i målet må icke givas, förrän frågan om registreringens ogiltighet blivit slutligen avgjord. Har talan icke blivit väckt inom den förelagda tiden, må rätten avgöra målet utan avseende på invändningen.
Vad i 1 mom. är stadgat, äge motsvarande tillämpning, då invändning göres därom att varumärket är förverkat.
45 §
Har till någon upplåtits ensamrätt att här i landet använda registrerat varumärke och har sådan licens blivit antecknad i varumärkesregistret, skola i mål om intrång i varumärkesrätt både märkets innehavare och licenstagaren anses som målsägande.
Vill licenstagare, som avses i 1 mom., anställa intrångstalan, skall han därom underrätta innehavaren, vid påföljd att hans talan eljest ej upptages till prövning.
Vad i denna paragraf sägs, skall tillämpas även i det fall, att märkeshavaren vid upplåtelse av ensamlicens förbehållit sig, att själv begagna märket jämsides med licenstagaren.
46 §
Talan om fastställelse, huruvida rätt till varukännetecken består eller icke består eller om visst förfarande utgör intrång i sådan rätt eller ej, må av domstol upptagas till prövning, där ovisshet råder om förhållandet och denna länder käranden till förfång.
I mål härom skall vad i 45 § stadgas äga motsvarande tillämpning.
47 §
Talan, vari yrkande framställts om ogiltigförklaring av varumärkes registrering, må fullföljas mot den ursprungliga svaranden även i det fall, att varumärket, efter det rättegång anhängiggjorts, överlåtits till annan, och vare domen, varigenom talan godkänts, gällande även gentemot den sistnämnde. Vad här sagts, äge motsvarande tillämpning i fråga om talan angående varumärkes förklarande för förverkat.
48 §
Föres talan om förbud, som avses i denna lag, äger domstolen på yrkande av käranden under rättegången eller i domen meddela svaranden förbud att gälla till dess domen i huvudsaken vunnit laga kraft eller därförinnan annorlunda förordnats. Innan förbudet meddelas, kan käranden åläggas att ställa godtagbar säkerhet för den skada, söm genom förbudet kan tillskyndas svaranden.
Mot beslut om meddelande eller återkallande av förbud må, då beslutet givits under rättegången, ändring sökas genom särskilda besvär.
48 a § (21.7.2006/680)
När domstolen behandlar talan enligt 38 § 1 mom. kan den på yrkande av innehavaren av en varumärkesrätt vid vite förordna att administratören av en sändare, server eller någon
annan sådan anordning eller någon annan tjänstelevererande mellanhand avbryter den användning som påstås göra intrång i varumärket (föreläggande om avbrytande), om det inte kan anses oskäligt med hänsyn till rättigheterna för den som påstås göra intrång i varumärket eller med hänsyn till mellanhänders eller varumärkesrättshavarens rättigheter.
Innan talan enligt 38 § 1 mom. väcks kan den domstol som avses i momentet på yrkande av innehavaren av en varumärkesrätt meddela ett föreläggande om avbrytande, om förutsättningar enligt 1 mom. finns för det och om det är uppenbart att varumärkesrättsinnehavarens rättigheter annars allvarligt äventyras. Domstolen skall bereda den mot vilken föreläggande begärs och den som påstås göra intrång i rätten till ett varukännetecken tillfälle att bli hörda. Delgivning till den mot vilken ett föreläggande har sökts kan ske per post, telefax eller elektronisk post. I övrigt tillämpas 8 kap. i rättegångsbalken på behandlingen av ärendet.
Domstolen kan på begäran meddela det föreläggande om avbrytande som avses i 2 mom. interimistiskt utan att höra den som påstås ha gjort intrång, om ärendets brådskande natur nödvändigtvis kräver det. Föreläggandet är i kraft tills något annat bestäms. Den som påstås ha gjort intrång skall utan dröjsmål efter att föreläggandet har meddelats beredas tillfälle att bli hörd. När denne har hörts skall domstolen utan dröjsmål besluta om föreläggandet skall vara i kraft eller återkallas.
Ett föreläggande om avbrytande som meddelats med stöd av denna paragraf får inte äventyra tredje mans rätt att sända eller ta emot meddelanden. Ett föreläggande om avbrytande träder i kraft när sökanden ställer en sådan säkerhet hos utmätningsmannen som avses i 7 kap. 16 § i utsökningslagen (37/1895), om inget annat följer av 7 kap. 7 § i rättegångsbalken. Ett föreläggande om avbrytande som meddelats med stöd av 2 eller 3 mom. i denna paragraf förfaller om inte talan enligt 38 § 1 mom. väcks inom en månad från det att föreläggandet meddelades.
Den som begärt ett föreläggande om avbrytande skall ersätta den som meddelats föreläggandet liksom också den som påstås ha gjort intrång för den skada som orsakas av att föreläggandet verkställs samt för kostnaderna i ärendet, om talan enligt 38 § 1 mom. förkastas eller avvisas utan prövning eller om behandlingen av ärendet avskrivs som en följd av att käranden återtagit talan eller uteblivit från rätten. Samma gäller om föreläggandet om avbrytande återkallas med stöd av 3 mom. eller förfaller med stöd av 4 mom. När en talan om ersättning av en skada och kostnader väcks skall 7 kap. 12 § i rättegångsbalken iakttas.
UtsökningsL 37/1895 har upphävts genom Utsökningsbalk 705/2007, se Utsökningsbalk 705/2007 8 kap. 2 §.
49 § (22.12.1995/1715)
Domstolen skall till patent och registerstyrelsen sända en kopia av domen i mål som gäller intrång i rätten till varukännetecken eller i mål som avses i 10, 25, 26, 36 och 46 §§. Domstolen skall dessutom underrätta den gemenskapsvarumärkesbyrå som avses i 57 § 1 mom. om talan som gäller förverkande av gemenskapsvarumärke eller
ogiltigförklaring av en registrering och till byrån sända en kopia av det laga kraft vunna beslutet.
Genom förordning av justitieministeriet föreskrivs vid behov om domstolens skyldighet att göra anmälan om sina avgöranden till de myndigheter som avses i 1 mom. genom att registrera uppgifter om avgörandena i registret över avgöranden och meddelanden om avgöranden i justitieförvaltningens riksomfattande informationssystem eller genom att överföra uppgifterna till Rättsregistercentralen för förmedling till de myndigheter som avses i 1 mom. På registreringen och överföringen tillämpas lagen om justitieförvaltningens riksomfattande informationssystem (372/2010) och vad som föreskrivs med stöd av den. (14.5.2010/393)
2 mom. har tillfogats genom L 393/2010, som träder i kraft 1.12.2010.
9 kap
Kungörelse, delgivning, besvär samt undanröjande av beslut (22.12.1995/1715)
50 § (22.12.1995/1715)
Utom i de fall som avses i 20 och 21 §§ skall kungörelse även ske då ett registrerat märke ändras enligt 23 §, då ett märke avförs ur registret med stöd av 2426, 31 eller 52 § samt då i registret görs en anteckning om överlåtelse enligt 33 § eller om licens enligt 34 §.
50 a § (25.1.1993/39)
Om ett beslut inte har kunnat delges sökanden under den adress som denne har uppgett, kan delgivningen ske genom kungörelse i varumärkestidningen.
51 § (22.12.1995/1715)
Ändring i ett slutligt beslut av registermyndigheten i ärenden som rör «varumärke» kan sökas av sökanden, om beslutet gått honom emot eller saken lämnats därhän. Ändring i ett slutligt beslut av registermyndigheten med anledning av en invändning mot registreringen kan sökas av den som beslutet gått emot. Även om den som gjort invändningen återtar sin ändringsansökan, kan saken prövas, om det finns särskilda skäl till det.
51 a § (26.6.1992/581)
Ändring i registermyndighetens beslut med stöd av denna lag söks genom besvär hos patent och registerstyrelsens besvärsnämnd. Om besvärsförfarandet och behandlingen av ärenden i besvärsnämnden stadgas särskilt.
52 § (22.12.1995/1715)
Om registermyndigheten av den internationella byrå som nämns i 53 § får ett meddelande om en internationell registrering som ger skydd före den dag då den finska registrering som skyddar samma märke blir gällande och de varor som den internationella registreringen omfattar är desamma eller delvis desamma som de som den finska registreringen omfattar, skall registermyndigheten undanröja sitt beslut om den finska registreringen och avgöra ärendet på nytt.
Det som bestäms i 1 mom. skall tillämpas på motsvarande sätt, om registermyndigheten från gemenskapsvarumärkesbyrån, som nämns i 57 §, får ett meddelande om en ansökan om gemenskapsvarumärke eller om en i 57 a § avsedd ansökan om registrering av «varumärke» i Finland. (21.1.2000/56)
Om registermyndigheten sedan ett registreringsbeslut fattats och innan invändningstiden löper ut konstaterar att registreringsbeslutet grundar sig på ett uppenbart handläggningsfel, kan registermyndigheten undanröja det felaktiga beslutet och avgöra ärendet på nytt.
10 kap (22.12.1995/1715)
Internationell varumärkesregistrering
53 § (22.12.1995/1715)
Med internationell varumärkesregistrering avses en registrering som den internationella byrån vid Världsorganisationen för den intellektuella äganderätten har gjort enligt Madridprotokollet av den 27 juni 1989 som ankyter till överenskommelsen om den internationella registreringen av varumärken av den 14 april 1891.
Patent och registerstyrelsen skall sköta de uppgifter som gäller internationell registrering i Finland och föra en förteckning över internationella registreringar som gäller i Finland.
54 § (21.12.2004/1220)
Om en finsk medborgare eller någon som har hemvist i Finland eller driver ett industri eller handelsföretag här vill ansöka om en internationell registrering som grundas på en registrering som gäller i Finland eller en ansökan som har gjorts i Finland, skall han lämna in ansökan om internationell registrering till Patent och registerstyrelsen.
Om en ansökan som gäller en internationell registrering grundas på ett gemenskapsvarumärke som avses i 57 § eller en ansökan om ett sådant, skall ansökan om internationell registrering lämnas in till gemenskapsvarumärkesbyrån.
55 § (22.12.1995/1715)
En internationell ansökan skall göras skriftligen så som särskilt bestäms. Då ansökan görs skall stadgad avgift betalas.
56 § (22.12.1995/1715)
Registermyndigheten skall kontrollera att ansökan om internationell varumärkesregistrering överensstämmer med den finska registrering som sökanden innehar eller har ansökt om i Finland.
Om det inte finns en sådan överensstämmelse som avses i 1 mom., skall registermyndigheten ålägga sökanden att inom viss tid rätta den internationella ansökan vid äventyr att ansökan lämnas därhän.
Om det finns en sådan överensstämmelse som avses i 1 mom., skall registermyndigheten foga ett intyg över detta till den internationella ansökan och sända det tillsammans med ansökan till den internationella byrån innan två månader har förflutit från det ansökan gjordes.
56 a § (22.12.1995/1715)
När registermyndigheten av den internationella byrån får meddelande om en internationell registrering som skall gälla Finland, skall registermyndigheten pröva om det finns något hinder för registreringen.
56 b § (22.12.1995/1715)
Om registermyndigheten konstaterar att det varumärke som den internationella registreringen avser inte uppfyller registreringskraven enligt denna lag, skall myndigheten meddela den internationella byrån att den internationella registreringen inte är i kraft i Finland. Registermyndigheten skall sända meddelandet jämte motivering till den internationella byrån inom 18 månader från dagen för det meddelande från den internationella byrån som nämns i 56 a §.
Om den som innehar den internationella registreringen inte i det yttrande som han avgett med anledning av registermyndighetens meddelande enligt 1 mom. har framfört några sådana omständigheter med stöd av vilka varumärket kan anses uppfylla registreringskraven enligt denna lag, skall registermyndigheten fatta ett beslut enligt vilket den internationella registreringen inte gäller eller gäller endast delvis i Finland. (21.1.2000/56)
Om den som innehar den internationella registreringen inte inom utsatt tid har avgett sitt yttrande med anledning av registermyndighetens meddelande enligt 1 mom., träder den internationella registreringen inte i kraft i Finland. Om nämnda meddelande endast gällde en del varor med internationell registrering, träder den internationella registreringen i kraft i Finland för de varor som meddelandet inte gällde. (21.1.2000/56)
56 c § (22.12.1995/1715)
Om det inte finns något hinder för registreringen, skall registermyndigheten kungöra det meddelande från den internationella byrån som avses i 56 a § så som stadgas i 20 § 1
mom. I kungörelsen skall anges den dag som den internationella byrån har angivit för den internationella registreringen.
En invändning mot att den internationella registreringen blir gällande i Finland skall göras skriftligen hos registermyndigheten inom två månader från kungörelsedagen.
56 d § (22.12.1995/1715)
Om registermyndigheten efter det att en invändning gjorts konstaterar att det varumärke som den internationella registreringen gäller inte uppfyller registreringskraven enligt denna lag, skall myndigheten meddela den internationella byrån att den internationella registreringen inte är i kraft i Finland enligt 56 b § 1 mom.
Om den tid som nämns i 56 c § 2 mom. löper ut senare än inom 18 månader från det meddelande från den internationella byrån som avses i 56 a §, skall registermyndigheten inom 18 månader från ovan nämnda meddelande informera den internationella byrån om att registreringen kan komma att upphöra vid en senare tidpunkt. Härvid skall ett meddelande om att registreringen inte är i kraft i Finland lämnas inom en månad från det att den tid som nämns i 56 c § 2 mom. har löpt ut.
När ett beslut som fattats sedan en invändning gjorts och som innebär att den internationella registreringen inte gäller i Finland har vunnit laga kraft, skall registermyndigheten utfärda en kungörelse om detta.
56 e § (22.12.1995/1715)
En internationell varumärkesregistrering som gäller i Finland är i kraft från den dag enligt 56 c § 1 mom. som den internationella byrån angivit. På en internationell registrering skall stadgandena i denna lag och med stöd av den utfärdade bestämmelser tillämpas i tillämpliga delar.
56 f § (22.12.1995/1715)
Om någon som innehar en internationell registrering men inte har hemvist i Finland vill avge ett utlåtande till patent och registerstyrelsen, skall han använda ett i Finland bosatt ombud.
56 g § (22.12.1995/1715)
Om innehavaren av ett i Finland registrerat varumärke innehar en internationell registrering som omfattar samma märke och gäller i Finland, skall den internationella varumärkesregistreringen träda i stället för den finska registreringen, om samtliga de varor som omfattas av den finska registreringen ingår i förteckningen över de varor som omfattas av den internationella registreringen.
Registermyndigheten skall på begäran anteckna i registret att den internationella varumärkesregistreringen är i kraft samt utfärda en kungörelse om detta.
56 h § (22.12.1995/1715)
Om ett «varumärke» helt eller delvis avförs ur det internationella registret, skall registermyndigheten i motsvarande utsträckning avföra det ur sin förteckning och utfärda en kungörelse om detta.
56 i § (22.12.1995/1715)
Om en internationell registrering som gäller i Finland upphör inom fem år från den dag som avses i 56 c § 1 mom. på grund av att den nationella registreringen eller allökan om en sådan inte längre kan utgöra grund för den internationella registreringen och varumärkets innehavare ansöker om registrering av samma varumärke i Finland, skall denna ansökan anses gjord den dag som avses i 56 c § 1 mom., under förutsättning att
1) ansökan görs inom tre månader från den dag då den internationella registreringen upphörde,
2) de varor som anges i den finska ansökan också omfattades av den internationella registreringen som gällde i Finland och
3) ansökan i övrigt uppfyller kraven för en registrering och sökanden betalar föreskrivna avgifter.
Registermyndigheten skall anteckna i registret att den finska ansökan grundar sig på en internationell registrering samt utfärda en kungörelse om detta.
56 j § (22.12.1995/1715)
Om en internationell registrering som gäller i Finland upphör på grund av att någon som i förhållande till det protokoll som nämns i 53 § är en avtalsslutande part har sagt upp sin anslutning till protokollet och varumärkets innehavare ansöker om registrering av samma varumärke i Finland, skall denna ansökan anses gjord den dag som alles i 56 c § 1 mom., under förutsättning att
1) ansökan görs inom två år från den dag då uppsägningen trädde i kraft,
2) de varor som anges i den finska ansökan också omfattades av den internationella registreringen som gällde i Finland och
3) ansökan i övrigt uppfyller kraven för en registrering och sökanden betalar föreskrivna avgifter.
Registermyndigheten skall anteckna i registret att den finska ansökan grundar sig på en internationell registrering samt utfärda en kungörelse om detta.
56 k § (21.1.2000/56)
Förnyelse, överlåtelse och avförande av en internationell registrering samt en licens som har meddelats registermyndigheten och som hänför sig till registreringen skall kungöras.
56 l § (22.12.1995/1715)
Ändring i ett beslut av registermyndigheten kan sökas av den som har ansökt om internationell registrering och av den som innehar en internationell registrering och som har begärt att registreringen skall gälla i Finland, om beslutet har gått honom emot eller saken har lämnats därhän. (21.1.2000/56)
Ändring i ett beslut som innebär att en internationell registrering skall gälla i Finland trots att en invändning har gjorts kan sökas av den som har gjort invändningen. Fastän den som gjort invändningen återtar sin ändringsansökan, kan saken prövas, om det finns särskilda skäl till det.
Vid överklagande enligt 1 och 2 mom. skall 51 a § tillämpas på motsvarande sätt.
10 a kap (22.12.1995/1715)
Gemenskapsvarumärke
57 § (22.12.1995/1715)
Med gemenskapsvarumärke avses ett varumärke som med stöd av rådets förordning (EG) nr 40/94 om gemenskapsvarumärke har registrerats av Europeiska gemenskapens byrå för harmonisering inom den inre marknaden (gemenskapsvarumärkesbyrån).
En ansökan om gemenskapsvarumärke kan lämnas in till patent och registerstyrelsen, som sänder den vidare till gemenskapsvarumärkesbyrån. För ansökan skall betalas föreskriven avgift till patent och registerstyrelsen.
57 a § (21.12.2004/1220)
En begäran som gäller omvandling av ett gemenskapsvarumärke, en ansökan om gemenskapsvarumärke eller en internationell registrering som designerar Europeiska gemenskapen till en ansökan om ett nationellt varumärke och som gemenskapsvarumärkesbyrån har tillställt ämbetsverket behandlas som en nationell ansökan, om sökanden
1) betalar fastställda avgifter,
2) ger registermyndigheten en översättning till finska eller svenska av en begäran om omvandling jämte bilaga vilka har lämnats in på ett främmande språk,
3) meddelar den adress på vilken sökanden kan nås i Finland, och
4) lämnar in en beskrivning av varumärket.
En ansökan som grundas på omvandling av ett gemenskapsvarumärke eller en ansökan om ett sådant anses ha samma ansökningsdag, prioritet och företräde i Finland som gemenskapsvarumärket eller ansökan om det. En ansökan som grundar sig på omvandling av en internationell registrering som designerar Europeiska gemenskapen har som ansökningsdag dagen för den internationella registreringen eller dagen för den påföljande designeringen av Europeiska gemenskapen samt den internationella registreringens prioriteter och företräden.
11 kap
Lagens tillämpning och ikraftträdande
58 §
Genom förordning meddelas närmare föreskrifter om vad sökanden i registreringsärende har att iakttaga, om kungörandet och eljest om förfarandet i dessa ärenden samt om varumärkesregistrets förande, däri inbegripet ändringar som skola göras i registret, ävensom övriga föreskrifter som påkallas för lagens tillämpning.
Om avgifter enligt denna lag stadgas särskilt. (13.11.1992/1038)
59 §
Denna lag träder i kraft den 1 juni 1964. Därigenom upphävas: förordningen den 11 februari 1889 om skydd för varumärken;
36 kap. 13 § strafflagen; samt
2 § förordningen den 21 december 1885 angående utsträckt frihet att idka bruksrörelse.
60 §
Giltigheten av varumärkes registrering, som skett före denna lags ikraftträdande, bedömes enligt den tidigare lagen.
«Varumärke» må av skäl, som nämnes i 26 §, förklaras förverkat även om rätten till märket uppstått innan denna lag trätt i kraft.
På anhängiga registreringsansökningar skall den nya lagen äga tillämpning.
61 §
Den tid av fem år, varom stadgas i 8 §, skall beträffande tidigare registrerade varumärken räknas från dagen för denna lags ikraftträdande.
62 §
Vad i 40 § är stadgat om preskription av rätt till ersättning, skall även tillämpas, om den handling, som föranlett ersättningsskyldigheten, begåtts före denna lags ikraftträdande, dock så, att, om den i nämnda lagrum stadgade treårsfristen skulle börja före dagen för lagens ikraftträdande, denna frist skall räknas från sistnämnda dag.
63 §
Då registrering av tidigare registrerat varumärke förnyas första gången efter denna lags ikraftträdande, skall den registreringsperiod, som grundar sig på denna förnyelse, anses utgå den dag som motsvarar den ursprungliga registreringsdagen, även om registreringsperioden enligt tidigare förnyelse beräknats annorlunda.
Vid förnyelse av registrering skall beträffande varuklasser de ändringar vidtagas, som kunna föranledas därav att den varuklassificering, som tillämpats, blivit ändrad.
64 §
Varumärkes registrering, som enligt den tidigare lagen förnyats utan ansökan, skall framdeles förnyas med iakttagande av stadgandena om förnyelse av registrering i denna lag. Har förnyelse icke första gången sökts inom ett år från lagens ikraftträdande, skall varumärket avföras ur registret.
Ikraftträdelsestadganden:
30.12.1965/751:
Denna lag träder i kraft den 1 mars 1966.
21.8.1970/552:
20.2.1976/176:
Denna lag träder i kraft den 1 april 1976.
Stadgandet i 30 § angående tid, inom vilken anspråk på företrädesrätt här skall framställas, tillämpas på ansökningar, vilka gjorts efter lagens ikraftträdande. Stadgandena i 51 § tillämpas på av registermyndigheten efter lagens ikraftträdande meddelat slutligt beslut i ärende som rör varumärke.
5.12.1980/795:
Denna lag träder i kraft den 1.mars 1981.
Genom denna lag upphävs 10 kap. varumärkeslagen av den 10 januari 1964 (7/64).
16.12.1983/996:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1984.
Regeringens proposition 37/83, Lagutsk. bet. 2/83, Stora utsk. bet. 53/83
26.6.1992/581:
Denna lag träder i kraft den 1 september 1992.
RP 25/92, EkUB 21/92
13.11.1992/1038:
Denna lag träder i kraft den 1 mars 1993.
RP 152/92, EkUB 35/92
25.1.1993/39:
Denna lag träder i kraft den 1 februari 1993.
Denna lag tillämpas även på sådana varumärken som har registrerats redan innan denna lag träder i kraft.
På sådana ansökningar om registrering av varumärken som är anhängiga då denna lag träder i kraft tillämpas stadgandena i denna lag, med undantag av sådana ansökningar om registrering som registreringsmyndigheterna redan har kungjort enligt 20 § varumärkeslagen. Sådana ansökningar om registrering behandlas och avgörs enligt den tidigare lagen.
I fråga om ärenden som avses i 6 a kap. tillämpas lagen den 22 juli 1991 om ändring av rättegångsbalken (1065/91) och lagen av samma dag om ändring av utsökningslagen (1066/91) redan från den tidpunkt då denna lag träder i kraft.
RP 302/92, EkUB 57/92
21.4.1995/716:
Denna lag träder i kraft den 1 september 1995.
RP 94/93, LaUB 22/94, StoUB 10/94
22.12.1995/1699:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 1996.
RP 181/95, EkUB 25/95, RSv 157/95
22.12.1995/1715:
Denna lag träder i kraft vid en tidpunkt som bestäms genom förordning. (L 1715/1995 trädde i kraft enligt F 88/1996 den 1.4.1996.)
Denna lag tillämpas också på varumärken som registrerats före lagens ikraftträdande.
Stadgandena i denna lag, utom 17 § 1 mom., skall tillämpas på ansökningar om varumärkesregistrering som är anhängiga när lagen träder i kraft. Sådana registreringsansökningar som registermyndigheten redan har kungjort enligt 20 § skall likväl behannsas och avgöras med stöd av de stadganden som gäller när denna lag träder i kraft.
RP 135/95, EkUB 28/95, RSv 169/95
21.1.2000/56:
Denna lag träder i kraft den 1 mars 2000.
Denna lag tillämpas med undantag för 21 § 1 mom. också på varumärken som registrerats före lagens ikraftträdande.
Bestämmelserna i denna lag tillämpas med undantag för 13 §, 14 § 1 mom. 5 punkten och 19 § 2 mom. på ansökningar om varumärkesregistrering som är anhängiga vid ikraftträdandet.
RP 133/1999, EkUB 11/1999, RSv 82/1999
21.12.2004/1220:
Denna lag träder i kraft den 1 januari 2005.
RP 219/2004, EkUB 24/2004, RSv 181/2004
21.7.2006/680:
Denna lag träder i kraft den 1 september 2006.
På intrång som gjorts före denna lags ikraftträdande tillämpas i stället för 38 och 40 § i denna lag de bestämmelser som gällde vid ikraftträdandet.
På tvistemål som inletts före denna lags ikraftträdande tillämpas i stället för 41 a § i denna lag de bestämmelser som gällde vid ikraftträdandet.
Denna lags 48 a § tillämpas också på tvistemål som inletts före denna lags ikraftträdande.
RP 26/2006, LaUB 6/2006, RSv 67/2006
14.5.2010/393:
Denna lag träder i kraft den 1 december 2010.
RP 102/2009, LaUB 2/2010, RSv 21/2010
Loi n° 7 du 10 janvier 1964 sur les marques* (modifiée en dernier lieu par la loi n° 1715 du 22 décembre 1995)
Chapitre premier Dispositions générales 1 er
. Un enregistrement effectué conformément à la présente loi confère un droit exclusif sur une marque en tant que symbole permettant de distinguer les produits offerts à la vente ou fournis de toute autre manière dans le cadre d’une activité économique des produits d’un tiers.
Peut constituer une marque tout signe qui est susceptible de représentation graphique et au moyen duquel des produits commercialisés peuvent être distingués des produits d’un tiers. Une marque peut, en particulier, consister en des mots, y compris des noms de personnes, des figures, des lettres, des chiffres ou dans la forme ou le conditionnement des produits.
Les dispositions de la présente loi relatives aux produits sont aussi applicables aux services.
2. Un droit exclusif sur une marque même sans enregistrement, peut être obtenu une fois que celle-ci a acquis une réputation.
Grâce à la renommée acquise, un droit exclusif peut aussi être obtenu sur d’autres symboles que les symboles spécifiques utilisés dans le commerce définis au deuxième alinéa de l’article premier.
Un symbole commercial est considéré comme jouissant d’une renommée s’il est généralement connu, parmi les milieux d’affaires intéressés et les consommateurs finlandais, en tant que symbole caractéristique des produits de son propriétaire.
3. Toute personne peut utiliser, dans le cadre de ses activités commerciales, son patronyme, son adresse ou son nom commercial comme symbole commercial de ses produits à moins que l’usage de ce symbole soit susceptible de causer une confusion avec la marque protégée d’un tiers, ou avec un nom, une adresse ou un nom commercial légalement utilisé par un tiers dans ses activités commerciales.
Les dispositions de l’alinéa précédent relatives aux noms commerciaux sont également applicables aux noms commerciaux ou symboles secondaires visés dans la loi sur les noms commerciaux.
Le nom ou le nom commercial d’un tiers ne peut pas être incorporé dans une marque. Il en va de même pour le nom commercial ou symbole secondaire d’un tiers sauf s’ils sont dépourvus de caractère distinctif ou si les secteurs commerciaux ou les types de produits visés sont différents.
4. Le droit au symbole commercial énoncé dans les articles 1 à 3 de la présente loi a pour effet que seul le propriétaire d’un symbole commercial peut utiliser un symbole, susceptible d’être confondu avec celui-ci sur ses produits ou leur emballage, dans la publicité, dans des documents commerciaux ou de toute autre manière, y compris verbalement. Cette disposition est applicable indépendamment du fait que les produits sont offerts ou destinés à être offerts à la vente en Finlande ou à l’étranger, ou qu’ils sont importés à des fins commerciales.
Si des pièces détachées, des accessoires ou des objets similaires susceptibles d’être utilisés avec les produits d’un tiers, sont offerts à la vente, il est illégal de faire allusion, de la manière indiquée au premier alinéa du présent article, au symbole commercial de ce tiers d’une manière qui risque de donner l’impression que les produits offerts à la vente proviennent du propriétaire de ce symbole en question ou que l’utilisation du symbole a été autorisée par son propriétaire.
Si des produits sont offerts à la vente sous un symbole commercial déterminé et que par la suite, une autre personne que le propriétaire du symbole les transforme substantiellement en les modifiant, en les réparant, ou en leur faisant subir un traitement comparable, le symbole ne peut pas être utilisé lorsque les produits en question sont de nouveau offerts à la vente en Finlande à moins que la modification ne soit clairement indiquée ou annoncée, ou qu’elle ne soit évidente par ailleurs.
1. Le droit exclusif à un symbole commercial ne s’étend pas aux parties du symbole servant principalement à rendre le produit ou son emballage plus adapté à l’usage qui doit en être fait ou ayant d’autres fonctions que celle de servir de symbole commercial.
2. Selon la présente loi, les symboles commerciaux ne sont considérés comme source de confusion que s’ils se rapportent à des produits identiques ou similaires.
Nonobstant le premier alinéa du présent article, le risque de confusion entre des symboles peut être invoqué en faveur d’un symbole qui jouit d’une renommée en Finlande, lorsque l’usage du symbole d’un tiers sans juste motif tirerait indûment profit du caractère distinctif ou de la renommée du symbole antérieur, ou qu’il leur porterait préjudice.
Les dispositions du deuxième alinéa du présent article sont également applicables aux noms commerciaux et symboles secondaires visés au troisième alinéa de l’article 3.
1. Si, en vertu des articles 1 ou 2, plusieurs parties revendiquent des droits exclusifs sur des symboles commerciaux similaires au point de prêter à confusion, la préférence est donnée à la partie qui peut faire valoir le droit le plus ancien, sous réserve des dispositions des articles 8 ou 9 ci-après.
2. Même si une marque enregistrée qui a été utilisée en Finlande pendant cinq années consécutives est susceptible d’être confondue avec une marque déjà enregistrée ou jouissant déjà d’une renommée, l’usage de la marque la plus récente n’est pas interdit à condition que la demande d’enregistrement ait été présentée de bonne foi et que le propriétaire de la marque antérieure ait eu connaissance de l’utilisation de l’autre marque pendant la période indiquée.
3. Si une marque jouissant d’une renommée est susceptible d’être confondue avec une autre marque déjà enregistrée ou jouissant déjà d’une renommée mais que le propriétaire de la marque la plus ancienne n’a pas pris, dans un délai raisonnable, de mesures visant à empêcher l’usage de la marque la plus récente, il ne lui est plus permis d’interdire cet usage.
4. Dans les cas visés aux articles 8 ou 9, il peut être décidé, si cela est raisonnable, que l’un ou l’autre des symboles commerciaux, ou les deux, ne peuvent être utilisés que d’une manière déterminée, par exemple sous une forme particulière ou avec l’adjonction d’un nom de lieu ou d’une autre caractéristique explicative.
Le premier alinéa du présent article est également applicable lorsqu’il existe un risque de confusion dans un cas visé au premier ou au deuxième alinéa de l’article 3.
10a. Le propriétaire d’une marque ne peut pas s’opposer à l’utilisation de celle-ci sur des produits que lui-même ou une personne autorisée par lui, a mis sur le marché sous ladite marque sur le territoire de l’Espace économique européen.
Le premier alinéa du présent article n’est pas applicable si le propriétaire a des raisons valables de s’opposer à une nouvelle mise des produits dans le commerce, en particulier si ceux-ci ont subi des modifications ou s’ils ont été endommagés après avoir été mis dans le commerce.
11. À la demande du propriétaire d’une marque enregistrée, l’auteur, le rédacteur en chef ou l’éditeur d’un dictionnaire, d’un glossaire, d’un manuel ou d’une publication similaire doit veiller à ce que cette marque ne soit pas reproduite dans lesdits ouvrages sans être accompagnée d’une indication qu’il s’agit d’une marque enregistrée.
Quiconque ne se conforme pas aux dispositions de l’alinéa précédent prend des mesures pour qu’un rectificatif soit publié de la manière et dans la mesure considérées comme raisonnables et doit assumer les frais de publication de ce rectificatif.
Chapitre II Enregistrement des marques
1. L’Office national des brevets et de l’enregistrement de la Finlande tient un registre des marques. 2. Pour pouvoir être enregistrée, une marque doit être propre à distinguer les produits du propriétaire
de ceux de tiers. Une marque qui ne fait qu’indiquer, ou ne fait qu’indiquer avec des modifications ou adjonctions mineures, le genre, la qualité, la quantité, la destination, le prix, le lieu ou la date de fabrication des produits, n’est pas considérée comme distinctive. Pour évaluer le caractère distinctif d’une marque, toutes les circonstances de fait doivent être prises en considération et en particulier la durée et l’étendue de son usage.
14. Une marque ne peut pas être enregistrée
1) si elle est contraire à la loi et à l’ordre public ou aux bonnes mœurs;
2) si elle est susceptible d’induire le public en erreur;
3) si, à défaut de l’autorisation appropriée, elle contient des armoiries nationales, un drapeau ou un autre emblème national, un signe ou un poinçon officiel de contrôle et degarantie utilisés par l’État pour des produits d’un type identique ou similaire à ceux pour lesquels l’enregistrement de la marque est demandé, les armoiries d’une commune finlandaise ou le drapeau, les armoiries ou autre emblème, nom ou abréviation de nom d’une organisation internationale ou tout dispositif ou emblème, nom ou abréviation d’un nom susceptible d’être confondu avec les symboles ou emblèmes, marques, noms ou abréviations mentionnés dans le présent sous-alinéa;
4) si elle est constituée d’un élément, ou contient tout élément, susceptible d’être pris pour le nom commercial protégé d’un tiers ou pour le nom commercial ou symbole secondaire d’un tiers visés au troisième alinéa de l’article 3, ou pour le nom ou le portrait d’une autre personne, à moins que ce nom ou que ce portrait ne se rapporte manifestement à une personne décédée depuis longtemps;
5) si elle est constituée d’un élément, ou contient tout élément, susceptible d’être pris pour le titre de l’œuvre littéraire ou artistique protégée d’un tiers, à condition que cette œuvre ait un caractère original, ou si la marque porte atteinte au droit d’auteur d’un tiers sur une telle œuvre ou au droit d’un tiers sur une œuvre photographique;
6) si elle est risque d’être confondue avec le nom ou le nom commercial protégé d’un autre négociant ou avec le nom commercial ou symbole secondaire du type visé au troisième alinéa de l’article 3, ou avec la marque d’un tiers qui a été enregistrée sur la base d’une demande antérieure ou avec le symbole commercial d’un tiers qui jouit déjà d’une renommée au moment du dépôt de la demande d’enregistrement;
7) si elle risque d’être confondue avec un symbole commercial utilisé par un tiers pour ses produits au moment du dépôt de la demande, et si le déposant a connaissance de cet usage au moment où il dépose sa demande et n’a pas utilisé sa propre marque avant que le symbole commercial visé soit utilisé;
8) si elle risque d’être confondue avec une marque protégée par un enregistrement international valable en Finlande et que la date visée au premier alinéa de l’article 56c accordée par le Bureau international pour cet enregistrement est antérieure à la date de dépôt de la demande d’enregistrement; ou
9) si elle risque d’être confondue avec une marque communautaire visée au premier alinéa de l’article 57 qui a été enregistrée sur la base d’une demande antérieure.
Dans les cas visés aux sous-alinéas 4) à 9), l’enregistrement peut être accordé si la personne dont le droit est en cause l’accepte, et à condition que l’enregistrement ne constitue pas une violation d’une autre disposition du premier alinéa du présent article.
15. Le droit exclusif sur une marque découlant de l’enregistrement de la marque ne s’étend pas à une quelconque partie de la marque qui ne peut pas être enregistrée en tant que telle.
Si la marque contient une telle partie et qu’il existe des motifs particuliers de penser que l’enregistrement de la marque peut être source d’incertitude quant à l’étendue du droit exclusif accordé, il peut être renoncé expressément à la protection de cette partie au moment de l’enregistrement.
Si une partie d’une marque exclue de la protection devient par la suite susceptible d’enregistrement, un nouvel enregistrement peut être accordé pour cette partie ou pour la totalité de la marque sans que ladite partie soit exclue du champ de la protection.
16. Une marque est enregistrée pour une ou plusieurs classes de produits. La classification des produits est établie par l’Office national des brevets et de l’enregistrement de la Finlande.
17. La demande d’enregistrement d’une marque doit être déposée par écrit auprès de l’autorité chargée de l’enregistrement. Elle doit indiquer le nom ou le nom commercial du déposant ainsi que les produits et les classes de produits correspondant à la marque; la marque doit être clairement indiquée dans la demande. Une taxe doit être acquittée au moment du dépôt de la demande; celle-ci n’est pas considérée comme déposée tant que la taxe n’a pas été payée. 18. Si une demande d’enregistrement concernant une marque que le déposant a utilisée pour la première
fois pour des produits présentés à une exposition internationale est déposée dans un délai de six mois à compter de la date à laquelle les produits ont été exposés pour la première fois, la demande est réputée déposée à ladite date aux fins de la détermination de la priorité par rapport à d’autres demandes d’enregistrement de marques ou à l’usage d’autres symboles commerciaux.
19. Si le déposant ne respecte pas les règles applicables au dépôt d’une demande ou si l’autorité chargée de l’enregistrement constate que la demande ne peut pas être acceptée pour toute autre raison, le déposant présente des observations ou rectifie sa demande dans un délai déterminé; sinon, sa demande peut être rejetée. Si l’autorité chargée de l’enregistrement considère la demande comme inacceptable, même après que le déposant a présenté ses observations, la demande est rejetée sauf s’il existe des motifs justifiant l’octroi d’un nouveau délai. 20. Si la demande remplit les conditions requises et qu’aucun nouvel obstacle à l’enregistrement n’est
constaté, l’autorité chargée de l’enregistrement inscrit la marque au registre et publie l’enregistrement.
Toute opposition à l’enregistrement de la marque doit être déposée par écrit auprès de l’autorité chargée de l’enregistrement dans un délai de deux mois à compter de la date de publication de l’enregistrement.
Même si la personne qui a formé l’opposition la retire, le cas peut être examiné s’il existe des motifs particuliers justifiant cet examen.
21. En cas d’opposition, l’autorité chargée de l’enregistrement révoque l’enregistrement si elle constate l’existence d’un obstacle à celui-ci. La décision de révoquer l’enregistrement est publiée lorsqu’elle est définitive. L’autorité chargée de l’enregistrement rejette l’opposition si aucun obstacle à l’enregistrement n’est constaté. 22. L’enregistrement produit ses effets à compter de la date du dépôt de la demande et reste en vigueur
pendant dix ans à compter de la date de l’enregistrement.
L’enregistrement peut être renouvelé au plus tôt un an avant et au plus tard six mois après l’expiration de l’enregistrement.
La demande de renouvellement doit être présentée par écrit à l’autorité chargée de l’enregistrement si le titulaire veut modifier l’un quelconque des éléments inscrits au registre ou si aucune indication n’a été portée au registre en ce qui concerne les classes auxquelles les produits appartiennent. Dans les autres cas, l’enregistrement est réputé renouvelé dès que la taxe de renouvellement est acquittée.
Les dispositions de l’article 19 sont applicables par analogie aux demandes de renouvellement.
23. Le propriétaire d’une marque enregistrée peut demander l’inscription au registre de modifications mineures qui n’altèrent pas l’aspect général de la marque.
Chapitre III Expiration de la protection juridique et nullité de l’enregistrement
24. Si le propriétaire d’une marque enregistrée ne présente pas de demande de renouvellement de l’enregistrement, conformément à l’article 22, la marque en question est radiée du registre.
Une marque est également radiée du registre, même durant la période de validité de l’enregistrement, si le propriétaire en fait la demande. Si, selon une indication portée au registre, la marque fait l’objet d’un gage, elle ne peut pas être radiée du registre sans le consentement du créancier gagiste.
À la demande du propriétaire de la marque, la liste des produits ou des classes de produits pour lesquels la marque a été enregistrée peut être limitée. Les dispositions du deuxième alinéa du présent article relatives au consentement du créancier gagiste sont également applicables dans ce cas.
25. Si une marque a été enregistrée en violation des dispositions de la présente loi, l’enregistrement est déclaré nul sauf si les dispositions des articles 8 ou 9 sont applicables ou si un autre changement de circonstances a une incidence sur le cas considéré.
26. Un droit exclusif à une marque est frappé de déchéance
1) s’il est évident que la marque ne permet plus de distinguer les produits de son propriétaire de ceux de tiers depuis qu’elle a été enregistrée ou qu’elle jouit d’une renommée; ou
2) si la marque est devenue propre à induire en erreur ou contraire à la loi et à l’ordre public ou aux bonnes mœurs depuis qu’elle a été enregistrée ou qu’elle jouit d’une renommée.
L’enregistrement d’une marque est frappé de déchéance si celle-ci n’a pas été utilisée au cours des cinq dernières années et si le propriétaire n’est pas en mesure de donner un juste motif pour le non-usage. L’usage de la marque avec le consentement du propriétaire est réputé égal à l’usage de celle-ci par le propriétaire. La déchéance d’un enregistrement ne peut toutefois pas être demandée si la marque a été utilisée après l’expiration de la période précitée de cinq ans, mais avant que la demande de déchéance soit présentée. Dans ce cas, l’usage de la marque au cours des trois mois précédant la présentation de la demande de déchéance ne sera pas pris en considération si les préparatifs en vue dudit usage n’ont commencé qu’après que le propriétaire s’est rendu compte qu’une demande de déchéance pouvait être présentée.
Si la cause de déchéance d’un enregistrement n’existe que pour certains des produits pour lesquels la marque est enregistrée, l’enregistrement n’est frappé de déchéance que pour les produits en question.
27. Un tribunal se prononce sur la déclaration proclamant la nullité d’un enregistrement et la déchéance d’une marque lorsqu’une action est engagée dans ce sens contre le propriétaire de la marque.
Une action du type visé à l’alinéa précédent peut être engagée par quiconque est lésé par suite de l’enregistrement. Si l’action est fondée sur les dispositions de l’article 13, des sousalinéas 1) à 3) du premier alinéa de l’article 14 ou de l’article 26, elle peut être également engagée par le ministère public ou par un organisme protégeant les intérêts des personnes exerçant les activités commerciales ou professionnelles en cause.
Si le demandeur en fait la requête, il peut être inscrit au registre qu’une action a été engagée.
Chapitre IV Dispositions spéciales relatives à la protection des marques étrangères
28. Si le déposant d’une demande d’enregistrement de marque n’exerce pas ses activités en Finlande, sa demande doit être accompagnée d’un certificat attestant l’enregistrement de la même marque pour des produits identiques dans le pays étranger dans lequel il exerce ses activités ou dans lequel il est domicilié ou encore dont il est ressortissant. Le certificat susvisé n’a pas à être fourni si le pays étranger n’exige pas de déclaration analogue d’une personne qui est ressortissante finlandaise, ou qui est domiciliée ou exerce ses activités dans ce pays. 29. Une marque enregistrée dans un pays étranger peut être enregistrée en Finlande, sous la même forme qu’elle est enregistrée dans le pays étranger en question, sous réserve de réciprocité et à condition que l’enregistrement ne soit pas effectué en violation des articles 13 ou 14 et que la marque n’ait pas perdu son caractère distinctif. Nonobstant les dispositions du premier alinéa du présent article, et sous réserve de réciprocité, des modifications mineures peuvent être apportées lors de l’enregistrement d’une marque étrangère, à condition qu’elles n’altèrent pas l’aspect général de la marque. 30. Le gouvernement peut décréter qu’une demande d’enregistrement de marque déposée en Finlande après le dépôt de la même demande à l’étranger peut, sur la requête du déposant, être considérée, à l’égard d’autres demandes ou d’autres symboles commerciaux en usage, comme ayant été déposée le même jour que la demande déposée à l’étranger. Les conditions dans lesquelles la priorité revendiquée en vertu du premier alinéa peut être obtenue peuvent être également énoncées par décret. 31. Le déposant d’une demande d’enregistrement de marque ou le propriétaire d’une marque enregistrée
qui n’est pas domicilié en Finlande doit constituer un mandataire résidant en Finlande pour le représenter en ce qui concerne toutes les questions ayant trait à la marque. Une personne morale finlandaise peut également remplir les fonctions de mandataire. Le nom du mandataire est inscrit au registre. Quiconque a formé une opposition et n’est pas domicilié en Finlande doit désigner un représentant résidant en Finlande pour le représenter durant la procédure d’opposition.
Si le déposant d’une demande d’enregistrement de marque ou le propriétaire d’une marque enregistrée n’a pas dûment constitué un mandataire, l’autorité chargée de l’enregistrement invite celui-ci, par notification envoyée à sa dernière adresse connue, à remédier à la situation dans un délai prescrit; à défaut de quoi, la demande est considérée comme retirée ou la marque est radiée du registre. Si l’autorité chargée de l’enregistrement ne connaît pas l’adresse du déposant ou du propriétaire, elle publie un avis officiel dans le bulletin des marques.
Chapitre V Cessions et licences
32. Une marque peut être transmise à un tiers; cette cession peut viser tous les produits pour lesquels la marque est enregistrée ou jouit d’une renommée, ou seulement certains d’entre eux. En cas de cession d’une entreprise propriétaire d’une marque, la marque est cédée avec l’entreprise à moins qu’il n’ait été prévu que la marque reste la propriété de l’ancien propriétaire ou que l’ancien propriétaire et le nouveau propriétaire de l’entreprise puissent utiliser la marque pour des types de produits différents. 33. Sur requête, la cession d’une marque enregistrée fait l’objet d’une inscription au registre. Si l’autorité
chargée de l’enregistrement constate que l’usage d’une marque, à la suite d’une cession, risque à l’évidence d’induire le public en erreur, l’autorisation d’inscrire la cession au registre est réservée tant que le risque de confusion n’est pas éliminé au moyen d’une modification de la marque ou de l’adjonction d’un élément à la marque.
Une cession qui n’est pas inscrite au registre n’est pas opposable à un tiers qui, de bonne foi, a obtenu le droit à la marque.
Si une personne souhaite donner en gage son droit à une marque, il faut qu’il y ait accord écrit à cet effet et que cet accord soit inscrit au registre. Aucun droit à gage ne peut être revendiqué si l’inscription en question n’a pas été faite.
34. Le propriétaire d’une marque enregistrée peut autoriser un tiers à utiliser celle-ci dans le cadre de ses activités commerciales sans pour autant renoncer à son droit à la marque. La licence concédée peut viser l’ensemble du pays ou certaines régions de celui-ci et peut porter sur tous les produits protégés par l’enregistrement ou seulement sur une partie d’entre eux. Il peut y avoir plusieurs preneurs de licence. Sur requête, la concession de cette licence fait l’objet d’une inscription au registre. L’autorité chargée de l’enregistrement peut, toutefois, refuser de procéder à cette inscription si l’usage de la marque sous licence risque manifestement d’induire le public en erreur. Lorsqu’il est établi que la licence a expiré, l’inscription est rayée du registre.
Une licence non inscrite au registre n’est pas opposable à un tiers qui a obtenu de bonne foi le droit à la marque.
Sauf convention contraire, le preneur de licence ne peut pas transmettre son droit à un tiers.
35. Le droit à la marque ne peut pas être saisi pour dettes sauf s’il fait l’objet d’un gage.
En cas de faillite du propriétaire de la marque et de dévolution de ses biens au créancier, le droit à la marque tombe dans la masse des biens de la faillite.
Chapitre VI Interdiction d’utiliser des symboles commerciaux propres à induire en erreur
36. Lorsqu’un symbole commercial qui a fait l’objet d’une cession ou d’un contrat de licence devient propre à induire en erreur de par la manière dont le nouveau propriétaire ou le preneur de licence l’utilise, un tribunal peut, s’il le juge nécessaire, interdire au nouveau propriétaire ou au preneur de licence d’utiliser ce symbole.
L’usage du symbole peut être également interdit dans d’autres cas, si le symbole est propre à induire en erreur ou si son propriétaire, ou toute autre personne agissant avec le consentement de celui-ci, l’utilise d’une manière qui induit le public en erreur.
Une action peut être engagée au titre du présent article par le ministère public, par quiconque subit un désagrément du fait de l’usage du symbole commercial ou par un organisme protégeant les intérêts des personnes exerçant les activités commerciales ou professionnelles visées.
37. Si une personne est privée du droit d’utiliser un symbole commercial en vertu de l’article 36, le tribunal peut, si cela est raisonnable, ordonner que le symbole qui a été apposé sur des produits ou l’emballage de ceux-ci, sur des brochures, des dépliants, des documents commerciaux, ou autres supports analogues, malgré une interdiction visée à l’article 36, soit retiré ou modifié de façon qu’il n’induise pas en erreur. S’il n’est pas possible de faire autrement, le tribunal ordonne que l’objet revêtu du symbole soit détruit ou modifié d’une manière déterminée.
Les objets visés à l’alinéa précédent peuvent être mis sous séquestre en attendant que soit rendue l’ordonnance susmentionnée; dans ce cas, les dispositions générales relatives à la mise sous séquestre dans les affaires pénales sont applicables.
Chapitre VII Conséquences de la violation des droits attachés à la marque
38. Un tribunal peut interdire à toute personne qui porte atteinte au droit du propriétaire d’un symbole commercial protégé par la présente loi de continuer d’utiliser ce symbole ou de l’utiliser à nouveau sauf s’il existe des motifs particuliers de ne pas interdire cet usage.
Si l’auteur de l’infraction a agi de manière délibérée ou par négligence, la partie lésée a le droit de recevoir de celui-ci une indemnisation pour tous les préjudices qu’elle a subis. Si la négligence n’est que légère, le tribunal peut modifier le montant de l’indemnisation accordée dans la mesure qu’il juge nécessaire.
Même si le défendeur n’est pas reconnu coupable de négligence, le tribunal peut, selon qu’il le juge raisonnable compte tenu de sa situation financière ou d’autres circonstances, ordonner qu’il remette à la partie lésée les profits qu’il a réalisés grâce à l’infraction au cours des trois années précédentes au maximum.
39. Quiconque porte délibérément atteinte au droit à un symbole commercial protégé par la présente loi est condamné, sauf si l’acte constitue une violation d’un titre de propriété industrielle selon l’article 2 du chapitre 49 du code pénal, à une amende pour atteinte au droit à la marque.
Le ministère public n’engage pas de poursuites pour l’atteinte visée à l’alinéa précédent sauf sur demande de la partie lésée.
Dans le cas d’une marque enregistrée, des sanctions ne peuvent être imposées que si l’infraction a été commise après la date de l’enregistrement.
40. Une action en dommages-intérêts doit être engagée au titre de l’article 38 dans un délai de trois ans à compter du jour où le demandeur a pris connaissance de l’atteinte portée à ses droits et a établi l’identité de l’auteur de l’infraction, et en tout cas avant l’expiration d’un délai de 10 ans à compter du jour où l’infraction a été commise. Nonobstant le premier alinéa du présent article, dans le cas d’une marque enregistrée, une action peut être engagée pour une atteinte portée avant la date de l’enregistrement, à condition que la procédure soit engagée dans un délai d’un an à compter de cette date. 41. À la demande de la personne dont le droit à un symbole commercial a fait l’objet d’une atteinte, le
tribunal peut ordonner, s’il le juge raisonnable, qu’un symbole apposé sans autorisation sur des produits ou l’emballage de ceux-ci, sur des dépliants, des documents commerciaux ou autres objets similaires, soit supprimé ou modifié de manière à mettre un terme à l’usage illicite. S’il n’est pas possible de faire autrement, le tribunal ordonne que les objets revêtus du symbole soient détruits ou modifiés d’une manière déterminée. Le tribunal peut également, sur requête, ordonner que les objets soient remis au demandeur contre paiement.
Que l’atteinte ait été portée d’une manière délibérée ou non, le ministère public ou le tribunal peut ordonner que les objets susmentionnés soient mis sous séquestre si le demandeur en fait la requête et, lorsque cela est considéré comme nécessaire, fournit une caution acceptable pour tout préjudice que le défendeur peut subir par suite de la mise sous séquestre et pour les frais occasionnés par cette mesure. Sinon, ce sont les dispositions générales relatives à la mise sous séquestre dans les affaires pénales qui sont applicables.
Chapitre VIII Actions en justice relatives aux marques
42. Le tribunal de district d’Helsinki est compétent pour connaître des affaires relatives au droit à la marque, prononcer la nullité de l’enregistrement d’une marque, la déchéance de l’enregistrement d’une marque, l’interdiction d’utiliser une marque, le bien-fondé des visées à l’article 46 ou l’existence d’une atteinte aux droits attachés à une marque.
Le tribunal de district d’Helsinki est compétent pour connaître des actions engagées contre le propriétaire d’une marque qui n’est pas domicilié en Finlande.
Le tribunal de district d’Helsinki fait office de tribunal des marques conformément au règlement du Conseil mentionné au premier alinéa de l’article 57 ci-après.
43. Une demande tendant à la délivrance d’une ordonnance au titre de l’article 38 peut être examinée en même temps qu’une action engagée en vertu de l’article 2 du chapitre 49 du code pénal ou de l’article 39 de la présente loi.
44. Dans le cas d’une atteinte au droit à la marque conféré par un enregistrement, si le défendeur prétend que l’enregistrement est nul, et que la vérité ne se dégage pas immédiatement, le tribunal lui accorde, après l’avoir entendu séparément, un délai pour engager une action en annulation de l’enregistrement; aucune décision ne peut être prononcée en ce qui concerne l’affaire initiale avant qu’un jugement ait été rendu sur la validité de l’enregistrement. Si la procédure incidente n’est pas engagée dans le délai imparti, le tribunal rend sa décision sur l’affaire sans tenir compte de la demande reconventionnelle. L’alinéa précédent est également applicable si le défendeur prétend que la marque est frappée de déchéance. 45. Lorsque le droit exclusif d’utiliser une marque enregistrée en Finlande a été concédé sous licence à une
personne et que cette licence a fait l’objet d’une inscription au registre, en cas d’atteinte au droit à la marque, le propriétaire de la marque ou le preneur de licence, ou les deux, peuvent être considérés comme demandeurs.
Si le preneur de licence visé à l’alinéa précédent veut engager une action pour atteinte à ses droits, il en avise le propriétaire de la marque; à défaut de quoi, sa demande ne sera pas reçue.
Le présent article est également applicable si le propriétaire s’est réservé le droit d’utiliser sa marque alors qu’il a concédé une licence exclusive à un tiers.
46. Une action en justice, visant à établir s’il existe ou non un droit sur un symbole commercial ou si un acte donné porte atteinte à ce droit, peut être engagée dans les cas où il existe à ce sujet une incertitude préjudiciable au demandeur. Dans de tels cas, les dispositions de l’article 45 sont applicables par analogie. 47. Une action visant à obtenir que l’enregistrement d’une marque soit déclaré nul peut être poursuivie
contre le défendeur initial même si la marque est cédée à un tiers après que la procédure a été engagée et, si le tribunal donne raison au demandeur, sa décision a également force obligatoire pour la partie à laquelle la marque a été cédée. Il en va de même dans le cas d’une action en déchéance d’une marque.
48. Lorsqu’une action est intentée en vue d’obtenir une ordonnance conformément aux dispositions de la présente loi, le tribunal peut, sur la requête du demandeur, rendre une ordonnance contre le défendeur au cours de la procédure ou dans sa décision, ordonnance qui reste en vigueur jusqu’à ce qu’un jugement soit rendu dans l’affaire principale et que ce jugement déploie des effets juridiques, ou jusqu’à ce que ce même tribunal ou un autre tribunal en ait décidé autrement au préalable. Avant qu’une ordonnance soit rendue, il peut
être exigé du demandeur qu’il constitue une garantie acceptable pour couvrir le préjudice que le défendeur pourrait subir en raison de ladite ordonnance.
Un recours distinct peut être formé contre une décision judiciaire rendue pendant une procédure en ce qui concerne une ordonnance ou son annulation.
49. Le tribunal fait parvenir à l’Office national des brevets et de l’enregistrement de la Finlande une copie de toute décision judiciaire rendue dans une affaire relative à l’expiration de symboles commerciaux ou en relation avec l’un quelconque des cas visés aux articles 10, 25, 26, 36 et 46. De plus, le tribunal avise l’office de la marque communautaire mentionné au premier alinéa de l’article 57 de toute action en radiation d’une marque communautaire et en annulation de l’enregistrement, et fait parvenir à l’office une copie de la décision finale qui aura été rendue.
Chapitre IX Avis, notifications, recours et annulation de décisions
50. Outre les cas prévus dans les articles 20 et 21, un avis est publié lorsqu’une marque enregistrée est modifiée conformément aux dispositions de l’article 23, lorsqu’un enregistrement est radié en vertu des articles 24 à 26, 31 ou 52 ou lorsqu’une cession réalisée au titre de l’article 33 ou une licence concédée conformément à l’article 34 fait l’objet d’une inscription au registre. 50a. S’il n’a pas été possible d’aviser le déposant à l’adresse qu’il a donnée lui-même, un avis peut être publié dans le bulletin des marques. 51. Le déposant peut recourir contre la décision finale rendue par l’autorité chargée de l’enregistrement en ce qui concerne une marque, si ladite décision lui est défavorable ou si l’affaire a été classée. La partie perdante peut recourir contre une décision finale rendue par l’autorité chargée de l’enregistrement après examen d’une opposition à l’enregistrement. Même si la personne qui a formé l’opposition retire son recours, l’affaire peut être examinée s’il existe des motifs particuliers justifiant cet examen. 51a. Un recours contre une décision rendue par l’autorité chargée de l’enregistrement en vertu de la présente loi doit être déposé auprès de la Commission des recours de l’Office national des brevets et de l’enregistrement de la Finlande. Un règlement distinct régit les modalités de recours et la procédure devant la commission des recours. 52. Si l’autorité chargée de l’enregistrement reçoit du Bureau international mentionné à l’article 53
notification d’un enregistrement international, et que dans cet enregistrement la date d’entrée en vigueur de la protection est antérieure à la date correspondante dans l’enregistrement finlandais de la même marque, et que les produits visés par l’enregistrement international sont dans leur totalité ou en partie identiques à ceux protégés par l’enregistrement finlandais, l’autorité chargée de l’enregistrement annule sa décision concernant l’enregistrement en Finlande et rend une nouvelle décision en ce qui concerne le cas considéré.
Une fois que l’autorité chargée de l’enregistrement a décidé d’accorder un enregistrement, si elle constate, avant l’expiration du délai imparti pour former opposition, que sa décision est fondée sur une erreur manifeste de procédure, elle peut annuler cette décision erronée et prendre une nouvelle décision en ce qui concerne le cas considéré.
Chapitre X Enregistrement international des marques
53. On entend par “enregistrement international d’une marque” l’enregistrement d’une marque effectué par le Bureau international de l’Organisation Mondiale de la Propriété Intellectuelle conformément aux dispositions du Protocole, adopté à Madrid le 27 juin 1989, relatif à l’Arrangement de Madrid concernant l’enregistrement international des marques du 14 avril 1891. L’Office national des brevets et de l’enregistrement de la Finlande est chargé de remplir en Finlande les tâches ayant trait à l’enregistrement international et tient un registre des enregistrements internationaux produisant leurs effets en Finlande. 54. Si un ressortissant finlandais, ou toute personne domiciliée ou ayant un établissement industriel ou
commercial réel et effectif en Finlande, souhaite obtenir un enregistrement international, il doit déposer une demande à cet effet auprès de l’Office national des brevets et de l’enregistrement de la Finlande. Toutefois, il ne peut le faire que s’il a obtenu en Finlande un enregistrement pour la même marque ou que s’il a déposé une demande d’enregistrement en Finlande pour la même marque et que cette demande est en instance.
55. La demande internationale doit être déposée par écrit conformément à des dispositions distinctes. La taxe prescrite doit être acquittée au moment du dépôt de la demande.
56. L’autorité chargée de l’enregistrement vérifie que la demande d’enregistrement international de la marque correspond à l’enregistrement accordé au déposant en Finlande ou à sa demande d’enregistrement en instance en Finlande.
Si le lien prévu au premier alinéa du présent article n’existe pas, l’autorité chargée de l’enregistrement ordonne au déposant de rectifier la demande internationale dans le délai prescrit, sous peine de voir sa demande classée.
Si le lien prévu au premier alinéa du présent article existe, l’autorité chargée de l’enregistrement joint à la demande une attestation confirmant l’existence de ce lien et la fait parvenir avec la demande au Bureau international dans un délai de deux mois à compter de la date de dépôt de la demande.
56a. Lorsque l’autorité chargée de l’enregistrement reçoit du Bureau international notification d’un enregistrement international déployant ses effets en Finlande, elle examine si rien ne fait obstacle à l’enregistrement.
56b. Si l’autorité chargée de l’enregistrement constate qu’une marque faisant l’objet d’un enregistrement international ne satisfait pas aux conditions énoncées dans la présente loi, elle notifie au Bureau international le fait que l’enregistrement international ne déploie pas ses effets en Finlande. L’autorité chargée de l’enregistrement notifie son refus au Bureau international, en joignant à sa décision un texte indiquant tous les motifs qui la justifient, avant l’expiration d’un délai de 18 mois à compter de la date de la notification adressée par le Bureau international visée à l’article 56a.
Si la déclaration envoyée par le titulaire de l’enregistrement international à la suite de la notification effectuée par l’autorité chargée de l’enregistrement en vertu du premier alinéa du présent article, ne contient aucun élément sur la base duquel les conditions requises pour l’enregistrement d’une marque énoncées dans la présente loi pourraient être considérées comme remplies, l’autorité chargée de l’enregistrement indique dans sa décision que l’enregistrement international ne déploie pas ses effets en Finlande. L’autorité chargée de l’enregistrement prend une décision similaire également dans le cas où le titulaire de l’enregistrement international n’a pas soumis de déclaration à la suite de la notification de ladite autorité.
56c. Si l’autorité chargée de l’enregistrement constate qu’il n’existe aucun obstacle à l’enregistrement, elle publie par voie d’avis la notification du Bureau international visée à l’article 56a conformément au premier alinéa de l’article 20. La date de l’enregistrement international accordée par le Bureau international est indiquée dans l’avis.
Toute opposition à la reconnaissance d’un enregistrement international en Finlande doit être formée par écrit auprès de l’autorité chargée de l’enregistrement dans un délai de deux mois à compter de la date de publication de l’avis.
56d. Lorsqu’une opposition a été formée, si l’autorité chargée de l’enregistrement constate que la marque faisant l’objet d’un enregistrement international ne satisfait pas aux conditions requises pour l’enregistrement qui sont énoncées dans la présente loi, elle notifie au Bureau international, de la manière prescrite au premier alinéa de l’article 56b, le fait que l’enregistrement international ne déploie pas ses effets en Finlande.
Si le délai fixé au second alinéa de l’article 56c vient à échéance après l’expiration d’un délai de 18 mois à compter de la notification faite par le Bureau international visée à l’article 56a, l’autorité chargée de l’enregistrement avise ce dernier, dans ce même délai de 18 mois du fait que l’enregistrement peut ultérieurement cesser de produire ses effets. Dans ce cas, la notification du fait que l’enregistrement est sans effet en Finlande doit intervenir dans un délai d’un mois à compter de l’expiration du délai prévu au second alinéa de l’article 56c.
Lorsqu’il est décidé, sur la base d’une opposition, que l’enregistrement international ne déploie pas ses effets en Finlande, cette décision est publiée, une fois entrée en vigueur, par l’autorité chargée de l’enregistrement.
56e. L’enregistrement international d’une marque qui déploie ses effets en Finlande entre en vigueur à la date accordée par le Bureau international visée au premier alinéa de l’article 56c. Les dispositions énoncées dans la présente loi et en vertu de celle-ci sont applicables mutatis mutandis à l’enregistrement international.
56f. Si le titulaire d’un enregistrement international, non domicilié en Finlande, souhaite présenter une déclaration à l’Office national des brevets et de l’enregistrement de la Finlande, il doit désigner un représentant résidant dans ce pays.
56g. Si le propriétaire d’une marque enregistrée en Finlande a obtenu un enregistrement international, qui déploie ses effets en Finlande pour ladite marque, l’enregistrement international remplace l’enregistrement national si tous les produits visés par l’enregistrement obtenu en Finlande figurent dans la liste des produits visés par l’enregistrement international.
L’autorité chargée de l’enregistrement porte au registre, sur demande, une inscription indiquant que l’enregistrement international de la marque est en vigueur et publie un avis à ce sujet.
56h. Si une marque est radiée dans sa totalité ou en partie du registre international, l’autorité chargée de l’enregistrement supprime du registre qu’elle tient les parties correspondantes de la marque et publie un avis à ce sujet.
56i. Si un enregistrement international applicable en Finlande cesse de produire ses effets dans un délai de cinq ans à compter de la date visée au premier alinéa de l’article 56c au motif que l’enregistrement national ou la demande nationale sur laquelle l’enregistrement international est fondé a cessé de produire ses effets et que le propriétaire de la marque souhaite faire enregistrer la même marque en Finlande, cette demande est réputée avoir été déposée à la date visée au premier alinéa de l’article 56c à condition que
1) la demande soit déposée dans un délai de trois mois à compter de l’expiration de la validité de l’enregistrement international;
2) la liste des produits visés par la demande nationale figure dans l’acte d’enregistrement international déployant ses effets en Finlande; et
3) la demande remplisse à d’autres égards les conditions requises pour l’enregistrement et que le déposant acquitte les taxes prescrites.
L’autorité chargée de l’enregistrement porte une inscription au registre attestant que la demande nationale est fondée sur l’enregistrement international et publie un avis à ce sujet.
56j. Si un enregistrement international applicable en Finlande cesse de produire ses effets parce qu’une partie au protocole visé à l’article 53 notifie la radiation de cet enregistrement au titre du protocole, et que le propriétaire de la marque dépose une demande d’enregistrement pour la même marque en Finlande, cette demande est réputée avoir été déposée à la date visée au premier alinéa de l’article 56c à condition que
1) la demande soit déposée dans un délai de deux ans à compter de la date à laquelle la radiation prend effet;
2) la liste des produits visés par la demande nationale figure dans l’acte d’enregistrement international applicable en Finlande; et
3) la demande remplisse à d’autres égards les conditions requises pour l’enregistrement et que le déposant acquitte les taxes prescrites.
L’autorité chargée de l’enregistrement porte une inscription au registre attestant que la demande nationale est fondée sur l’enregistrement international et publie un avis à ce sujet.
56k. Les renouvellements, transferts et radiations effectués en vertu des articles 24 à 26 ainsi que la concession de licences en relation avec des enregistrements internationaux donnent lieu à la publication d’un avis.
56l. Un recours peut être formé contre une décision finale de l’autorité chargée de l’enregistrement par le déposant d’une demande d’enregistrement international et par le titulaire d’un enregistrement international qui a présenté une demande d’enregistrement en Finlande, si la décision rendue lui est défavorable ou si l’affaire a été classée.
Une personne qui a formé une opposition peut recourir contre une décision de l’autorité chargée de l’enregistrement indiquant qu’un enregistrement international déploie ses effets en Finlande malgré ladite opposition. Même si l’opposant retire son recours, l’affaire peut être examinée s’il existe des motifs particuliers justifiant cet examen.
Les dispositions de l’article 51a sont applicables par analogie aux recours présentés en vertu des premier et deuxième alinéas du présent article.
Chapitre Xa Marque communautaire
57. On entend par “marque communautaire” une marque enregistrée par l’Office de l’harmonisation dans le marché intérieur qui exerce ses activités dans le cadre du marché intérieur de la Communauté européenne (office de la marque communautaire) en vertu du règlement (CE) n° 40/94 du Conseil sur la marque communautaire.
Une demande de marque communautaire peut être déposée auprès de l’Office national des brevets et de l’enregistrement de la Finlande qui la transmet à l’office de la marque communautaire. Le dépôt de cette demande donne lieu au paiement de la taxe prescrite qui doit être acquittée auprès de l’Office national des brevets et de l’enregistrement de la Finlande.
57a. Si l’enregistrement d’une marque communautaire ou une demande de marque communautaire a cessé de produire ses effets entièrement ou en partie et que le propriétaire de la marque communautaire dépose une demande d’enregistrement de la même marque en Finlande, cette demande est réputée avoir été déposée à la date de dépôt de la demande de marque communautaire à condition que
1) la demande soit déposée dans un délai de trois mois à compter de la publication de l’avis par l’office de la marque communautaire annonçant que l’enregistrement de la marque communautaire ou la demande de marque communautaire a cessé de produire ses effets;
2) la liste des produits énumérés dans la demande nationale figure dans la demande de marque communautaire ou dans l’acte d’enregistrement d’une marque communautaire dans la mesure où la demande ou l’enregistrement a cessé de produire ses effets; et
3) la demande remplisse à d’autres égards les conditions requises pour l’enregistrement et que le déposant acquitte les taxes prescrites.
Si l’enregistrement d’une marque communautaire a cessé de produire ses effets pour cause de non-usage de la marque et que le propriétaire de la marque dépose une demande d’enregistrement de la même marque en Finlande, cette demande est réputée, sous réserve des conditions énoncées au premier sous-alinéa du présent article, avoir été déposée à la date de dépôt de la demande de marque communautaire, à condition que la marque communautaire ait fait l’objet d’un usage sérieux en Finlande.
Si une demande de marque communautaire ou l’enregistrement d’une marque communautaire cesse de produire ses effets parce que ladite demande a été retirée ou que ledit enregistrement n’a pas été renouvelé, ou encore en raison d’une décision prise par un tribunal national, la demande nationale doit être déposée dans un délai de trois mois à compter de la date à laquelle la demande a été retirée, de l’échéance de l’enregistrement de la marque ou de la date à laquelle la décision judiciaire a pris effet.
Chapitre XI Application de la présente loi
58. Il sera édicté par décret d’autres directives en ce qui concerne la procédure que doivent suivre les déposants d’une demande d’enregistrement, la publication des avis et d’autres procédures connexes, et en ce qui concerne la tenue du registre des marques, notamment les modifications qui doivent y être apportées; les dispositions nécessaires à l’application de la présente loi seront aussi établies par décret. Les dispositions relatives aux taxes qui doivent être acquittées conformément à la présente loi feront l’objet d’un règlement distinct.
59. La présente loi entre en vigueur le 1 er
juin 1964. En conséquence, les textes suivants sont abrogés : . décret du 11 février 1889 sur la protection des marques; . article 13 du chapitre XXXVI du code pénal;
— article 2 du décret du 21 décembre 1885 accordant une plus grande liberté dans l’industrie sidérurgique.
60. La validité des marques enregistrées avant l’entrée en vigueur de la présente loi est déterminée conformément à la législation antérieure.
Le droit à une marque peut être déclaré frappé de déchéance conformément à l’article 26 même si ce droit a été accordé ou que la marque a acquis une réputation avant l’entrée en vigueur de la présente loi.
Les demandes d’enregistrement en instance sont régies par la nouvelle loi.
61. Dans le cas de marques enregistrées antérieurement, le délai de cinq ans prévu à l’article 8 est calculé à compter de la date de l’entrée en vigueur de la présente loi.
62. Les dispositions de l’article 40 relatives au délai pendant lequel une requête en dommages-intérêts peut être déposée sont également applicables si l’acte pour lequel une indemnisation est prévue a été commis avant l’entrée en vigueur de la présente loi; si toutefois le délai de trois ans prévu par l’article en question commence à courir avant la date de l’entrée en vigueur de la présente loi, le délai sera considéré comme ayant commencé à courir à partir de ladite date.
63. Lorsque l’enregistrement d’une marque enregistrée antérieurement est renouvelé pour la première fois après l’entrée en vigueur de la présente loi, la période de validité de l’enregistrement ainsi renouvelé est réputée prendre fin à la date correspondant à la date initiale de l’enregistrement, même si la période de validité de l’enregistrement en fonction d’un renouvellement antérieur était calculée autrement. Lors du renouvellement de l’enregistrement, les classes de produits visées sont modifiées de façon à tenir compte de tout changement apporté à la classification. 64. L’enregistrement d’une marque, dont le renouvellement ne donnait pas lieu au dépôt d’une demande en
vertu du règlement précédemment en vigueur, est dorénavant renouvelé conformément aux dispositions énoncées à ce sujet dans la présente loi. Si une demande de renouvellement n’est pas déposée dans un délai d’un an à compter de la date d’entrée en vigueur de la présente loi, la marque est radiée du registre.
* Titre finnois : Tavaramerkkilaki 10.1.1964/7. Entrée en vigueur (de la dernière loi modificative) : 1 er
avril 1996. Source : communication des autorités finlandaises. Note : traduction établie par le Bureau international de l’OMPI à partir de la traduction anglaise communiquée
par les autorités finlandaises.
** Ajoutée par le Bureau international de l’OMPI.